Uutiset, 8.6.2011

EU-maat suomalaisin silmin: Itävalta - kotoinen kritiikki ei kanna Brysseliin

Itävalta, Suomi ja Ruotsi liittyivät Euroopan unioniin vuonna 1995 suurin odotuksin ja suurin toivein. Kansanäänestykset olivat liittymistä kannattavia; Itävallassa lähes kaksi kolmasosaa kansasta äänesti liittymisen puolesta. Tulokseen vaikutti maan sodan jälkeinen historia, kiinteä taloussuhde Saksaan ja maan multilateralismia tukeva ulkopoliittinen ajattelu, halu toimia yhdessä. Samalla kuitenkin kannettiin huolta puolueettomuudesta.

YK:ssa Suomi ja Itävalta ovat samanmielisinä maina toimineet yhdessä lukemattomissa kysymyksissä, joten yhteistyö EU:ssakin oli alusta lähtien luontevaa. Jo Suomen ensimmäisellä puheenjohtajuus-kaudella vuonna 1999 yhteistyö oli mutkatonta, samoin vuonna 2006, jolloin puheenjohtajuudet olivat peräkkäisiä - mikä turvasi monissa asiakysymyksissä jatkuvuuden. Samoilla linjoilla ollaan EU:n roolin ja näkyvyyden vahvistamisessa, rahoituskehyksissä, ilmasto- ja energiapolitiikassa (ydinenergia luonnollisesti pois lukien), maatalouspolitiikassa, kilpailukykypolitiikassa ja oikeusasioissa. Puolin ja toisin tapahtuneista hallitus- ja henkilövaihdoksista johtuen läheinen yhteydenpito on pikkuisen kärsinyt, ja nyt tulisikin löytää uutta puhtia yhteisille ponnisteluille.

Mielipiteet EU:sta kriittisiä

Vuosien saatossa molemmissa maissa EU-innostus on hiipunut ja kansalaismielipide on muuttunut kriittiseksi. Mielipidemittausten mukaan tänään Itävallassa kolmannes ihmisistä pitää EU-jäsenyyttä tärkeänä, mutta toisaalta peräti neljäsosa pitää jäsenyyttä huonona asiana. Kriittisyyteen, varauksellisuuteen, skeptisyyteen on monia syitä – osin samoja kuin Suomessa. Mutta varsinaisesti kriittisyyden kimmoke oli muiden EU-maiden vuonna 2000 Itävaltaan kohdistamat pakotteet, mitä itävaltalaiset eivät ole vieläkään unohtaneet, eivätkä anteeksi antaneet. Itävalta on ja oli vuonna 2000 demokraattinen maa, jossa pidettiin demokraattiset vaalit ja piste.

Vaalien jälkeen muodostetun hallituksen boikotoiminen loukkasi syvästi itävaltalaisten tunteita ja ylpeyttä, minkä kuulee vielä tänäänkin. Oliko Itävalta vuonna 2000 maailman demokratiavajeen pahin esimerkki? Myös niin sanotulla virallisella taholla EU:n boikottipäätöstä pidetään valitettavana, koska se juuri antoi aiheen itävaltalaisille päätellä, että EU vaan puuttuu asioihin, jotka eivät sille mitenkään kuulu ja joista se ei mitään ymmärrä. Siitä on lyhyt matka samassa hengenvedossa pohtia, onko EU:sta ylipäätään mitään hyötyä.

Maahanmuutto huolestuttaa

Itävallan historiaan kuuluu ”Turkki-fobia”, mistä maa ei näytä pääsevän ja se heijastuu kielteiseen suhtautumiseen Turkin mahdolliseen EU-jäsenyyteen. Virallisissa yhteyksissä tarjotaan Turkille muunlaista vaihtoehtoa, mikä sekin on joidenkin mielestä liikaa. Ongelmat turkkilaisen vähemmistön kotoutumisessa Itävaltaan ylläpitävät ennakkoluuloja, vaikka tässä pitäisi ehkä katsoa myös peiliin.

Wien Vuosien saatossa EU-innostus on hiipunut Itävallassa ja kansalaismielipide on muuttunut kriittiseksi. Kuva: EU

