UKK: Konsulipalvelut

Tietoa ja ohjeita konsulipalveluista.

Matkustaminen

Suunnittelen lomamatkaa ulkomaille. Tarvitsenko viisumin ja kuinka kauan passin pitää olla voimassa?

Tarkista ajantasaiset maahantulosäännökset aina matkakohdemaasi viranomaisilta. Suomen ulkoministeriö ei päätä muiden maiden maahantuloon liittyvistä vaatimuksista ja määräyksistä eikä siis voi niissä neuvoa. Voit kääntyä kohdemaasi Suomessa olevan suurlähetystön puoleen: Ulkovaltojen edustustot Suomessa

Suunnittelen matkaa maahan, jossa on ollut viime aikoina levottomuuksia. Saanko matkustaa?

Matkapäätöksen tekee aina matkailija itse. Ulkoministeriö ei voi tehdä päätöstä matkailijan puolesta. Päätöksenteon tueksi kannattaa tutustua ulkoministeriön julkaisemiin matkustustiedotteisiin, jotka sisältävät tietoa kohdemaasi yleisestä turvallisuustilanteesta, rikollisuudesta ja vaarallisista alueista. Lisäksi niissä kerrotaan liikenteeseen, luonnonoloihin sekä matkailijan terveyteen liittyvistä turvallisuusongelmista.

Minulla on säännöllinen lääkitys. Voinko ottaa lääkkeet mukaan lomamatkalle? Mitä jos tarvitsen lisää lääkkeitä matkani aikana?

Selvitä lääkkeiden maahantuontia koskevat rajoitukset ennen matkaa, koska maiden välillä on eroja siinä, miten paljon ja mitä lääkkeitä maahan saa tuoda. Myös mahdollisten läpikulkumaiden säännöt ja rajoitukset on hyvä selvittää etukäteen. Tietoa lääkkeiden tuontia koskevista rajoituksista ja vaadittavista asiakirjoista saat esimerkiksi kohdemaasi tulliviranomaisilta.

Voit kääntyä myös kohdemaasi Suomessa olevan suurlähetystön puoleen: Ulkovaltojen edustustot Suomessa

Varaa riittävästi lääkkeitä mukaan matkallesi. Useita lääkkeitä voi ostaa myös ulkomailla, mutta jos ostat reseptilääkkeen ulkomailta, on mahdollista, että saamasi lääke on kuitenkin erilaista kuin Suomesta ostettu lääke. Tutustu huolella lääkkeen tuontia koskeviin määräyksiin ennen kuin tuot ulkomailta ostamaasi lääkettä mukanasi Suomeen.

Lisätietoa lääkkeiden viemisestä ja tuomisesta on esimerkiksi Fimean verkkosivuilla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Ennen matkaa on hyvä tutustua myös matkailijan terveysoppaaseen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Matkustan ulkomaille yksin lapseni kanssa. / Isoäiti matkustaa lapsemme kanssa lomalle ulkomaille. Pitääkö mukana olla jonkinlainen todistus kohdemaan viranomaisille esitettäväksi?

Tarkista aina alaikäistä koskevat matkustusvaatimukset  kohdevaltion viranomaisilta. Tarkista kohdemaan viranomaisilta myös mahdollisen huoltajan suostumuksen muotovaatimukset, sillä maassa saatetaan vaatia esimerkiksi kirjallinen julkisen notaarin(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) vahvistama suostumus. Lisäksi on hyvä huomioida, että vaikka kohdemaasi ei vaatisikaan suostumusta, voidaan suostumuksen esittämistä vaatia jossakin matkareitin kauttakulkumaassa.

Ota huomioon myös, että monet lentoyhtiöt vaativat, että alaikäisellä lapsella on huoltajan antama matkustuslupa, ja yhtiöillä voi olla tätä varten erityisiä lomakkeita.

Vaikka erityisiä vaatimuksia ei olisikaan, on huoltajien kirjallinen suostumus aina hyvä olla olemassa. Huoltaja/huoltajat voivat laatia näissä tilanteissa suostumusasiakirjan itse, esimerkiksi englanniksi. Kirjeessä on hyvä olla tiedot matkasta sekä huoltajien allekirjoitukset ja yhteystiedot.

Hädässä matkalla

Olen lomamatkalla ulkomailla ja Suomen passini varastettiin/katosi, mitä minun tulee nyt tehdä?

