Libya: matkustustiedote
Turvallisuustaso
Poistu välittömästi maastaMuut turvallisuustason tiedot
Ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Libyaan. Jos kuitenkin olet alueella, noudata äärimmäistä varovaisuutta, seuraa paikallisviranomaisten ohjeita, tee matkustusilmoitus ja ole yhteydessä omaisiisi.
Ajankohtaista
Daniel-myrsky aiheutti 09.-11.09.2023 tuhoa itäisessä Libyassa. Myrskystä aiheutuneet tulvat pyyhkäisivät patojen romahtaessa kokonaisten kaupunkien yli, mm. Dernan kaupungissa. Edustusto päivittää ajankohtaista tietoa myös sosiaalisen median kanavilleen.
UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia
Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla, Facebookissa ja Twitterissä. UM ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Valmismatkalaisia avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
Konsulipalvelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990498(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Konsulisuojeludirektiivi https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX%3A32015L0637(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Laki matkapalveluyhdistelmistä http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170901(Linkki toiselle web-sivustolle.)UM suosittelee matkustusilmoituksen tekemistä.
Matkustusilmoitus https://matkustusilmoitus.fi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Yleinen turvallisuustilanne
Yleinen turvallisuustilanne on erittäin heikko ja arvaamaton. Turvallisuustilanne saattaa muuttua nopeasti. Konfliktin osapuolet ovat solmineet lokakuussa 2020 tulitauon. Tästä huolimatta maassa on runsaasti aseistettuja ryhmiä ja aseellisia yhteenottoja esiintyy eri puolilla maata. Tripolissa ainoa toiminnassa oleva kansainvälinen lentokenttä (Mitiga) on myös ollut aseellisten hyökkäysten kohteena. Lentokenttiä voidaan sulkea lyhyellä vartoitusajalla ja lentoja perua. Terrori-iskut ovat myös mahdollisia. Seuraa paikallisviranomaisten ohjeita sekä mediaa.
Vältä liikkumista pimeän aikaan sekä väkijoukkoja. Varovaisuus ja valppaus ovat tarpeen koko maassa. Kidnappauksen uhka kohdistuu erityisesti länsimaalaisiin.
Vedestä ja elintarvikkeista saattaa ajoittain olla pula. Internet- ja matkapuhelinyhteydet toimivat ajoittain heikosti. Koko maassa esiintyy toistuvia sähkökatkoksia.
Suomen kunniakonsulaatti on ollut väliaikaisesti suljettuna 31.12.2015 lähtien. Maassa on tällä hetkellä edustettuna muutama EU-maa, joiden edustustojen/konsulaattien yhteystiedot löytyvät Euroopan komission verkkosivuilta:
Erityiset turvallisuusriskit
Kidnappausriski erityisesti ulkomaalaisia kohtaan on olemassa.
Rikollisuus
Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.
Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.
Terveys
Terveyspalvelujen taso on heikko. Pätevästä hoitohenkilökunnasta on pulaa kaikkialla samoin kuin lääkkeistä ja muista sairaalatarvikkeista. Ulkoministeriö ja Suomen edustustot seuraavat koronaviruksen (COVID-19) vaikutuksia matkustamiseen yhdessä Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n kanssa.
THL seuraa mm. Euroopan tautivirasto ECDC:n ja Maailman terveysjärjestö WHO:n säännöllisesti päivittyvää tilannekuvaa.
THL julkaisee ajankohtaista tietoa taudin esiintymisestä sekä antaa ohjeita matkailijoille verkkosivuillaan. Paras tapa suojautua on noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa.
https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Terveystarkastukset ja muut poikkeusjärjestelyt saattavat aiheuttaa viivästyksiä lentokentillä, raja-asemilla ja matkustettaessa muutenkin. Matkustajia kehotetaan varaamaan matkustamiseen tavanomaista enemmän aikaa
Jos sinulla on sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, tarkista vakuutuksen kattavuus ja voimassaolo omalta vakuutusyhtiöltäsi. Sairaan tai kuolleen kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.
Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Ne löydät seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, "Matkailijan terveysopas" https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/matkailijan-terveysopas(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Maailman terveysjärjestö WHO http://www.who.int/en/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Euroopan tartuntatautivirasto http://www.ecdc.europa.eu(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Maahantulosäännökset
UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.
Suomen kansalaisen matkustusasiakirjat https://um.fi/passi/
Yhteystiedot
Tunisin-suurlähetystö
Les Berges du Lac
1053 TUNIS
TUNISIA
Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti Paivystys.um@formin.fi.