Afrikka - Suomelle mitä parhain kumppani
Mahdollisuuksia
Kun palasin eduskuntaan, mietin, mitä uusia näkökulmia voisi tuoda suomalaiseen Afrikka-keskusteluun. Viime vuonna ilmestyneessä EVA-raportissa halusin tuoda Afrikkaa esille mahdollisuuksien mantereena, koska meillä suhtaudutaan liian pessimistisesti tähän maanosaan. Afrikkaa pidetään haastavana ympäristönä talouselämälle, vaikka suomalaiset osaavat toimia vaikeillakin markkinoilla.
Kiina, Intia ja Malesia ovat aktivoituneet Afrikassa, ja Latinalaisen Amerikan maat – esimerkiksi Venezuela ja Brasilia – ovat lähteneet mukaan. Iran on aktiivinen, ja Venäjä on nostanut profiiliaan. Myös Yhdysvallat on melko aktiivinen kauppapolitiikassaan.
Voi olla, että Eurooppa on jäämässä jälkeen. Meitä pidetään perinteisesti hyvinä Afrikka-osaajina – niin hyvässä kuin pahassa. Afrikassa hieman ihmetellään, mihin Euroopan, Pohjoismaiden ja Suomen pessimismi perustuu.
Suomalaiset lähtivät 1800-luvulla tekemään Afrikkaan lähetystyötä, ja 1970-luvulla olimme auttamassa maita vapaaksi siirtomaavallan kahleista. Nyt voisi olla hyvä paikka kolmannelle Afrikka-projektille, jossa suomalaisen osaamisen ja teknologian avulla nostettaisiin Afrikan taloudellista toimeliaisuutta.
Suomalaisille kaivos-, metsä- ja lääketeollisuuden yrityksille Afrikka olisi luonteva paikka toimia. Myös kaupunkialueiden kasvu ja uudet liikenneratkaisut luovat yhteistyömahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Suomen Cleantech-sektori on esimerkiksi juuri sitä, mitä Afrikassa tarvitaan. Suomi voisikin olla kehittämässä vihreää taloutta Afrikkaan.
Vahvuuksia
Meidän pitäisi rohkeammin tutustua uuden Afrikan mahdollisuuksiin. Afrikka on osittain kytketty kaapeliverkoilla muuhun maailmaa, mikä mahdollistaa aivan uudenlaiset innovaatiot. Suuryritysten puhelinkeskuksia on siirretty Intiaan, mutta kohta puhelimeen vastataan Afrikassa, jossa puhutaan ranskaa, englantia ja portugalia.
Suomalaisten vahvuus on se, että emme tunnista kovin hyvin yhteiskunnallisia luokkaeroja. Se, että pystyy kohtelemaan kaikkia tasa-arvoisesti, on selkeä valtti maailmalla liikkuessa. Suomi ei ole myöskään toiminut kolonialistisessa roolissa. Eurooppalaisia kollegojamme syytellään helposti siirtomaaherramaisesta käytöksestä.
Suomi voi toimia Afrikassa kahdella tavalla ongelmien ratkaisijana. Ensinnäkin suomalaista teknologista osaamista voidaan siirtää Afrikkaan, sillä siellä on kysyntää erilaisille ympäristöystävällisille ratkaisuille.
Toiseksi suomalainen johtamistyyli on demokraattinen, ja Afrikassa on suuri merkitys sillä, miten päätökset syntyvät. Suomalaiset voivat olla yhteistyössä mukana luomassa win–win-tilanteita, joissa huomioidaan kaupunkialueiden kehitys ja paikalliset yhteisöt.
Resurssikirous
Luonnonvaroilla voi olla eri rooleja sota- ja konfliktitilanteissa. Ensinnäkin rikkaudet voivat olla alkusyy, jolloin niiden käytöstä ja omistuksesta riidellään. Toiseksi konfliktit voivat pitkittyä, kun luonnonvaroilla rahoitetaan sotatoimia. Kolmanneksi resursseja voidaan hyödyntää konfliktin ratkaisussa.
