Kansanedustajat perehtyivät Genevessä monenkeskisen yhteistyön ja humanitaarisen avun haasteisiin
Kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) valtuuskunta vieraili Genevessä 21.–23. lokakuuta. Kuudesta kansanedustajasta ja kansalaisjärjestöjen edustajista koostuva valtuuskunta perehtyi monenkeskisen kansainvälisen järjestelmän tulevaisuuteen ja maailmanlaajuisiin kehityshaasteisiin.
Tapaamisissa kansainvälisten järjestöjen johdon kanssa teemoja olivat muun muassa YK:n ja humanitaarisen järjestelmän tulevaisuus, ihmisoikeudet, rauhanvälitys ja katastrofiriskien ennakointi ja kansainvälinen kauppa.
"Haluamme perehtyä kysymyksiin, jotka vaikuttavat koko kansainvälisen yhteisön tulevaisuuteen, Suomi mukaan lukien", delegaatiota johtava KPT:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jani Kokko (sd.) sanoo.
Kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän ja monenkeskisen yhteistyön toimivuutta haastavat nyt geopoliittiset jännitteet, konfliktien määrän lisääntyminen ja kasvavat humanitaariset tarpeet.
"Suomalaisten päättäjien on tärkeää ymmärtää, miten monenkeskinen yhteistyö pystyy vastaamaan maailman kriiseihin, turvaamaan ihmisoikeuksia ja edistämään kestävää kehitystä", Kokko toteaa.
Kokon lisäksi valtuuskunnassa ovat mukana kansanedustajat Sari Tanus (kd.), Inka Hopsu (vihr.), Minja Koskela (vas.), Eva Biaudet (r.) ja Tuomas Kettunen (kesk.).
Laaja katsaus kansainvälisten järjestöjen työhön
Geneve on yksi kansainvälisen yhteistyön tärkeimmistä keskuksista. Kaupungissa toimii lukuisia YK-järjestöjä ja muita kansainvälisiä organisaatioita, joiden työ vaikuttaa maailmanlaajuiseen kehitykseen, humanitaariseen apuun ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.
Kolmipäiväisen vierailun aikana valtuuskunta tapasi muun muassa Maailman kauppajärjestö WTO:n pääjohtajan Ngozi Okonjo-Iwealan sekä YK:n apulaisihmisoikeusvaltuutettu Awa Dabon. Ohjelmassa olivat tapaamiset myös YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimiston (OCHA), YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR), Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) sekä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton (IFRC) edustajien kanssa.Rauhanvälityksen muuttuvaa toimintaympäristöä käsiteltiin kansainvälisessä Interpeace-järjestössä.
Valtuuskunta tapasi myös YK:n pääsihteerin Sudanin-erityislähettilään Pekka Haaviston.
Vierailun viimeisenä päivänä valtuuskunta tutustui Maailman ilmatieteen järjestön (WMO), YK:n katastrofiriskitoimiston (UNDRR)ja Kansainvälisessä televiestintäliiton (ITU) yhteistyöhön. ”Early Warnings for All” -aloitteella vähennetään katastrofien aiheuttamia vahinkoja ihmisille, heidän elinkeinoilleen ja maiden taloudelle.
Vierailun viimeisenä päivänä valtuuskunta tutustui Maailman ilmatieteen järjestön (WMO), YK:n katastrofiriskitoimiston (UNDRR)ja Kansainvälisessä televiestintäliiton (ITU) yhteistyöhön. ”Early Warning for All” -aloitteella vähennetään katastrofien aiheuttamia vahinkoja ihmisille, heidän elinkeinoilleen ja maiden taloudelle.
”Vammaisten ihmisten asema ja oikeudet kulkivat mukana kaikissa keskusteluissamme. Vammaiset huomioiva katastrofitiedotus vahvistaa viestintää kaikille ja parantaa samalla koko yhteiskunnan varautumista”, summaa KPT:n toinen varapuheenjohtaja Sari Tanus (kd.).
Kehityspoliittinen toimikunta on ainoa systemaattisesti ja laaja-alaisesti Suomen kehitysyhteistyötä sekä -politiikkaa seuraava ja analysoiva taho. Valtioneuvosto asettaa toimikunnan hallituskausittain. Sen jäsenistö koostuu eduskuntapuolueista, etu- ja kansalaisjärjestöistä sekä UniPID- verkoston yliopistoista.