Ministeri Blomqvistin puhe pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuudesta

Arvoisa puhemies, värderade talman,

Olemme tänään Pohjolan päivänä kokoontuneet yhteen keskustelemaan pohjoismaisen yhteistyön nykytilasta sekä tulevaisuuden haasteista ja mahdollisuuksista. Haluan heti aluksi kiittää Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskuntaa tästä erinomaisen tärkeästä keskustelualoitteesta, joka osaltaan on osoitus vahvasta, demokratiaa korostavasta pohjoismaisesta arvopohjastamme.  

Me olemme viimeisen kuukauden aikana nähneet sekä erittäin karulla että surullisella tavalla, mihin demokratian ja sananvapauden tukahduttaminen ja autoritaariset valtarakenteet voivat pahimmillaan johtaa. Tänään ja tässä tilanteessa tasan 60 vuotta virallista pohjoismaista yhteistyötä raamittavan Helsingin sopimuksen solmimisen jälkeen on mielestäni entistäkin tärkeämpää, että me yhdessä käymme avointa vuoropuhelua yhteistyön suunnasta ja yhteisen Pohjolan tulevaisuudesta. 

Hyvät kuulijat,

Pohjoismaat tuomitsevat Venäjän käynnistämät sotatoimet jyrkästi ja yksimielisesti. Vastauksena Venäjän hyökkäykselle Pohjoismaiden ministerineuvosto teki 3. päivänä maaliskuuta päätöksen kaiken Venäjä-yhteistyönsä jäädyttämisestä. 

Nykyinen tilanne korostaa entisestään yhtenäisyyden ja yhteistyön merkitystä sekä Pohjoismaiden, EU:n että laajemman kansainvälisen yhteisön raameissa. Suomen Pohjoismaiden ministerineuvoston viimevuotisen puheenjohtajuuskauden motto oli ”Me Pohjoismaat yhdessä”. Vaikka turvallisuuspoliittinen tilanne oli tuolloin vielä toinen, puheenjohtajakautemme viesti sopii tähän hetkeen edelleen hyvin. Turvallisuus on yhteistyötä. Yhdessä olemme vahvempia. Itse näkisin, että Venäjän hyökkäyksen voi arvioida vaikuttavan pohjoismaiseen yhteistyöhön ennen kaikkea niin, että me pyrimme tiivistämään yhteistyötämme entistäkin määrätietoisemmin. 

Bästa åhörare, Värderade talman,

De nordiska statsministrarna enades 2019 om en gemensam nordisk vision. Norden ska vara världens mest hållbara och integrerade region år 2030. Det är den här visionen som utgör ramen för det nordiska samarbetet. Målsättningen främjas under tre strategiska prioriteringsområden: ett grönt, konkurrenskraftigt och socialt hållbart Norden. Det är också de här prioriteringarna som ministerrådets handlingsplan för åren 2021—2024 bygger på.  
Hållbarhet och integration är även frågor som våra medborgare prioriterar högt. Vi kan och bör sträva efter att vara ledande inom den gröna omställningen. Samtidigt vill vi se ett allt mera integrerat Norden där medborgarna kan studera, arbeta och driva företag över våra gränser på lika villkor. Integrationsmålet bygger också på ett starkt samarbete inom kultur- och utbildningsområdet och jag vill understryka att den här principen står fast även i fortsättningen. 

Arvoisa puhemies,

Pohjolan vapaan liikkuvuuden tilapäinen rajoittaminen pandemia-aikana on saanut osakseen runsaasti huomiota, ja aivan aiheesta. Vapaa liikkuvuus kuuluu pohjoismaisen integraation ja yhteenkuuluvuuden keskeisiin rakennusaineisiin, ja maiden asettamat rajoitukset osuivat kipeästi erityisesti raja-alueidemme ihmisten arkeen. Samalla on mielestäni hyvä pitää mielessä, että pandemia aiheutti ennennäkemättömän vakavan ja nopeasti leviävän globaalin terveyskriisin. Valmiita ratkaisumalleja ei ollut. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että pohjoismainen yhteistyö on kestänyt pandemian ajan haasteet ilman pysyviä vaurioita. Suomen puheenjohtajuuskaudella käynnistimme myös selvityksiä oppiaksemme koronakriisin seurauksista.  

Pandemia on myös muistuttanut meitä pohjoismaisen yhteistyön tärkeydestä. Yhteistyö on yhteinen etumme, ja tämä on se kantava ajatus, jota meidän tulee nyt konkretisoida. Samalle ajatukselle rakentui viimevuotisen puheenjohtajuuskautemme oma aloite pohjoismaisen huoltovarmuus- ja varautumisyhteistyön tiivistämisestä. Haluan korostaa, että tällä alueella intressimme Pohjoismaiden neuvoston kanssa ovat yhteneväiset: haluamme tiiviimpää yhteistyötä, joka vahvistaa valmiuttamme erilaisten kriisien kohtaamiseen. 

Arvoisa puhemies, 

Päätän puheenvuoroni onnitteluihin: Sen lisäksi, että virallisen pohjoismaisen yhteistyön juridinen pohja, Helsingin sopimus, täyttää tänään 60 vuotta, on tänä vuonna kulunut 70 vuotta Pohjoismaiden neuvoston perustamisesta. Pohjoismaiden neuvosto on keskeinen osa sitä yhteistyötä, jolla me yhdessä rakennamme kestävää ja integroitunutta Pohjolaa. Onneksi olkoon, gratulerar!