Edustustomme maailmalla juhlistavat itsenäisyyspäivää virtuaalitapahtumilla

Koronapandemia vaikuttaa itsenäisyyspäivän juhlintaan paitsi meillä Suomessa myös edustustoissamme. Monet perinteiset itsenäisyyspäivän vastaanotot järjestetään tänä vuonna virtuaalisesti ympäri maailmaa. Ne ovat samalla eräänlainen maakuvallinen pilottihanke.

Ulkoministeriön yhteistyökumppani Zoan on luonut tilaisuuksia varten virtuaalisen maailman. Tapahtuma-alustaa kehitetään ja käytetään myös jatkossa maakuvallisissa virtuaalitapahtumissa.

”Testaamme sekä tapahtuma-alustaa että uutta tapaa juhlia. Tavoitteena on, että Suomi erottuisi joukosta digitaalisuuden edelläkävijänä ja sopeutuvaisena uuteen heittäytyjänä”, sisältö- ja viestintäasiantuntija Hanna Öunap ulkoministeriön viestintäosastolta kertoo.

Mukana yli 40 edustustoa

Noin puolet Suomen edustustoista on mukana kokeilussa. Heille on luotu omat itsenäisyyspäivätapahtumansa virtuaaliseen maailmaan. Ympäristönä on mallinnettu Lonnan saari, josta näkyy Helsingin rantaviiva. Vieraat liikkuvat tässä 360-asteen maailmassa itsenäisesti ja katsovat sinne sijoitetuilta videoilta esimerkiksi edustuston päällikön tervehdyksen, musiikkikappaleita sekä kevyitä esittelyjä suomalaisesta arkipäivästä ja luonnosta. Keskustelu hoituu chatissa ja terveiset voi jättää sähköiseen vieraskirjaan.

Ensimmäiset edustustojen virtuaalitapahtumat on jo järjestetty muutamaa päivää ennen varsinaista itsenäisyyspäivää 6. joulukuuta ja viimeiset ovat maanantaina 7. joulukuuta.

Esimerkkejä virtuaalivastaanotoilla esitettävistä videoista:

 

Mieskuoro Huutajat ei laula, vaan huutaa. "This is Finland!" on esitys suomalaisista arvoista.

 

Maija Kauhanen on palkittu kanteletaiteilija, laulaja, säveltäjä ja sanoittaja. Hänen tulkintansa Jean Sibeliuksen Finlandia hymnistä on ainutlaatuinen ja ensimmäinen sovitus tällaiselle kantelemallille. Video on kuvattu Sibeliuksen puistossa Helsingissä.

 

"Nature’s voice" -video kuvastaa suomalaisten vahvaa luontosuhdetta. Videolla yhdistyvät  luontokuvaaja Ossi Saarisen valokuvat, Samy Kramerin luonnon äänet sekä suomalaisten esikoululaisten hurmaavat ajatukset.

 

Toivotamme kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!