Tee varkaudesta/katoamisesta ilmoitus paikallisella poliisiasemalla, ja pyydä ilmoituksesta tai tutkintapöytäkirjasta itsellesi kopio. Tarvitset sitä myöhemmin, kun haet uutta passia ja mahdollista vakuutuskorvausta tai jos kadonnutta passia käytetään väärin.

Uutta Suomen passia voit hakea mistä tahansa Suomen edustustosta. Jos Suomella ei ole omaa edustustoa maassa, käänny toisen EU-maan edustuston(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) puoleen hätämatkustusasiakirjan (Emergency Travel Document, ETD) saamiseksi kotimatkaa varten.

Ilmoita viipymättä passivarkaudesta/passin katoamisesta asioimalla Suomen ulkomaan edustustossa tai Suomen poliisille joko sähköisen palvelun(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) kautta tai Suomeen palattuasi asioimalla poliisilaitoksella.

Olen lomalla ulkomailla ja rahani ovat loppu. Voiko UM maksaa kotimatkani?

Ulkoministeriö ei voi maksaa matkailijan kotimatkakuluja, vaan vastuu ulkomaanmatkasta – myös kotimatkasta – aiheutuvista kuluista kuuluu aina matkailijalle itselleen.

Pyydä Suomessa olevaa omaistasi tai tuttavaasi ostamaan sinulle sähköinen matkalippu tai siirtämään varoja tilillesi kotimatkaa varten. Pankki- tai luottokortilla voi yleensä nostaa ulkomailla valuuttaa. Jos tilisiirto ei ole mahdollinen, varoja voi siirtää ulkomaille myös jonkin kansainvälisen rahanvälitystoimiston (esim. Forex(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), Money Gram(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), Tavex(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), Western Union(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)) kautta.

Olen sairastunut ulkomailla, mistä saan apua? Kuka hoitoni maksaa?

Hätätapauksessa ulkomailla soita paikalliseen hätänumeroon.

Matkavakuutuksen(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) ottaminen on aina suositeltavaa. Tutustu vakuutuksesi ehtoihin huolellisesti ennen matkaa. Sairaustapauksen sattuessa saat vakuutusyhtiösi vahinkopäivystyksestä toimintaohjeita.

Jos sinulla ei ole matkavakuutusta, vastaat sairaanhoitosi kustannuksista itse, lukuun ottamatta eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saatavaa hoitoa EU- ja ETA-maissa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa tai Pohjois-Irlannissa.

Suomessa asuvalla on oikeus sairaanhoitoon, kun hän oleskelee tilapäisesti toisessa EU- ja ETA-maassa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa tai Pohjois-Irlannissa. Oikeus sairaanhoitoon(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) osoitetaan Kelasta saatavalla eurooppalaisella sairaanhoitokortilla(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Hanki kortti ajoissa ennen matkaasi ja muista myös tarkistaa jo olemassa olevan korttisi voimassaolo.

Suomen ulkomailla oleva edustusto sekä vakuutusyhtiösi voivat antaa lääkäriasemien ja sairaaloiden yhteystietoja ulkomailla. Jos olet valmismatkalla, voit olla yhteydessä matkanjärjestäjääsi.

Olen loma-/työmatkalla ulkomailla ja jouduin ryöstön uhriksi. Mistä saan rahaa majoitukseen, ruokaan ja kotimatkaan?

  • Tee ilmoitus asiasta lähimmälle poliisilaitokselle. Poliisiraportti tarvitaan esimerkiksi vakuutusyhtiötä varten.
  • Ilmoita pankkikorttisi varkaudesta välittömästi pankkisi sulkupalveluun.
  • Ole yhteydessä vakuutusyhtiöösi.
  • Jos olet valmismatkalla, voit olla yhteydessä matkanjärjestäjääsi.

Jos pankki- tai luottokorttisi on edelleen tallessa, pyydä Suomessa olevaa omaistasi tai tuttavaasi siirtämään varoja tilillesi kotimatkaa varten. Pankki- tai luottokortilla voi yleensä nostaa ulkomailla valuuttaa. Jos tilisiirto ei ole mahdollinen, varoja voi siirtää ulkomaille myös jonkin kansainvälisen rahanvälitystoimiston (esim. Forex(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), Money Gram(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), Tavex(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan), Western Union(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)) kautta. Voit myös pyytää läheistäsi ostamaan sinulle sähköisen matkalipun.  

Jos varojen välittäminen ei onnistu, voi edustusto myös avustaa rahavarojen siirtämisessä tililtäsi ulkoministeriön tilille. Toimitusmaksu on 40 euroa. Tallettajana voi olla myös joku muu nimeämäsi henkilö.

