Viranomaisille työskennelleitä afganistanilaisia voidaan ottaa Suomeen

Afganistanin nopeasti heikentyneen turvallisuustilanteen takia valtioneuvosto päätti ylimääräisessä istunnossa 13. elokuuta, että Afganistanissa Suomen, EU:n ja Naton palveluksessa työskennelleitä afganistanilaisia perheineen voidaan ottaa Suomeen ja heille myönnetään oleskelulupa.

Ulkomaalaislain 93 §:n nojalla valtioneuvosto päätti ulkomaalaisten ottamisesta Suomeen erityisellä humanitaarisella perusteella. Taustalla on arvio, jonka mukaan edellä mainittuihin afganistanilaisryhmiin sekä heidän perheisiinsä saattaa kohdistua jatkossa ihmisoikeusloukkauksia. 

Tässä päätöksessä perheellä tarkoitetaan perheenjäseniä ja täysi-ikäisiä naimattomia lapsia, jotka asuvat samassa taloudessa.

Tällä päätöksellä voidaan ottaa Suomeen yhteensä enintään 130 henkilöä mukaan lukien heidän perheensä. Suomeen voidaan ottaa henkilöitä, jotka ovat tai ovat olleet Afganistanissa työsuhteessa Suomen valtioon tai jotka ovat tai ovat olleet EU-instituutioiden tai Naton kriisinhallintaoperaation palveluksessa.

Päätöksen mukaan Suomi voi ottaa yhteensä enintään 40 nykyistä Suomen Kabulin-edustuston asemamaasta Afganistanista palkattua henkilöä mukaan lukien heidän perheensä.  Tällä päätöksellä Suomi vastaanottaa myös perhe mukaan luettuna enintään 10 Kabulin edustustoon aiemmin työsuhteessa ollutta henkilöä, joiden työsuhde on ollut voimassa vielä 1.1.2021.

Lisäksi Suomi voi ottaa yhteensä enintään 50 Euroopan unionin Kabulin edustuston paikalta palkattua henkilöä mukaan lukien heidän perheensä tai Euroopan unionin pelastuspalveluasioiden ja humanitaarisen avun operaatioiden pääosaston (ECHO) kenttätoimiston henkilöä mukaan lukien heidän perheensä. Lisäksi Suomi voi ottaa yhteensä enintään 30 Naton kriisinhallintaoperaation palveluksessa ollutta henkilöä mukaan lukien heidän perheensä.

Henkilöt otetaan Suomeen Afganistanista. Henkilöt siirretään Suomeen valtion järjestämällä tilauslennolla.  Käytännössä Suomen suurlähetystön diplomaattisen henkilökunnan evakuoiminen tai väliaikainen tai pysyvä sulkeminen Afganistanin turvallisuuskehityksen heikentyessä olisi keskeinen käynnistävä tekijä siirroille.

Henkilöille myönnetään ulkomaalaislain 113 §:n mukainen oleskelulupa Maahanmuuttoviraston päätöksellä.

Ehdotus valtioneuvoston päätökseksi on valmisteltu sisäministeriön, ulkoministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyönä. Päätösehdotusta laadittaessa on huomioitu myös valtionvarainministeriön, puolustusministeriön, Rajavartiolaitoksen, Maahanmuuttoviraston ja Suojelupoliisin näkökannat.

Valtioneuvoston päätös 13.8.2021 (Linkki toiselle web-sivustolle.)

 

Lisätietoja:

hallitusneuvos Eero Koskenniemi, sisäministeriö, p. 0295 488 616, etunimi.sukunimi@intermin.fi

yksikön päällikkö Veikko Kiljunen, ulkoministeriö, p. 0295 350 101, etunimi.sukunimi@formin.fi

ylijohtaja Esa Pulkkinen, puolustusministeriö, p. 0295 140 300, etunimi.sukunimi@defmin.fi

ylijohtaja Jari Kähkönen, Maahanmuuttovirasto, p. 0295 463 210, etunimi.sukunimi@migri.fi