Max Jakobson in memoriam

Max Jakobson
30. syyskuuta 1923 Viipuri — 9. maaliskuuta 2013 Helsinki

Max Jakobson. Kuva: Raino Heinonen Kun Suomen Washingtonin-lähettiläs Johan Nykopp palkkasi vuonna 1953 Uuden Suomen 30-vuotiaan Lontoon-kirjeenvaihtajan Max Jakobsonin lähetystönsä sanomalehtiavustajaksi, alkoi siitä yksi Suomen merkittävimmistä diplomaattiurista.

Washingtonista Jakobson siirtyi vuonna 1958 ulkoministeriön sanomalehtitoimiston päälliköksi, vuonna 1962 poliittisen osaston päälliköksi ja vuonna 1965 YK-suurlähettilääksi New Yorkiin. Suurlähettilääksi Tukholmaan Jakobson nimitettiin vuonna 1972 ja siellä päättyi hänen 22 vuotta kestänyt diplomaattiuransa uudenvuodenpäivänä 1975, jolloin hänestä tuli Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n toimitusjohtaja vuosiksi 1975-1984.

Eilispäivän tuttu radioääni Esa Arra kertoo muistelmissaan tavanneensa nuoren Jakobsonin New Yorkissa ennen hänen nimitystään sanomalehtiavustajaksi Washingtoniin ja kysyneensä vaihtaisiko Jakobson kirjeenvaihtajan uransa diplomaattiuraan. Vastaus kuului: ”En missään tapauksessa, sillä diplomaatti on aina tavalla tai toisella sidottu muihin, virkamiehiin, jotka ovat ketkä esimiehiä ketkä työtovereita, ja joiden mielialat ja tunteet täytyy kaiken aikaa ottaa huomioon. Mikään ei voi olla kirjeenvaihtajan vapaan elämän veroista.”

Mutta Max Jakobson muutti uraa, Suomen onneksi.

Suomen ja suomalaisten hyödyksi oli myös Jakobsonin komea kirjallinen ura. Terävä analyytikon kynä kattoi laajasti Suomen historian vaiheet ja asetti ne taitavasti laajempiin kansainvälisiin puitteisiin. Jakobsonin töissä lukijalle avautuu moniulotteinen kuva suomalaisesta yhteiskunnasta, poliittisista oloista ja ulkopoliittisista syy-yhteyksistä.

Kirjallisen tuotannon aloitti vuonna 1955 ilmestynyt klassikko ”Diplomaattien talvisota” ja sitä jatkoivat teokset ”Kuumalla linjalla”, ”Veteen piirretty viiva” ja ”38.kerros”, ”Vallanvaihto” sekä kolmiosainen 20. vuosisadan tapahtumia käsittelevä kirjasarja ”Väkivallan vuodet”, ”Pelon ja toivon aika” ja ”Tilinpäätös”. ”Tulevaisuus?”, jossa Jakobson suuntaa katseen tulevaisuuteen ilmestyi vuonna 2005 ja jäi Jakobsonin viimeiseksi kirjalliseksi tuotteeksi. Hänen kirjojaan käännettiin useille kielille ja Henry Kissinger sanoo ”Diplomaattien talvisodan” muuttaneen hänen käsitystään sodan alkuvuosista.

Max Jakobson sanoi uskovansa järkkymättä siihen, että parasta diplomatiaa on sellainen, joka on avointa ja rehellistä. Hän jatkoi: ”Hyvä diplomaatti on se, joka ottaa huomioon myös vastapuolen edut. Vain näin hän voi saavuttaa omiensa lisäksi myös vieraiden luottamuksen ja päästä neuvotteluissa tuloksiin, jotka ovat mahdollisimman oikeamielisiä kaikkien asianosaisten kannalta, oikeamielisiä ja siksi myös kestäviä.”

Max Jakobsonista, omien sanojensa mukaan suhteellisen laiskasta Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon oppilaasta, olisi tullut erinomainen YK:n pääsihteeri.

Me muistamme hänet loistavana suomalaisena diplomaattina, patrioottina ja poliittisten tapahtumiemme selväsanaisena, tarkkasilmäisenä kertojana. Sanomisen taito ja halu vaikuttaa suuriin asioihin olivat Max Jakobsonin suuren elämäntyön tärkeitä kannustimia.

Matti Häkkänen, suurlähettiläs
Pertti Torstila, valtiosihteeri