UM: Suomi kotiutti viisihenkisen perheen Syyriasta
Ulkoministeriö kotiutti perjantaina 10.12.2021 suomalaisen äidin ja hänen neljä lastaan Syyriasta. Kaikki viisi ovat aiemmin olleet al-Holin leirillä. Kotiutetut ovat nyt kotimaan viranomaisten toimien piirissä.
Suomen viranomaisilla on perustuslain mukainen velvoite turvata leireillä pidettyjen suomalaisten – erityisesti lasten – perusoikeudet, mikäli se on mahdollista. Syyrian leireillä pidettyjen lasten perusoikeudet voidaan turvata vain kotiuttamalla heidät Suomeen.
Kotiutetut kuuluvat samaan perheeseen. Yksi äidin lapsista on tullut täysi-ikäiseksi, nuorin on alle viisivuotias. Kaikki viisi ovat aiemmin olleet al-Holin leirillä. Perhe kotiutettiin Syyriasta Turkin kautta yhteistyössä Turkin viranomaisten kanssa.
Vain lasten kotiuttaminen ei ole ollut mahdollista. Kaikessa viranomaistoiminnassa on ensisijaisesti otettu huomioon lapsen etu.
Ulkoministeriö on vuodesta 2019 lähtien kotiuttanut yhteensä 35 al-Holin leirillä pidettyä suomalaista, joista 26 lasta ja yhdeksän aikuista. Syyrian leireillä on edelleen kymmenkunta suomalaista.
Koillis-Syyrian leirit muodostavat vakavan, pitkän aikavälin turvallisuusriskin. Mitä kauemmin lapset ovat leireillä, ilman suojaa ja opetusta, sitä vaikeammaksi väkivaltaisen ääriajattelun ja radikalisaation torjunta käy.
Ulkoministeriö pyrkii kotiuttamaan loputkin leireillä pidetyt suomalaiset lapset, jos se on mahdollista.
Lisätietoja:
Ulkoministeriön viestintäpäivystäjä, puh. +358 40 551 6571, viestinta.um@formin.fi