Nuorten oikeudet ja tietämys omasta kehostaan vahvistuivat kuudessa maassa
Yli 200 000 nuorta osallistui Planin ohjelmaan, joka tarjosi turvallisen tilan käsitellä seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyviä kysymyksiä. Sen kautta nuorten kyky haastaa haitallisia sukupuolinormeja parani huomattavasti.
Plan International Suomen toteuttama ohjelma vahvisti nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia Etiopiassa, Laosissa, Mosambikissa, Myanmarissa, Ugandassa ja Zimbabwessa vuosina 2022–2025. Ohjelmaan osallistui yhteensä 209 000 nuorta, joista lähes 57 000 sai seksuaalikasvatusta. Lisäksi vammaisten nuorten osallistumista tuettiin tiiviissä yhteistyössä paikallisten vammaisjärjestöjen kanssa.
Työllä saavutettiin konkreettisia tuloksia nuorten tiedoissa ja asenteissa. Ohjelman lopussa 57 prosentilla osallistujista oli oikeaa tietoa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä, kun lähtötilanteessa luku oli vain 29 prosenttia. Samalla nuorten kyky tunnistaa ja haastaa haitallisia sukupuolinormeja kasvoi 24 prosentista 61 prosenttiin.
Nuoret kokivat myös saavansa aiempaa vahvempaa tukea aikuisilta. Kokemus yhteisöjohtajien tuesta seksuaali- ja lisääntymisterveydelle nousi 41 prosentista 70 prosenttiin.
Lisääntynyt tietämys ja aikuisten tuki auttoivat nuoria hakeutumaan palveluihin. Ohjelman aikana nuoret käyttivät yli 125 000 kertaa erilaisia seksuaaliterveyden palveluita.
Tausta
Monissa kehittyvissä maissa nuorilla on liian vähän luotettavaa tietoa omasta kehostaan, ihmissuhteista, ehkäisystä ja saatavilla olevista terveyspalveluista. Seksuaalisuuteen liittyvä häpeä, tiukat sukupuolinormit, pitkät välimatkat, kustannukset ja syrjintä voivat estää nuoria hakeutumasta tarvitsemansa avun piiriin.
Kun nuori ei saa tietoa tai pääse turvallisiin terveyspalveluihin, riskit moniin elinikäisiin ja vakaviin seurauksiin kasvavat. Puutteellinen tuki voi johtaa varhaiseen tai suunnittelemattomaan raskauteen, koulunkäynnin keskeytymiseen, seksitautien leviämiseen tai altistumiseen väkivallalle. Terveyspalveluiden ja luotettavan tiedon puute kaventaa viime kädessä myös nuorten tulevaisuuden mahdollisuuksia ja oikeutta päättää omasta elämästään.
Tuki ja rahoitus
Plan International Suomi toteutti My Body My Future 2 -ohjelmaa Etiopiassa, Laosissa, Mosambikissa, Myanmarissa, Ugandassa ja Zimbabwessa vuosina 2022–2025 yhdessä Planin maatoimistojen, paikallisten kumppaneiden, terveydenhuollon toimijoiden, vammaisjärjestöjen, nuorten ryhmien ja yhteisöjen kanssa. Suomen ulkoministeriö tuki ohjelmaa noin 23 miljoonalla eurolla vuosina 2022–2025.
Lue lisää
- Plan-international.org: My Body My Future - Voices of Change
- Plan-international.org: Say it Out Loud – Sexual Wellbeing Matters
- Plan-international.org: Transforming Futures: Stories of disability inclusive and gender transformative change
- Plan-international.org: Bridging the Future - Ten illustrations tell the story of the climate crisis in a concrete and relatable way
- Plan-international.org: Green Skills Activity Cards
- Plan.fi: Yunus näyttää uudenlaisen miehen mallia
- Plan.fi: ”Rakastan moottoria ja sen osia”