EU on asettanut uusia pakotteita Venäjän toiminnan takia

Euroopan unioni on keskiviikkona 23. helmikuuta asettanut uusia pakotteita Venäjän toiminnan johdosta. Venäjä ilmoitti maanantaina 21. helmikuuta tunnustavansa itsenäisiksi Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin separatistialueet. Venäjän toimet loukkaavat Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta. Toiminnallaan Venäjä rikkoo räikeästi kansainvälisiä velvoitteitaan ja sitoumuksiaan ml. Minskin sopimukset.

Suomi osana EU:ta reagoi Venäjän toimiin nopealla aikataululla, kumppanimaiden kanssa koordinoidusti. EU-maiden ulkoministerit keskustelivat ylimääräisessä kokouksessaan tiistaina 22. helmikuuta pakotteista ja saavuttivat poliittisen yhteisymmärryksen pakotteissa etenemiseksi. 

Tänään hyväksytyllä päätöksellä laajennetaan niiden henkilöiden listaa, joihin kohdistetaan Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviin tai uhkaaviin toimiin liittyviä pakotteita. Kyse on varojen jäädytyksistä sekä matkustus- ja kauttakulkurajoituksista.  Nyt pakotelistalle lisätyt henkilöt ovat poliittisia ja sotilaallisia päätöksentekijöitä, media- ja informaatiotoimijoita sekä taloudellisia vaikuttajia, joiden katsotaan aktiivisesti tukeneen ja toimeenpanneen Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia heikentävää politiikkaa. Pakotteita kohdistetaan myös henkilöihin, jotka äänestivät Venäjän parlamentissa Donetskin ja Luhanskin separatistialueiden itsenäisyyden tunnustamisen puolesta.

EU hyväksyi myös uusia talouspakotteita koskemaan Donetskin ja Luhanskin alueita, jotka eivät ole Ukrainan valtion kontrollissa. Kyseessä ovat samankaltaiset EU:n rajoittavat toimenpiteet, jotka ovat olleet voimassa vuodesta 2014 Krimin ja Sevastopolin alueella niiden laittoman Venäjään liittämisen johdosta. Nämä talouspakotteet kuuluvat uuden aluepakoteregiimin piiriin. Kyseessä oleville alueille asetetaan kattava vienti-, investointi- ja tuontikielto. 

Uusia EU-pakotteita asetettiin myös rahoitussektorille. Pakotteilla kiellettiin Venäjän valtion, hallituksen ja Keskuspankin tai näiden puolesta toimivien henkilöiden tai entiteettien rahoittaminen. Rahoitussektorille kohdistettavat pakotteet pitävät sisällään myös kolmen venäläisen rahoituslaitoksen varojen jäädyttämisen ja toimintakiellon EU-alueella.

Linkki  EU:n virallisessa lehdessä julkaistuihin pakotesäädöksiin(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Lisätietoja: 

Marja Liivala, osastopäällikkö, itäosasto puh. +358 295 351 727 

Ilkka-Pekka Similä osastopäällikkö, kansainvälisen kaupan osasto (talouspakotteet), puh. +358 050 336 3856

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi