Suomen kunniakonsulaatti, Bergen

Norjan toiseksi suurimman kaupungin, Bergenin, kunniakonsulina Suomea edustaa Per Jæger. Kaupungissa ja sen seudulla asuu pitkälti yli kaksi sataa suomalaista, jotka toimivat aktiivisesti eri aloilla – monet akateemisella alalla tutkimuksen parissa tai terveydenhoidossa. Parhaiten suomalaiset näkyvät Bergenissä norjalais-suomalaisen yhdistyksen kautta. Yhdistys on erittäin aktiivinen ja pyrkii toiminnallaan edistämään Suomen ja Norjan välisiä suhteita. Se järjestää monenlaisia urheilu- ja kulttuuritapahtumia – ja totta kai ison itsenäisyyspäivän juhlan joulukuun kuudentena.

Yhdistys tekee yhteistyötä myös konsulaatin kanssa, ja esimerkiksi Suomi-koulu järjestää suomen kielen opetusta seudun suomenkielisille lapsille konsulaatin tiloissa. Sen lisäksi konsulaatista löytyy oma pieni kirjasto, josta voi lainata luettavaa niin suomeksi, ruotsiksi kuin norjaksikin.

Bergenissä, jossa usealla maalla on konsulaatti, näkyy kansainvälistyminen myös Jægerin työssä. Konsulaattien vuosien mittaan muuttuneiden tehtävien myötä on Bergenin-konsulaatinkin tehtävä tulevaisuudessa enemmän ja enemmän olla välikätenä suomalaisten yritysten halutessa Norjan markkinoille ja päinvastoin. Jo nyt ovat useat suomalaiset delegaatiot olleet vierailulla Bergenissä mm. öljymessuilla.

Suomi 100 -juhlavuoden varalle Bergenin-konsulaatilla on jo aika lailla suunnitelmia, jotka tosin konkretisoituvat vasta juhlallisuuksien lähestyessä. Aikomuksena on ainakin panostaa Suomen ja 100-vuotisjuhlavuoden näkyvyyteen mm. sosiaalisessa mediassa. Yhteistyö ulkopuolistenkaan tahojen kanssa ei ole poissuljettua.

Kuten Trondheimin konsuli Harald Setsaas, on Jægerkin päässyt tapaamaan Suomen presidenttiä konsuliaikanaan. Presidentti Martti Ahtisaari teki kerran välilaskun Bergeniin ollessaan matkalla kotiin Helsinkiin eräältä Islannin-vierailultaan. Lounastapaaminen presidentin kanssa jäi ehkä melko lyhyeksi, mutta siitä jäi vastanimitetylle kunniakonsulille, Jægerille, mieleenpainuva muisto.

Sähköpostiosoite

  • per.jaeger@jaeger.no

Puhelin

  • +47 556 063 83

Matkapuhelin

  • +47 958 834 88

Postiosoite

Finlands honorærkonsulat
PB 84 Kokstad
5863 BERGEN
NORWAY

Käyntiosoite

Kokstadveien 42 B
Kokstad
5863 BERGEN
NORWAY

Henkilöstö

Per Jæger Jr.
Kunniakonsuli