Lissabonin sopimuksesta EU-skeptikot saivat uuden hyvän aiheen pohtia, onko maan itsenäisyys ja puolueettomuus uhattuna. Epäilijät saivatkin aikaan sen, että asiaa puitiin perusteellisesti parlamentissa hallituksen vakuuttaessa, ettei sopimus, eikä siihen sisältyvä turvalauseke millään tavalla vaikuta maan perustuslailliseen puolueettomuuteen. Ulkosuhdehallintoon suhtaudutaan myönteisesti, koska sen katsotaan palvelevan pienten maiden, mukaan lukien konsulipalveluja tarvitsevien, EU-kansalaisten tarpeita samalla, kun se palvelee korkeaa edustajaa ja Eurooppa-neuvoston pysyvää puheenjohtajaa. Media arvostelee jatkuvasti kumpaakin siitä, että ne eivät ole tehtäviensä tasolla eivätkä puutu asioihin tai puuttuvat kovasti jälkijättöisesti eivätkä ole riittävällä tavalla näkyviä. Mitä teemme johtajilla, jotka ovat hiljaa, kysyy lehdistö. Erityisesti Itävallan mediaa kiukutti se, ettei EU:n johto aluksi hiiskahtanutkaan, kun Unkari oli esittämässä lehdistösensuuria. Kaksoismonarkian napanuora ei ole katkennut, joten naapurin kritisoiminen yksin olisi ollut epämiellyttävää.

Itävalta kantaa huolta siitä, miten pienet ja keskisuuret maat voivat uusissa raameissa vaikuttaa asioihin. Kuunnellaanko heitä? Eurooppa-osaston uusi päällikkö ajatteli ääneen, että vaikkakaan hallitustasolla ei juuri kritiikkiä kuule, on median kritiikki saattanut auttaa heitä saamaan hyviä päällikkyyksiä, kuten Tokio ja luvassa oleva YK-edustuston päällikkyys. Jälkimmäiseen taatusti vaikutti osaava ja arvostusta nauttiva YK-suurlähettiläs, joka joukkueineen teki Itävallan viime vuoden lopussa päättyneestä turvallisuusneuvostokaudesta onnistuneen.

Itävallan asukkaista 10% on maahanmuuttajia ja Wienissä luku on 20%, mikä vaikuttaa maan enemmän tai vähemmän varaukselliseen suhtautumiseen maahanmuuttajiin, joita ilman maan talous ei kuitenkaan pyörisi. Tätä taustaa vasten lienee ymmärrettävissä hallituksen uuden sisäministeri Mikl- Leitnerin (ÖVP) ajatus, että sisärajakontrollien palauttamista väliaikaisesti voitaisiin harkita tilanteen niin edellyttäessä; pelkona ilmeisesti pohjoisafrikkalaisten invaasio maahan. Toistaiseksi minkäänlaista invaasiota ei ole tapahtunut, joten ulkoministeri Spindelegger totesi, ettei muutaman turvapaikkahakemuksen vuoksi kukaan halunne sisärajatarkastuksia Schengen alueella uudelleen harkita. Schengenin alueella liikkuvuuden tulee edelleen olla vapaata.

Talouskysymykset eivät puhuta Itävallassa

Talous- ja rahoituskysymyksistä, mukaan lukien Kreikan, Irlannin ja Portugalin tukipaketeista ei ole Itävallassa noussut sellaista elämän ja kuoleman kysymystä kuin Suomessa. Maa on ollut ja on EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen vankka tukija ja korostaa eurooppalaisen taloudenpidon tehokasta koordinaatiota. Totta kai oppositio on arvostellut tukipaketteja vähän samoin kuin Suomessakin: miten on mahdollista, että maat ovat voineet EU:n silmien alla päästää taloutensa tuohon malliin ja miksi meidän nyt pitää maksaa? Koska Itävalta on aiemmin ollut aloitteellinen EU:n ja IMF:n Keski- ja Itä-Eurooppaan suunnattavan kriisiavun kokoamisessa, kynnys uusien tukipakettien osalta on ollut kuitenkin matalampi.

Talous- ja rahoituskriisi on koetellut myös Itävallan vientiin tukeutuvaa taloutta, mutta suhteellisesti vähäisin vahingoin. Alijäämä on kasvanut ja valtiontalous on velkaantunut (yli 70% BKT:sta), mutta tilanteesta ei ainakaan suuren yleisön keskuudessa kanneta suurta huolta. Ja sen ymmärtää, sillä talous on Saksan vanavedessä jälleen vakaassa kasvussa ja työttömyys on EU:n alhaisin.

Puolueet myötäilevät kansan mielialoja

Hallituspuolueet – oikeistolainen, integraatiomyönteinen kansanpuolue (ÖVP) ja sosiaalidemokraatit (SPÖ) – ovat hallitusvastuussa noudattaneet rakentavaa EU-politiikkaa, jolloin EU-vastaisuus on jäänyt kutakuinkin oikeistopopulistiselle vapauspuolueelle ( FPÖ ) ja siitä irronneelle pienelle, ärhäkkäälle BZÖlle. Näillä kahdella on sitten tukenaan Kronen Zeitung -lehti, jolla on päivittäin yli 3 miljoonaa lukijaa, ja joka siten on merkittävä mielipidevaikuttaja Itävallassa. Lehden vaikutusvalta näkyy myös siinä, etteivät poliitikot hevin uskalla EU-myönteisinäkään esiintyä ja kannat esitetään usein niin epämääräisesti, että kukin voi sitten sanomisensa omalla tavallaan tulkita. Erityisesti ennen vaaleja ”Kronenia” varotaan, ja liittovaltiosysteemissä vaaleja on ollut tiuhaan tahtiin.