Jos et voi saada varoja kotimatkaasi varten muulla tavoin käyttöösi, voi edustusto viimesijaisena keinona harkita avustuksen myöntämistä kotimatkaa varten takaisinmaksusitoumusta vastaan, edullisimman matkustustavan mukaisesti. Takaisinmaksusitoumusta vastaan annettu avustus laskutetaan sinulta, ja se on ulosottokelpoinen ilman erillistä päätöstä.

On hyvä huomata, että edustusto voi välittää varoja tai myöntää avustusta vain kotimatkaan liittyen. Matkan jatkamiseksi tarvittavat varat tulee hankkia itse. 

Ajokorttini on kadonnut ulkomailla. Voiko edustusto myöntää uuden ajokortin?

Tee suomalaisen ajokortin katoamisesta ilmoitus poliisille(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Voit anoa uutta ajokorttia Traficomilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Jos asut toisessa EU-maassa, ano uusi paikallinen ajokortti asuinmaastasi(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

En ole saanut useaan päivään yhteyttä ulkomailla matkoilla olevaan läheiseeni. Voiko ulkoministeriö tai suurlähetystö auttaa hänen etsimisessään?

Jos epäilet läheisesi kadonneen tai joutuneen rikoksen kohteeksi, tee Suomessa poliisille katoamisilmoitus(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Kadonneeksi epäillyn tai epäillyn rikoksen kohteeksi joutuneen matkailijan lähiomainen voi kääntyä myös Suomen ulkomaanedustuston puoleen, joka voi tiedustella asiaa paikallisilta viranomaisilta.

Ulkomailla pysyvästi asuvan henkilön lähiomaisena käänny sen sijaan suoraan paikallisten viranomaisten puoleen henkilön löytämiseksi ja hänen olosuhteidensa selvittämiseksi.

On hyvä huomata, että edustusto voi ilmoittaa tiedustelijalle täysi-ikäisestä henkilöstä mahdollisesti saamansa tiedot vain tämän henkilön suostumuksella.

Jouduin pidätetyksi lomamatkani aikana. Voiko edustusto auttaa minua vapautumaan ja maksamaan sakkoni?

Huomioi, että paikalliset lait koskevat myös turisteja ja kiellettyjä saattavat olla asiat, jotka eivät Suomessa ole rangaistavia. 

Suomen ulkomaanedustusto pyrkii selvittämään, saatko rikoksesta epäiltynä tai syytettynä ollessasi matkakohdemaasi puolesta oikeusavustajan ja tulkin. Edustusto voi myös pyynnöstäsi ilmoittaa tapahtuneesta haluamallesi henkilölle Suomessa.

Suomen edustusto ei voi puuttua tapauksen tutkintaan tai oikeuskäsittelyyn eikä vaikuttaa vapauttamiseesi paikallisesta tuomiovallasta. Edustusto ei voi myöskään antaa oikeudellisia neuvoja tai ajaa asiaasi, vaan nämä tehtävät kuuluvat oikeusavustajallesi tai asianajajallesi. Edustusto ei voi maksaa sakkojasi tai myöntää niihin taloudellista avustusta, vaan sakkoihin tarvittavat varat tulee hankkia itse, tarvittaessa esimerkiksi Suomessa olevien läheisten avulla. 

Sain tiedon, että omaiseni on kuollut ulkomailla. Mitä minun pitäisi tehdä?

Tarkista, onko vainajalla vakuutus ja ota yhteyttä vakuutusyhtiöön. Jos vainajalla on kotiutuksen korvaava vakuutus, vakuutusyhtiö vastaa kotiutuskustannuksista ja -järjestelyistä. Jos vainajalla ei ole vakuutusta, omaiset vastaavat kotiutuskustannuksista.

Ulkoministeriö ja Suomen edustusto voivat auttaa omaisia löytämään paikallisen hautaustoimiston, joka järjestää kotiutuksen yhteistyössä omaisten kanssa.

Toimita vainajasta alkuperäinen ja antomaassa virallisesti laillistettu kuolintodistus tai sen laillistettu ja virallisesti oikeaksi todistettu jäljennös lähimpään Suomen edustustoon ulkomailla tai Suomessa Digi- ja väestötietovirastolle(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Näin kuolintieto saadaan Suomessa merkittyä väestötietojärjestelmään.

Ulkoministeriö ei hoida jäämistöasioita. Omaisten on hyvä palkata juristi hoitamaan omaisuuteen liittyviä asioita ulkomailla. Suomen edustusto voi antaa paikallisten lakitoimistojen yhteystietoja.