Pohjois- ja Etelä-Sudanissa öljytuloja on käytetty rauhanprosessin porkkanana. Somalia- ja Darfur-prosesseissa olen ollut mukana keskusteluissa, joissa on korostettu, kuinka vauraita maat olisivat, jos ne olisivat rauhantilassa. Sota syö taloudellisen toiminnan edellytykset.
Koulutus
Afrikan väestönkasvu nähdään usein ongelmana, mutta siinä voi piillä ratkaisun siemen. Nuoren sukupolven elämäntavat ovat muuttuneet, ja he omaksuvat nopeasti uusien teknologioiden käytön. Pystytäänkö nuoret kouluttamaan ja kyetäänkö heille luomaan työpaikkoja? Nuorissa piilevän potentiaalin avulla voidaan saada dynamiikkaa talouden ja yhteiskunnan kehittämiseen.
Kehitysyhteistyön avulla on pyritty rakentamaan koulujärjestelmää, jossa sivukylistäkin on päässyt kouluun, ja tytöt ovat voineet käydä koulua. Seuraava kynnys tulee vastaan, kun peruskoulutus on ohi, sillä yliopistoja ja korkeakouluja on harvassa maassa. Vain rikkailla on varaa lähettää lapsensa ulkomaille opiskelemaan.
Korkeakoulutusta olisi kyettävä antamaan myös köyhille, sillä mikään ei olisi parempaa kehitykselle kuin se, että ihmiset voisivat kouluttautua omassa maassaan. Voisiko kehitysyhteistyövälineitä käyttää yliopistokoulutuksen rakentamiseen?
Nykyisellään opiskelun hyöty kärsii vanhentuneista oppimateriaaleista ja puuttuvista tietoliikenneyhteyksistä. Suomi voisi olla aktiivinen yliopistojen kuntoon laittamisessa ja jatko-opiskelumahdollisuuksien kehittämisessä.
Maatalous
Olen keskustellut kenialaisten ja etiopialaisten kanssa siitä, onko Hollannin kukkamarkkinoiden tarpeiden tyydyttäminen näiden maiden peruselinkeino. Osa ihmisistä on katkeria siitä, että viljelysmaata käytetään tällaiseen tarkoitukseen, mutta toisaalta maat saavat vientituloja.
Afrikkalainen kyläpohjainen pienviljelyjärjestelmä on suomalaisille tuttu omasta historiasta. Käytössä olevat menetelmät eivät hyödynnä maatalouden koko potentiaalia. Afrikkaan on tullut Kiinasta ja Saudi-Arabiasta suurmaanomistajia, jotka harjoittavat suuren mittakaavan viljelyä vientitarpeisiin.
Maatalouden haaste on se, että tehokkuutta pitäisi nostaa ja varmistaa tuotantokotimarkkinoille. Myös elintarvikkeiden saatavuuden ja hinnan pitäisi olla kunnossa. Perinteisillä viljelymenetelmillä ei nykyistä väkimäärää kyetä ruokkimaan. Afrikan maat tarvitsevat oman elintarvikepolitiikkansa.
Yritteliäisyys
Naisten pankki on esimerkki myönteisestä suhtautumisessa yritteliäisyyteen samoin kuin mikroyrittäjien lainat. Valtiot ovat nähneet näissä keinoissa piilevän voiman.
Mitä sitten, kun ompelukoneen hankkinut nainen haluaa laajentaa liiketoimintaa tai minikioskin tien varteen pystyttänyt mies tahtoo perustaa baarin? Löytyykö tarvittavaa rahoitusta ja takuita?
Afrikkalaisten mukaan pullonkaula on siinä, kun pienyrittämisestä pyritään eteenpäin. Korruptio, viranomaisten mielivalta ja takuiden puute tekevät yrittäjän tiestä kivikkoisen. Ilman pitkäkestoisia halpakorkoisia lainoja ei voi investoida.
Yrittämiseen liittyy Afrikassa aina yhteisöllisyyttä. Meidän on huomioitava, että koko suku tai kylä voi olla mukana tukemassa yrittäjää. Siksi yritystoiminnalle on löydettävä sellaiset muodot, että kaikki hyötyvät siitä.
