Miljoonat etiopialaiset saavat terveellisempää ruokaa ja toimeentuloa
EthioChicken on vuonna 2010 perustettu yritys, joka kasvattaa kanan untuvikkoja. Kananmunat ja -liha auttavat maaseudulla asuvia perheitä monipuolistamaan ruokavaliotaan, syömään terveellisemmin ja hankkimaan toimeentuloa.
EthioChicken tuottaa miljoonia untuvikkoja noin 10 000 yrittäjälle, jotka kasvattavat niistä kananpoikia myytäväksi paikallisille viljelijäperheille. Vuonna 2025 yhtiön hautomia kananpoikia päätyi 3,6 miljoonalle viljelijälle, joista 80 prosenttia oli naisia.
EthioChicken työllistää suoraan noin 1 850 ihmistä, joista noin 37 prosenttia on naisia. Yhtiön vuosittain toimittamien untuvikkojen määrä on laskenut maan sisäisten konfliktien takia yli 35 miljoonasta untuvikosta 25 miljoonaan.
Yrityksellä on yhdeksän kanalan ja neljän hautomon lisäksi kolme rehumyllyä. Kaksi kanalaa on suljettu alueella vallitsevien levottomuuksien vuoksi.
Tausta
Ruokaturvan kohentaminen on tärkeää Etiopiassa, joka on yksi maailman köyhimmistä maista. Viime vuosina maassa on kärsitty kuivuudesta ja heinäsirkkaparvista, jotka ovat koetelleet etenkin maanviljelijöitä ja muita maaseudun asukkaita.
Etiopia on myös poliittisesti epävakaa valtio: maassa on ollut aseellisia konflikteja Tigrayn, Amharan ja Oromian alueilla, ja konfliktit ovat ajaneet miljoonia ihmisiä pois kodeistaan eri puolilla maata.
Samaan aikaan maan väestö kasvaa nopeasti: vuonna 2025 asukkaita oli arviolta 135 miljoonaa, ja YK:n ennusteen mukaan väkiluku kasvaa yli 200 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä.
Tuki ja rahoitus
Suomalainen kehitysrahoittaja ja vaikuttavuussijoittaja Finnfund on rahoittanut EthioChickeniä vuodesta 2017. Finnfund on myöntänyt yhtiölle 10 miljoonan dollarin (noin 9 miljoonan euron) lainan. Lisäksi OP Finnfund Global Impact Fund I rahoittaa yhtiötä 5 miljoonalla dollarilla (noin 4,5 miljoonalla eurolla).