Olen maassa, jossa Suomella ei ole omaa edustustoa. Mistä voin saada apua?

Jos kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, apua voi saada muiden Pohjoismaiden edustustoilta tai jos olet Euroopan unionin ulkopuolella, myös muiden EU-jäsenmaiden edustustoilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).

Suomessa ulkoministeriön päivystys toimii vuorokauden ympäri jokaisena päivänä.

Puh. +358 9 1605 5555 (puhelut tallennetaan),  paivystys.um@formin.fi

Kriisitilanteet maailmalla

Paikallisissa tiedotusvälineissä kerrotaan, että oleskelumaassani on tapahtunut luonnonkatastrofi. Mitä minun tulisi tehdä?

Kriisitilanteessa (esimerkiksi luonnonkatastrofi, suuronnettomuus, poliittiset levottomuudet) kohdemaan viranomaisilla on vastuu myös ulkomaalaisista, jotka oleskelevat maassa. Noudata paikallisten viranomaisten antamia ohjeita ja seuraa paikallisia tiedotusvälineitä.

Kiireellisen avun saamiseksi ota yhteyttä kohdemaasi pelastusviranomaisiin (poliisi, palokunta, ambulanssi). Seuraa myös Suomen edustuston verkkosivuja(Linkki toiselle web-sivustolle.) ja ole hätätapauksessa yhteydessä edustustoon tai ulkoministeriön päivystykseen.

Jos mahdollista, vältä kriisialuetta, ja ilmoita tilanteestasi läheisillesi.  Jos et ole vielä tehnyt matkustusilmoitusta, tee se, koska tällä tavoin UM voi tarvittaessa olla yhteydessä sinuun. Jos maahan jääminen ei ole välttämätöntä, harkitse paluuta Suomeen kaupallisia yhteyksiä käyttäen.

Voiko Suomen valtio lennättää minut ulkomailta kotiin esimerkiksi luonnonkatastrofin sattuessa?

Luonnonkatastrofin tai muun kriisin sattuessa matkailijoiden tulee pyrkiä palaamaan Suomeen kaupallisia yhteyksiä käyttäen. Viime sijassa, jos henkilökohtaisen turvallisuuden suojaaminen sitä edellyttää, ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustusto voivat avustaa henkilöitä siirtymään kriisialueelta lähimmälle turvalliselle alueelle joko maan sisällä tai naapurimaahan. Tarvittaessa kriisitilanteessa voidaan ryhtyä myös kotiuttamisen järjestämiseen.

Avustamistoimenpiteitä ja niiden laajuutta harkittaessa ja toteutettaessa otetaan huomioon kriisitilanne, muut olosuhteet sekä muiden Pohjoismaiden ja EU-jäsenvaltioiden toimenpiteet. Kriisitilanteessa tosiasialliset mahdollisuudet avustamiseen ovat aina rajalliset.

Kotiuttamiseen ja evakuointiin ryhdytään ainoastaan asianomaisen suostumuksella. On hyvä huomata, että kotiuttaminen ja evakuointi ovat maksullisia palveluita ja niistä aiheutuvista kuluista vastaa siis avustettava itse.

Asuminen ulkomailla

Olen Suomen kansalainen, mutta olen asunut ulkomailla useita vuosia. Haluan nyt palata Suomeen. Voiko Suomen ulkomaanedustusto avustaa minua paluumuutossani?

Suomen kansalaisella on aina oikeus palata Suomeen, mutta vastuu muuttoon liittyvistä järjestelyistä sekä kustannuksista on henkilöllä itsellään. UM tai Suomen ulkomaanedustustot eivät voi avustaa muuttojärjestelyissä eivätkä maksaa muutosta aiheutuvia kustannuksia.

Ulkomailla asuva omaiseni on huonossa kunnossa ja tarvitsee apua. Mitä teemme? Voiko suurlähetystö järjestää hänet hoitoon ulkomailla tai tuoda Suomeen?

Ulkomailla asuva kuuluu pääsääntöisesti asuinmaansa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä maassa tarjolla olevien palveluiden piiriin. Kunkin maan omasta lainsäädännöstä ja käytännöistä riippuu, minkälaista hoitoa, kenelle ja millä ehdoilla palveluita annetaan.

Jos sinulla on huoli ulkomailla asuvan henkilön tilanteesta, ole yhteydessä suoraan henkilön asuinmaan viranomaisiin. Suurlähetystö ei voi terveydenhoitoa ulkomailla asuvalle järjestää. Hoitoon hakeutuminen on usein myös henkilön omasta tahdosta riippuvainen. Ulkoministeriö tai Suomen suurlähetystö eivät toimi asiassa myöskään välittäjänä, eivätkä voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, millaista hoitoa vieras valtio maassa asuville tarjoaa.

