Kansainvälisen oikeuden toimikunta edistää sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä
Kansainvälinen järjestelmä ei toimisi ilman kansainvälistä oikeutta. Kansainvälisen oikeuden toimikunta on yksi YK:n vanhimpia erityiselimiä, jossa on valmisteltu suuri osa kansainvälisiä suhteita koskevasta oikeussäännöstöstä. Toimikunnan työllä on ollut iso merkitys oikeusvaltionperiaatteen ja oikeudenmukaisuuden edistämisessä kansainvälisesti.
YK:n Kansainvälisen oikeuden toimikunta (ILC) sai äskettäin päätökseen nykyisen viisivuotiskautensa viimeisen istunnon. Kauden aikana keskustelua on käyty muun muassa kansainvälisen oikeuden pakottavista normeista ja yleisistä periaatteista, merenpinnan noususta sekä valtion edustajien rikosoikeudellisesta immuniteetista.
Suurlähettiläs ja kansainvälisen oikeuden dosentti Marja Lehto on vuodesta 2017 toiminut ILC:n jäsenenä. Erityisraportoijana Lehto on toimikauden aikana edistänyt ympäristönsuojelua aseellisissa konflikteissa koskevien periaatteiden määrittelyä.
Marja Lehto, mikä ILC on ja mitä se konkreettisesti tekee?
ILC on YK:n asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on edistää kansainvälisen oikeuden kehittämistä ja kokoamista tiiviissä yhteistyössä YK:n yleiskokouksen oikeudellisen pääkomitean kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toimikunta valmistelee oikeudellisia tekstejä ja raportoi työstään vuosittain yleiskokoukselle.
Mikä merkitys ILC:n työllä on ollut valtioille ja niiden välisille suhteille?
ILC on yksi YK:n vanhimpia erityiselimiä, jossa on valmisteltu keskeinen osa kansainvälisiä suhteita koskevasta oikeussäännöstöstä. Muun muassa diplomaattisuhteita, konsuliasioita ja valtiosopimuksia koskevat säännöt perustuvat ILC:n työhön. Toimikunta on antanut merkittävän panoksen myös esimerkiksi kansainvälisen rikosoikeuden, kansainvälisen merioikeuden ja valtion vastuuta koskevien oikeussääntöjen kehittämiseen.
Kansainvälinen sääntely on viime vuosikymmeninä laajentunut, monimutkaistunut ja jakautunut eri oikeudenaloihin. ILC:n roolina onkin yhä enemmän ollut selventää ja vahvistaa yleisiä sääntöjä. Se on myös käsitellyt ajankohtaisia oikeudellisia ongelmia kokonaisvaltaisesti eri oikeudenalojen näkökulmasta.
ILC:n työn käytännön merkityksestä kertoo se, että toimikunnan valmistelemat tekstit ovat usein toimineet pohjana valtiosopimusneuvotteluille, sekä se, että niin valtiot kuin kansainväliset tuomioistuimetkin viittaavat niihin ahkerasti.
Onko ILC:n työ muuttanut maailmaa jotenkin? Jos on, miten?
ILC:n leipälaji on yleinen kansainvälinen oikeus eli periaatteet ja säännöt, jotka koskevat samalla tavalla kaikkia valtioita. Yleissitovien sääntöjen alan laajentaminen edistää oikeusvaltioperiaatteen toteutumista kansainvälisesti. Esimerkiksi Kansainvälinen rikostuomioistuin, jonka perussääntö laadittiin ILC:n luonnoksen pohjalta, on toteuttanut vastuuvelvollisuutta kaikkein vakavimmista kansainvälisistä rikoksista.
Iso merkitys on myös toimikunnan työllä pakottavien kansainvälisen oikeuden sääntöjen kokoamiseksi: nämä ovat sääntöjä, joista ei voi poiketa edes valtiosopimuksella ja joita rikkomalla luotua tilannetta – kuten aseelliseen hyökkäykseen perustuvia aluevaltauksia – muut valtiot eivät saa tunnustaa.
Ilmastonmuutokseen perustuvaa merenpinnan nousua koskevassa aiheessa on vahva oikeudenmukaisuuspainotus, kun otetaan huomioon, että ilmiöstä välittömästi kärsivät pienet saarivaltiot ovat ilmastonmuutokseen vähiten syypäitä.