Investointiympäristö
Perusvarovaisuus on hyvä muistaa Afrikassakin. Ensimmäisen tarjokkaan kanssa ei kannata tehdä syvällistä liiketoimintaa ennen kuin taustat ja luotettavuus on tarkistettu. Monissa maissa on vanhoja yrittäjäsukuja, ja pitkät perinteet ovat yksi luotettavuuden arviointikriteereistä.
Korruptiokäytänteet vaihtelevat maittain, mutta niissä ei ole sinänsä mitään uutta suomalaisille. On tärkeää, ettei tue laittomiin välikäsiin perustuvia rakenteita. Riskeihin pitää varautua etukäteen, ja paikalliset tavat on tunnettava. Nämä seikat kannattaa käydä läpi, jotta löytää luotettavat kumppanit.
Suurin osa Afrikasta on toimintaympäristönä rauhallista ja riskitöntä. Vain pieni osa maista on keskellä konfliktia, ja jopa niissäkin pystyy toimimaan. Silloin toki varustautumisen ja tietämyksen täytyy olla toisenlaista.
Voimavara
Suomalaiset eivät ole vielä huomanneet muhimassa olevaa yllätystä: Somalimaasta eli Pohjois-Somaliasta on tulossa oikea pikku-Suomi. Kun kävin Hargesassa, sen huomasi joka paikassa.
Suomen-somalit ovat tukeneet yliopistoa ja paikallista parlamenttia sekä perustaneet yrityksiä. He ovat tehneet niin paljon maansa eteen, että Somaliassa vallitsee erittäin myönteinen Suomi-kuva. Siellä kysyttiinkin, mitä te teette Suomessa somaleille, kun he ovat niin aktiivisia palattuaan.
Luonani on vieraillut Suomessa asuvia tsadilaisia, nigerialaisia ja kongolaisia. Useasti keskusteluihin on liittynyt ajatus siitä, voiko jotakin osaamista tai yritystoimintaa viedä takaisin omaan maahan. Suomi tarvitsee tällaisia saranaihmisiä, jotka kykenevät toimimaan kahdessa kulttuurissa.
Pohjois-Afrikka
Arabikadun liike on valtava murros. UNDP:n Human Development Report -julkaisussa on vuosikymmeniä päivitelty, miten arabimaissa saadaan niin paljolla rahalla niin vähän kehitystä aikaan. Vauraat öljyä tuottavat arabivaltiot ovat jäänet jälkeen inhimillisessä ja sosiaalisessa kehityksessä.
Egyptissä, Libyassa tai Tunisiassa eletään suhteellisen vauraasti verrattuna Afrikan köyhimpiin mihin. Sosiaalinen protesti on siten ymmärrettävä, sillä eliitti pyörittää monia maita. On vaikea ar-vioida, mihin kaikki tämä päätyy. Libyassa sisällissodan ja konfliktin pitkittymisen riski on suurin.
Afrikan unioni
Olemme niin keskittyneitä Euroopan unioniin, että emme ole huomanneet -Afrikan unionin kehitystä. En tiedä, onko euron takapakki heikentänyt visioita, mutta Afrikan yhteisen afro-valuutan pitäisi olla käytössä vuonna 2028.
Libyalle Afrikan integraatio on ollut tärkeä asia. Yhteinen afrikkalainen sävel on ollut Gaddafin haave, mutta sitä ei ole vielä löytynyt. Afrikassa taitaa olla 14 alueellista organisaatiota, joiden puitteissa taloudellinen integraatio tapahtuu. Tulliliittoalueiden luominen on vaikeaa.
Monilla mailla ei ole pääsyä merelle. Tuotteet viedään markkinoille ja raaka-aineita tuodaan toisten maiden kautta, mikä luo yhteistyölle valtavat tarpeet. En näe muuta suuntaa kuin Afrikan unio-nin painoarvon ja alueellisen integraation lisääntymisen.
Kritisoisin Euroopan unionia, sillä olemme laiska partneri Afrikan unionille. AU–EU-akselilla olisi enemmän tehtävissä kuin tänä päivänä tehty. Monenlaista hidastetta tietysti on, kuten Mugabe Zimbabwessa ja Bashir Sudanissa. Tällaisten asioiden ei pitäisi antaa dominoida yhteistyömahdollisuuksia mitenkään ihmisoikeuksia vähättelemättä.