Ulkoministeriö tai suurlähetystö eivät voi tuoda henkilöitä Suomeen. Mahdollisen terveydenhuollon tai laitoshoidon järjestäminen Suomessa edellyttää lähtökohtaisesti henkilön omaa suostumusta sekä Suomen sosiaaliturvaan kuulumista(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).  Joissain tilanteissa Suomeen siirto voi edellyttää myös hoitavan lääkärin arviota sekä saattajaa.

Tietoa useiden eri maiden terveydenhuollon palveluista: EU-terveydenhoito.fi: Maakohtaista tietoa terveyspalveluista(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) 

Asun pysyvästi ulkomailla, mutta tarvitsisin apua Suomesta tulevien eläkevarojen nostamiseen ja myös suomalaisen pankkini kanssa asioimiseen. Voiko Suomen suurlähetystö auttaa?

Tarvittaessa suomen ulkomaanedustustosta voi saada maksullisena notaaripalveluna esimerkiksi allekirjoituksen oikeaksi todistamisen pankkia varten tai elossaolotodistuksen eläkeyhtiötä varten.

Muissa eläkkeeseen, pankkiasiointiin tai yksityiselämään liittyvissä kysymyksissä tulee kääntyä itse suoraan kyseessä olevan tahon puoleen. Edustusto ei voi toimia henkilön yksityisissä asioissa asiamiehen roolissa. Edustustot eivät myöskään välitä henkilökohtaista postia ulkomailla oleskeleville henkilöille. Jos tarvitset apua tai neuvontaa, käänny esimerkiksi yksityisten juristien puoleen.

Asun pysyvästi ulkomailla ja tarvitsen nyt apua asuinmaani viranomaisten kanssa asiointiin. Voiko edustusto auttaa minua?

Paikalliset viranomaiset noudattavat omaa lainsäädäntöään. Apua tai neuvoja saadaksesi käänny esimerkiksi julkisen oikeusavun tai yksityisten juristien tarjoaman avun puoleen. Edustustolla ei ole toimivaltaa vieraan valtion viranomaisen päätösvaltaan kuuluvissa asioissa.  

Matkustusilmoitus

Mikä on matkustusilmoitus, mitä hyötyä sen tekemisestä on minulle?

Matkustusilmoitus on palvelu, jossa voit antaa matka- ja yhteystietosi ulkoministeriölle matkustaessasi ulkomaille. Halutessasi voit ilmoittaa palvelussa myös pysyvästä muutosta ulkomaille.

Hätätapauksessa tai kriisitilanteessa ulkoministeriö voi lähettää tiedotteita ja/tai ottaa yhteyttä matkustusilmoituksen tehneisiin. Matkustusilmoitus on ainoa tapa, jonka avulla ulkoministeriö saa tiedon ulkomailla oleskelustasi.

Olen tehnyt matkustusilmoituksen ja palannut nyt Suomeen. Pitääkö minun ilmoittaa asiasta ulkoministeriölle?

Jos matkustusilmoituksessasi on ollut matkan päättymispäivä, ja olet palannut suunnitellusti Suomeen, poistuu matkaasi koskeva ilmoitus automaattisesti eikä tarvetta erilliseen poistamiseen ole.

Jos matkustusilmoituksessasi ei ole ollut päättymispäivää tai palaat aiemmin kuin oli tarkoitus, on ilmoitus syytä poistaa. Näin saamme tietää, että et ole enää ulkomailla, emmekä lähetä jatkossa sinulle enää kyselyitä ja tiedotteita.

Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muokata ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, lähetä poistopyyntö KPA-10@formin.fi. 

En pääse palaamaan suunnitellusti kotiin. Miten saan muutettua matkustusilmoitukseni?

Jos olet tehnyt matkustusilmoituksen ja oleskelusi ulkomailla pitkittyy, on matkustusilmoituksen päättymispäivää syytä muuttaa. Näin saamme tiedon siitä, että olet edelleen ulkomailla ja voimme lähettää sinulle sekä tiedotteita että kyselyitä.

Jos olet rekisteröitynyt palveluun, voit muuttaa ilmoitustasi itse. Jos et ole rekisteröitynyt, tee uusi matkustusilmoitus(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan). Tarvittaessa voit lähettää viestin osoitteeseen KPA-10@formin.fi.