Kansainvälistä oikeutta edisti tällä kaudella toimikunta, jonka 34 jäsenestä vain neljä on naisia. Huolestuttaako epätasa-arvoinen tilanne? Kuinka ILC:tä tulisi ylipäänsä kehittää?
ILC:n epätasapainoinen sukupuolijakauma on iso huolenaihe. YK:lla on vahva tasa-arvopoliittinen ohjelma, jonka valossa toimikunnan kokoonpano on todella outo. Kyse ei kuitenkaan ole asiasta, johon toimikunta itse voisi suuresti vaikuttaa. Koko jäsenistö valitaan viisivuotiskaudeksi YK:n yleiskokouksessa, joten avainasemassa ovat sekä ne valtiot, jotka asettavat ehdokkaita, että äänestystilanteessa kaikki valtiot.
Nykyiset neljä naisjäsentä järjestivät toimikunnan 70-vuotisjuhlan yhteydessä New Yorkissa sivutapahtuman otsikolla 7/70, joka viittasi siihen, että toimikuntaan oli 70 vuoden aikana valittu vain seitsemän naisjäsentä. Tapahtuma sai paljon myönteistä huomiota, ja viime syksyn vaalissa olikin aikaisempaa enemmän naisehdokkaita. Naisten määrä toimikunnassa tosin kasvoi vain yhdellä, joten kehitys on hidasta.
Myönteistä on, että yksi uusi naisjäsen tulee Afrikasta ja toinen Aasiasta, kun kuluneella kaudella kaikki naisjäsenet ovat länsimaiden ryhmässä.
Kehittämiskohde, johon toimikunta voi itse vaikuttaa, on avoimempi toimintatapa. Olen itse pitänyt erityisraportoijana yhteyttä niin asiantuntijaorganisaatioihin, kansalaisjärjestöihin kuin tutkijayhteisöönkin. Kun ympäristönsuojelua ja aseellisia konflikteja koskevat luonnosperiaatteet ja kommentaarit hyväksyttiin 2019, niistä pyydettiin ja saatiin kirjallisia kommentteja jatkotyön pohjaksi paitsi valtioilta, myös kansainvälisiltä järjestöiltä ja muilta asiantuntijatahoilta.
Lakimiesliitto järjesti hiljattain keskustelun otsikolla ”Onko kansainvälinen oikeus vain diktaattorien tykinruokaa?” Mikä rooli kansainvälisellä oikeudella on nykyisessä maailmantilanteessa?
Kansainvälinen järjestelmä ei toimisi ilman kansainvälistä oikeutta. Valtion suvereniteetti on oikeudellinen ajatusrakennelma, ja valtioiden oikeudet ja velvollisuudet on määritelty kansainvälisessä oikeudessa.
Valtiot tarvitsevat kansainvälisiä sääntöjä voidakseen määritellä toimivaltansa rajat suhteessa toisiinsa, turvatakseen etunsa ja voidakseen toimia yhteistyössä lukemattomilla eri tavoilla. Monet säännöt toimivat kuin öljy rattaissa: ne vähentävät kitkaa eli tässä yhteydessä luovat oikeusvarmuutta ja pohjaa yhteistyölle.
Valtion vastuuta koskevat säännöt ja erilaiset mekanismit vastuun toteuttamiseksi, kuten kansainväliset tuomioistuimet, ylläpitävät osaltaan oikeusjärjestystä.
Voimankäyttöä koskevien normien rikkominen, josta Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on räikeä esimerkki, saa syystäkin aina paljon huomiota. Voimankäytön kielto on poikkeuksellisen vahva normi, eikä se ole heikentynyt sen vuoksi, että sitä nyt rikotaan. Valtiot yleensä perustelevat toimintaansa vetoamalla johonkin kieltoa koskevista poikkeuksista, useimmiten itsepuolustusoikeuteen, kuten Venäjäkin helmikuussa. Sen väite siihen kohdistuneesta hyökkäyksestä on tietysti vailla pohjaa.
Venäjällä on raskas vastuu aloittamastaan hyökkäyssodasta ja sen aikana tehdyistä sotarikoksista, ja useita oikeusprosesseja on jo vireillä sitä vastaan.