Tilanne Itävallassa onkin nyt se, että jos vaalit pidettäisiin huomenna, luultavaa olisi, että Vapauspuolue saisi jopa 30% äänistä, ehkä enemmänkin. Puolue menestyi omaksikin yllätyksekseen loistavasti Wienin viime syksyn vaaleissa ja sai lähes 27% äänistä, kun gallupit näyttivät 20%:n luokkaa. Ja avoimesti jo nyt puhutaan ÖVP:n ja FPÖ musta-sinisestä hallituksesta, johon liittopresidentti on jo ehättänyt sanomaan, ettei ole ollenkaan kirkossa kuulutettu, että hän sellaisen hallituksen nimittäisi. Boikotointivaaraa tuskin enää on, ja joskus onkin huomaavinaan, että täällä ajatellaan, että ettepäs enää uskalla... Tuossa tilanteessa Itävaltakin ehkä joutuisi EU- kantojaan tarkistamaan tai ainakin reivaamaan rooliaan aina kilttinä ja rakentavana EU-maana.

Mutta parlamenttivaalit ovat vasta 2013 ja siihen mennessä ehtii politiikassa tapahtua. Hallituksen tulisi terästäytyä ja tarttua rohkeasti uudistuksiin, joista tärkein on koulutusjärjestelmän uudistaminen. Osavaltiovaaleja on tosin ollut taajaan, joten tämä on rajoittanut hallituksen toimintaa mutta nyt ei vaaleja ole näköpiirissä, joten hihat heilumaan. Ei tosin näytä kovin todennäköiseltä, sillä hallituspuolueet eivät ole samoilla linjoilla merkittävissä uudistuksissa, joita pitäisi välttämättä tehdä.

Itävallassa ymmärrystä perusuomalaisille

Tässä valossa on hyvin ymmärrettävää, että Suomen eduskuntavaalit kiinnostivat sekä ennen vaaleja, että jälkeen. Päivittäin on saanut useamman kerran yrittää vastailla siihen, mitä tämä nyt sitten jatkossa tarkoittaa. Perussuomalaisten nousu on yhdistetty Itävallan mediassa osaksi yleiseurooppalaista oikeistopopulismin kasvua ja perussuomalaisia on verrattu vapauspuolueeseen ja puoluejohtaja Soini on rinnastettu FPÖ:n Stracheen.

Molemmat ovat karismaattisia johtajia, joskin erilaisia. Strache vetoaa nuoriin äänestäjiin ja liikkuu tyylikkäänä sulavasti Wienin yöelämässä, mutta osaa myös tavallisemman yleisön huomioimalla ihmiset ja jäämällä jutustelemaan. Suomen vaalitulos sai täällä salattua ihailua tyyliin: hyvä, kun jotkut uskaltavat, ja se antoi ikään kuin mahdollisuuden, tarjosi tilaisuuden pohtia eurooppalaista talouspolitiikkaa, pohtia tehtyjä päätöksiä, ja miettiä, miten tästä eteenpäin. Rivien välistä saattoi lukea hyväksyntää, ymmärrystä ja ehkä peräti kiitollisuuttakin siitä, että suomalaiset ovat nyt nostaneet kissan pöydälle. Mutta samalla toivotaan, ettei pakkaa nyt vaan liiaksi ja arvaamattomasti sekoitettaisi.

Tilanne Itävallassa on vähän sama kuin Suomessakin eli poliittiset päättäjät eivät ole suurelle yleisölle riittävästi kertoneet, miten juuri he ovat voineet EU-jäsenyydestä hyötyä. Miten paljon maiden taloudet (maatalous pois lukien) ovat EU:sta hyötyneet, miten kivaa on, kun ei tarvitse matkustettaessa vaihtaa valuuttaa ja miten kivaa on matkustaa, kun ei ole rajamuodollisuuksia. Itävalta on erityisesti hyötynyt ja osannut hyödyntää EU:n itälaajentumista, mutta siihenkin suhtaudutaan penseästi.

Marjatta Rasi Marjatta Rasi
Kirjoittaja toimii suurlähettiläänä Suomen Wienin-suurlähetystössä

Kolumni on osa sarjaa, jossa Suomen EU-maissa työskentelevät suurlähettiläät tarkastelevat asemamaansa suhdetta EU:hun suomalaisesta näkökulmasta.