Viro: matkustustiedote
Turvallisuustaso
Noudata tavanomaista varovaisuuttaMuut turvallisuustason tiedot
Virossa matkustaminen on turvallista normaalia varovaisuutta noudattaen.
Ajankohtaista
Venäjän hyökkäyssodan aikana myös Virossa on esiintynyt toisinaan lentoliikenteen häiriöitä. Maassa matkailevien on hyvä seurata paikallisviranomaisten tiedotteita.
Viron rajaviranomainen kehottaa välttämään kulkemista Venäjälle Viron kautta. Viro on varautunut sulkemaan Venäjän vastaiset rajanylityspaikat tarvittaessa nopeasti. Tarkista ajankohtainen tilanne Viron viranomaisilta.
UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia
Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Matkatoimiston järjestämällä matkalla olevaa avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
Konsulipalvelulaki
Konsulisuojeludirektiivi
Laki matkapalveluyhdistelmistäSuosittelemme aina matkavakuutuksen ottamista. Tarkista ennen matkaasi matkavakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo erityisesti jos sinulla on jokin sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, Sairastuneen tai vainajan kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.
Tee matkustusilmoitus osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/
Yleinen turvallisuustilanne
Maan tavanomaiset riskit ovat ennakoitavissa ja viranomaisten kyky hoitaa mahdollisia kriisitilanteita on hyvä.
Rikollisuus
Varo Tallinnan ja muiden kaupunkien turistikohteissa ja tungoksessa taskuvarkaita. Pidä hyvää huolta lompakoista ja käsilaukuista. Ole huolellinen maksaessasi pankki- tai luottokortilla, erityisesti baareissa ja yökerhoissa.
Virossa jokainen taksiyhtiö määrittelee omat hintansa. Hinnaston tulee olla nähtävissä taksin sivuikkunassa auton ulkopuolelta sekä auton sisällä kojelaudalla. Virossa käytetään perinteisten taksien lisäksi yleisesti taksisovellusten palveluja, joiden hinnat ovat läpinäkyvät ja selviävät taksia tilattaessa. Riksataksien kanssa kannattaa sopia hinta etukäteen ja kattaako se yhden vai useamman matkustajan.
Pysäköi auto valvotulle alueelle, äläkä jätä sisätiloihin mitään tavaroita näkyville.
Tee rikostapauksista aina ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle ja pyydä ilmoituksesta itsellesi kopio tai tapauksen käsittelynumero. Tallinnassa on mahdollista saada suomenkielinen tulkki avuksi. Varaa aikaa ilmoituksen tekemiseen.
Ilmoita poliisille myös passin tai henkilökortin katoamisesta tai varkaudesta. Mikäli paikallispoliisi ei vastaanota matkustusasiakirjan katoamisilmoitusta, tee mahdollisuuksien mukaan rikosilmoitus Suomen poliisin sähköisessä asiointipalvelussa. Kirjallinen vahvistus poliisille tehdystä ilmoituksesta kelpaa yleensä laivayhtiöille puuttuvan passin tai henkilökortin sijaan.
Tallinnan keskusta-alueen poliisiasema osoitteessa Kolde puiestee 65 on auki ma-pe klo 9.00 – 17.00. Muiden poliisilaitosten yhteystiedot löytyvät täältä. Poliisin toimialaan liittyvissä kysymyksissä voit myös soittaa Viron valtion neuvontapuhelimeen 1247. Puheluihin vastataan 24/7 viroksi, venäjäksi ja englanniksi. Ulkomaisesta liittymästä soitettaessa neuvontapuhelimen numero on +372 600 1247.
Viron yleinen hätänumero on 112.
Valtiollisen poliisin ohella Tallinnassa toimii kunnallispoliisi, viroksi Tallinna Munitsipaalpolitsei Amet, jonka tunnistaa sanasta Korrakaitseüksus. Kunnallispoliisi muun muassa valvoo kaupungin järjestyssäännön noudattamista. Lisäksi Virossa toimii vapaaehtoisia poliiseja (Abipolitseinik), joilla on täydet poliisivaltuudet.
Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.
Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.
Liikenne
Heijastimen käyttö on Viron tieliikennelain mukaan pimeään aikaan pakollista.
Älä aja alkoholin tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena. Promilleraja on verestä mitattuna 0,2 mg/g tai uloshengitysilmasta mitattuna 0,10 mg/l. Promilleraja koskee myös pyöräilijöitä.
Matkustaessasi Suomesta Viroon moottoriajoneuvolla on alkuperäinen rekisteriote oltava ehdottomasti mukana. Alaikäisen ikäpoikkeusluvalla ei saa ajaa Virossa.
Automaattinen nopeusvalvonta Virossa on tehokas, sakkomaksun saa pienestäkin nopeuden ylityksestä ja sakot peritään myös Suomeen rekisteröidyistä autoista. Lisätietoja Viron liikenneviraston verkkosivuilta
Terveys
Matkavakuutus on tarpeen. Kotiuttaminen sairas- tai kuolemantapauksissa on kallista. Oikeus sairaanhoitoon osoitetaan eurooppalaisella sairaanhoitokortilla. Virossa on paljon HIV-tapauksia.
Suurlähetystö suosittelee eurooppalaisen sairaanhoitokortin (EHIC) hankkimista. Kelan myöntämällä ilmaisella kortilla matkailija saa välttämätöntä hoitoa akuutissa sairaustapauksessa samoin maksuin ja menettelyin kuin kyseisen maan asukkaat. Sairaanhoitokortti ei kuitenkaan korvaa matkavakuutusta, eikä sairaankuljetuksia ulkomailta kotimaahan. Lisätietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista Kelan verkkosivuilta.
Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Löydät ne seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Matkailijan terveysopas
Maailman terveysjärjestö WHO
Euroopan tartuntatautivirasto
Maan lait ja käytännöt
Valokuvaamiseen ja videokuvaamiseen liittyy monissa maissa rajoituksia. Mahdollisia kuvauskieltoja on syytä noudattaa. Yleensä esim. sotilaallisten laitosten, lentokenttien tai satamien valokuvaaminen ja videokuvaaminen on kielletty, ja kielto koskee myös ilmakuvausta drooneilla. Myös droonien maahantuonti voi vaatia erillisiä lupaprosesseja. Varmista tarvittaessa rajoitukset etukäteen paikallisviranomaisilta. Kiellettyjä kohteita kuvaava henkilö saatetaan ottaa kiinni tai pidättää, ja kuvauslaitteet saatetaan tuhota tai takavarikoida.
Maahantulosäännökset
UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.
Lue lisää Suomen kansalaisen matkustusasiakirjoista osoitteessa https://um.fi/passi/
Yhteystiedot
Tallinnan-suurlähetystö
15180 TALLINN
ESTONIA
Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti paivystys.um@gov.fi.