Olet kaikkien aikojen kolmas suomalaisjäsen toimikunnassa. Mitä tavoitteita Suomi ajaa ILC:ssä ja miksi meille on merkityksellistä osallistua sen työhön?
Aikaisemmin toimikunnassa ovat vaikuttaneet professorit Erik Castrén (1960- ja 70-luvuilla) ja Martti Koskenniemi (2001–2006). Jäsenet eivät edusta toimikunnassa kotivaltioitaan eivätkä ota vastaan ohjeita yksittäisiltä valtioilta.
Toimikunnan jäsenyys ja toiminta erityisraportoijana tuo kuitenkin myönteistä näkyvyyttä myös kotivaltiolle, tässä tapauksessa kaikille Pohjoismaille, koska sekä minut että edeltäjäni professori Koskenniemi valittiin Pohjoismaisina ehdokkaina.
On tärkeää, että pohjoismaisen oikeuskulttuurin vaikutus näkyy ja jättää jälkensä toimikunnan työhön.
Kysymykset, joita olen painottanut, ovat kuitenkin lähellä Suomen ulkopoliittisia prioriteetteja: yleisiä ympäristötavoitteita, vesidiplomatiaa, ympäristökysymysten painottamista kriisinhallintatoiminnassa, humanitaarisessa avustustyössä ja konfliktinjälkeisessä rauhanrakentamisessa sekä yritysten ympäristövastuun vahvistamista.
Erityisraportoijana aiheenasi oli ympäristönsuojelu aseellisissa konflikteissa. Miksi aihe on huomionarvoinen ja mitä on saavutettu? Miten kansainvälinen yhteisö tai Suomi voi hyötyä tuloksista?
Aseellisten konfliktien ympäristönäkökohdista on varsin vähän kansainvälistä sääntelyä. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sopimukset on laadittu pääosin paljon ennen kansainvälisen ympäristöoikeuden tai ylipäätään laajemman ympäristötietoisuuden syntyä.
Onkin merkittävä saavutus, että toimikunta on yhteensä 27 luonnosperiaatteessa ja kommentaareissa kyennyt selventämään, tulkitsemaan ja kehittämään sovellettavaa kansainvälistä oikeutta tältä kannalta.
Ymmärrys konfliktien ympäristövaikutuksista on olennaisesti syventynyt viime vuosikymmeninä. Yksi merkittävä havainto on ollut, että aseellisten konfliktien ympäristövaikutukset eivät rajoitu aseiden käytöstä aiheutuviin suoriin vahinkoihin. Epäsuorat ja pitkän aikavälin vahingot voivat olla vielä paljon suurempia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että konfliktit jättävät myös ympäristömielessä pitkän varjon.
Tätä tietoa on voitu hyödyntää ILC:n työssä. Laajempi perspektiivi tarkoittaa ajallisen rajauksen ohella myös sitä, että käsitellään muidenkin valtioiden ja toimijoiden velvoitteita kuin konfliktin osapuolten. Samalla on ollut välttämätöntä ottaa huomioon kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ohella ihmisoikeus- ja ympäristöoikeudellinen näkökulma.
Mitä hyötyä tästä kaikesta on? Enää ei voida vedota siihen, että ympäristöä ja konflikteja koskevia sääntöjä ei ole tai että oikeustila on epäselvä. Tällaisia argumentteja on kuultu esimerkiksi miehitystilanteista. Toimikunta on nyt määritellyt miehittäjän ympäristövelvoitteita niin miehitettyä valtiota, miehityksen alla elävää väestöä kuin muita valtioitakin kohtaan.
-----
Kansainvälinen oikeus elää ja muokkaantuu reaalipolitiikan rajapinnassa. Se kuitenkin herkeämättä vaatii ja etsii oikeudenmukaisia vastauksia ja vastuuta, ratkaisuja aikamme kipeimpiin haasteisiin. ILC on juuri sillä asialla: luomassa ja edistämässä syvempää ymmärrystä siitä, mitä kansainvälinen oikeus tekee ja voi tehdä – pohjoismainen asiantuntemus vahvasti tehtävässä mukana.
Rakel Jylhä-Vuorio
Kirjoittaja on korkeakouluharjoittelija ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden yksikössä.