Kiina
Me varoitamme afrikkalaisia, että kiinalaiset ryöstävät heitä kuten eurooppalaiset tekivät aikaisemmin. Afrikkalaiset hymähtelevät vanhojen siirtomaavallan edustajien puheelle. Kiinalaiset herättävät voimakkaita tunteista afrikkalaisissa. Nigeriassa sanottiin, että me emme pidä kiinalaisista mutta pidämme siitä, mitä he täällä tekevät.
Onko Kiinalla aina ketunhäntä kainalossa? Pyrkiikö se vain ryöstämään Afrikan luonnonvarat? En usko toiminnan olevan näin yksisilmäistä. Pikemminkin kyseessä on strateginen kumppanuus, jota Kiina kehittää Afrikan maiden kanssa. Kiina tarvitsee pitkän aikavälin poliittista tukea, ja siksi se on valmis tukemaan myös pehmeitä sektoreita, kuten terveydenhuoltoa ja koulutusta.
Kiinan ja Afrikan välillä voi löytyä synergiaetuja esimerkiksi koulutuksessa. Eurooppalainen PISA-järjestelmä on hieno mutta kallis. Kustannusrakenteeltaan kevyempi kiinalainen kyläkoulujärjestelmä voi olla afrikkalaiselle opetusministerille houkuttelevampi vaihtoehto.
Euroopan kannattaisi miettiä, millaista yhteistyötä Kiinan ja Intian kanssa voisi tehdä Afrikassa. Nokialla on esimerkiksi intialaisia ohjelmistosuunnittelijoita, joiden on suomalaisia helpompi ymmärtää afrikkalaisten matkapuhelimen käyttöä.
Tällainen kolmikantamalli voi toimia myös toiseen suuntaan. Olen kuullut tarinoita siitä, miten länsimainen yritys on löytänyt Afrikassa toimiessaan kiinalaisen partnerin, ja sitten yhteistyö on laajentunut Kiinaan. Viholliskuvien luomisen sijasta kannattaisikin etsiä tällaisia uusia kumppanuuksia.
Rohkeutta
Suomalaisyritysten kannattaa miettiä, miksi Aasia ja Latinalainen Amerikka arvioivat Afrikan kehityksen niin positiivisesti ja investoivat maanosaan. Onko meidän analyysimme jäänyt ajastaan jälkeen? Olemmeko liian varovaisia? En usko, että muut mantereet ovat turhaan Afrikassa liikkeellä.
Tavallisesti bisnes-seminaareissa Afrikka samaistetaan Etelä-Afrikkaan, mutta Afrikka on paljon muutakin. Kairo ja Cape Town ovat tuttuja paikkoja, mutta Afrikassa on paljon muitakin pisteitä, joiden kautta pääsee sisään markkinoille.
Uudet markkinat edellyttävät aina rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta. Varovaisuus on suomalaisten helmasynti. Varman päälle pelaamalla jäämme kotiin, kun kaikki muut ovat jo liikkeellä. Nyt olisi oikea tutustua Afrikan markkinoihin ja luoda verkostoja.
Mikko Taivainen
***
Kansanedustaja Pekka Haavisto toimii eduskuntatyön ohella ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä erikoisalueenaan Sudanin ja Somalian konfliktit. Hän oli ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri vuosina 1995–1999.
Vuosina 1999–2005 Haavisto toimi YK-tehtävissä maailman kriisialueilla, muun muassa Balkanilla, Afganistanissa, Palestiinassa, Irakissa, Liberiassa ja Sudanissa. Hän tutki YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n palveluksessa kriisien aiheuttamia ympäristötuhoja.
Vuosina 2005–2007 Pekka Haavisto oli EU:n erityisedustaja Sudanissa ja Darfurissa. Tällöin hän otti osaa EU:n edustajana myös Darfurin rauhanneuvotteluihin. Vuonna 2007 hän toimi myös YK:n erityisasiantuntijana Darfurin kriisissä.