Ministerin vastaus UHVY:n kirjeeseen

Hyvät ulkoministeriön työntekijät,

Olen saanut UHVY:lta perustellun huolenilmaisun ja joukon kysymyksiä, joihin tässä mielelläni vastaan. Tämä syksy on ollut EU-puheenjohtajuuden vuoksi poikkeuksellinen hektinen, ja silloin yhteydenpito henkilökuntaan ja osastoihin on jäänyt puutteelliseksi. Kannan tästä täyden vastuun ja olen luvannut tammikuussa kiertää osastot ja tavata henkilökuntaa entistä intensiivisemmin erityisesti Helsingissä. Puheenjohtajuuskauden aikana olen ehtinytkin tavata jo paljon väkeä ulkomaanedustustoissamme.

"Miksi talon omaa väkeä pidetään pimennossa – mediastako meidän pitää hankkia tietomme työpaikkamme asioista?"

Hyvään henkilöstöpolitiikkaan kuuluu kommunikaatio henkilöstön kanssa. Syksyn kiireinen ohjelma on asettanut siihen erityisen paljon haasteita. Samalla on ollut vaikeita tehtäviä hoidettavana, kuten suomalaisten lasten hädänalainen tilanne Syyriassa. Tämä on asettanut erityisiä haasteita myös henkilöstön kanssa käytävien keskustelujen suhteen, koska Syyrian suomalaisiin liittyvät asiat ja viranomaisyhteistyö ovat olleet äärimmäisen luottamuksellisia asioita. Sen vuoksi esimerkiksi näistä asioista vastaavan virkahenkilön tehtäviä ja toimeenkuvaa ei ole hallinnossa avattu laajemmin.

"Entä jatkossa, joutuuko esimerkiksi poliittisen osaston päällikkö seuraavaksi lähtemään, jos ministeri ei satu pitämään hänen näkemyksistään?"

Virkamiehillä on kaikki oikeudet omiin näkemyksiinsä. Hyvään valmisteluun kuuluu mielestäni myös eriävien näkemysten esiintuominen ja niistä keskusteleminen. Näin on mielestäni asioiden valmistelussa myös tapahtunut.

"Miten ministeri voi omalla päätöksellään muuttaa ministeriön työjärjestystä ja ottaa pois tehtäviä ao. osastopäälliköltä sekä siirtää niitä toiselle, virkamatkalle määrätylle virkamiehelle?"

Ministeri on poikennut vahvistetusta työnjaosta ulkoministeriön työjärjestyksen 56 § perusteella. Pykälän teksti kuuluu:
”Ministeri tai valtiosihteeri kansliapäällikkönä voivat määrätä asian valmistelusta vahvistetusta työnjaosta poiketen. Poikkeuksista työnjakoon voivat vastaavasti määrätä alivaltiosihteeri, osastopäällikkö ja määriteltyjä palvelukokonaisuuksia johtavat virkamiehet vastuualueellaan käsiteltävien asioiden osalta. Virkamies on lisäksi vahvistetusta työnjaosta riippumatta velvollinen suorittamaan ne tehtävät, jotka häneen esimiesasemassa oleva toimintayksikön päällikkö tai ministeri vahvistetusta työnjaosta poiketen yksittäistapauksessa määrää hänen suoritettavakseen.”

"Olisi hyvä kuulla, miten virkamiesjohto on puolustanut Tuomista. Vai onko puolustanut lainkaan?"

Ministeriön johto on tuonut esiin Tuomisen vahvuudet, kokemuksen ja pitkäaikaisen kehittämistyön konsulipalveluissa sekä yleisen arvostuksen häntä kohtaan ja käynyt näistä seikoista keskustelua ministerin kanssa.

"Nyt on syntynyt käsitys, että asiasta ei ole mediassa tai muuallakaan tullut vielä esille kaikki.  Onko mahdollista, että tässä asiassa joku olisi vääristellyt tekemisiään?"

Syyrian tilanteeseen ja Al-Hol -kysymykseen liittyvät haasteet ovat kesästä 2019 saakka vaatineet ulkoministeriöltä vahvaa panostusta. Näistä kysymyksistä on myös eri kokoonpanoissa käyty keskustelua ulkoministeriön sisällä ja valtioneuvoston piirissä. 56 pykälän mukainen ratkaisu mahdollisti sen, että ulkoministeriö on voinut aktiivisesti valmistella toimia eri tilanteiden varalle, jotka voivat Syyriassa vielä olevia suomalaisia kohdata.

"Millä tavoin, millä perustein ja kenen kautta ministeri on vaatinut Tuomisen siirtämistä pois konsulipäällikön tehtävästä?"

Työntekijöiden työsuhteisiin liittyviä asioita on tietenkin käsiteltävä luottamuksellisesti. Olen normaaliin tapaan keskustellut näistä asioista ministeriön ylimmän virkamiesjohdon kanssa, ja aina käyttänyt tätä reittiä ulkoministeriön tehtäviin liittyvissä kysymyksissä. Esillä ovat olleet niin hallitusohjelman toteuttamiseen liittyvät asiat kuin ulkoministeriön vastuualueeseen liittyvien ajankohtaisten asioiden hoito.

Ennen ratkaisujen tekemistä olen halunnut kuulla henkilöä itseään, ja tämä toteutui joidenkin viivytysten jälkeen 4.12. Tässä yksittäisessä tapauksessa henkilön omalla suostumuksella olen saanut luvan referoida keskusteluamme 4.12. ja sen johtopäätöksiä mediassa. Kerroin silloin myös anteeksipyynnöstäni johtuen joistakin aikaisemmista väärinymmärryksistä. Keskusteluissa käytiin läpi myös Al Hol -kysymykseen liittyvä tehtävienjako, eikä näistä ollut erimielisyyttä.

"Miksi tässä yhteydessä puhutaan siirtymävelvollisuudesta? Tuominen on vasta hiljattain määrätty konsulipäällikön tehtävään uudelle määräaikaiselle kolmivuotiselle kaudelle, eikä hän itse ole esimerkiksi hakeutunut suurlähettilääksi. Kuten tiedetään, diplomaattiuran virkamiehen siirtymävelvollisuus lähtökohtaisesti koskee vain siirtymisiä ministeriön ja suurlähetystöjen tehtävien välillä."

Laki ulkoasiainhallinnosta ja sen 17 pykälä määrittelee siirtymisvelvollisuuden. ”Ulkoasiainneuvos, lähetystöneuvos, ulkoasiainsihteeri, hallinnollinen ulkoasiainsihteeri, avustaja ja hallinnollinen avustaja ovat määrättäessä velvollisia virassaan siirtymään toiseen tehtävään ja toiseen virkapaikkaan ulkoasiainhallinnon organisaatiossa. Muu yleisvirassa oleva virkamies (yleisvirkamies) on määrättäessä velvollinen virassaan siirtymään edustustosta ulkoasiainministeriöön ja ulkoasiainministeriössä tehtävästä toiseen.”

Tehtävään määrääminen ei ole viran täyttöä vaan uuteen tehtävään ministeriössä voidaan määrätä samaan tapaan kuin ulkomaanedustustoon siirryttäessä.

 

5.12.2019

 

Pekka Haavisto
Ulkoministeri