Uutiset, 20.1.2010

Kuinka puolustustarvikkeiden vientiluvista päätetään?

Valtioilla on legitiimi oikeus hankkia aseita YK:n peruskirjan mukaista itsepuolustusta varten. Vastaavasti puolustustarvikkeiden vienti on laillista toimintaa, johon liittyy läheisesti myös valtioiden intressi ylläpitää omaa puolustusteollisuutta. Puolustustarvikkeiden maastavientiin liittyy kuitenkin myös erityinen vastuu, joka on lähtökohtana myös Suomen lainsäädännössä.

Ulkoministeriön rooli lausunnon antajana

Puolustustarvikkeiden vientiä, kauttakuljetusta ja välitystä säätelevän lainsäädännön mukaan puolustustarvikkeiden vienti on luvanvaraista. Luvan maastaviennille myöntää joko puolustusministeriö tai valtioneuvosto.

Lupaa ei myönnetä, jos se vaarantaisi Suomen turvallisuutta tai olisi Suomen omaksuman ulkopoliittisen linjan vastainen. Puolustusministeriön onkin tarvittaessa selvitettävä ulkoministeriöltä, ettei luvan myöntämiselle ole ulko- ja turvallisuuspoliittista estettä. Käytännössä ulkoministeriö antaa lausunnon kaikista vientilupahakemuksista, jotka suuntautuvat muualle kuin asianmukaista vientivalvontaa harjoittaviin länsimaihin.

Ulkoministeriön näkökulmasta avainsanoja ovat lainmukaisuus, kansainväliset velvoitteet, EU:n yhteiset kriteerit, kokonaisharkinta ja avoimuus.

Pohjana kansallinen lainsäädäntö, kansainväliset velvoitteet ja EU:n yhteinen kanta

Arvioidessaan, onko ehdotetulle viennille ulko- tai turvallisuuspoliittista estettä, ulkoministeriö nojautuu tiukasti kansalliseen lainsäädäntöön. Harkinnassa on otettava huomioon muun muassa vastaanottajamaan tilanne, erityisesti ihmisoikeustilanne.

Harkinnassa otetaan tarkasti huomioon Suomen kansainväliset velvoitteet, joista puolustustarvikeviennin kannalta relevantteja ovat eräiden kansainvälisten sopimusten lisäksi erityisesti YK:n turvallisuusneuvoston määräämät talouspakotteet ja asevientikiellot, EU:n asevientikiellot sekä Etyjin tai muiden turvallisuusjärjestöjen tai kansainvälisten vientivalvontajärjestelyjen päättämät rajoitteet. Mikäli tällaisista velvoitteista johtuvia ehdottomia esteitä viennille ei ole, harkitaan jokaista vientilupahakemusta erikseen. Suomi ei julista yksipuolisesti maakohtaisia asevientikieltoja.

Keskeisessä asemassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen arvioinnin kannalta ovat myös EU:n yhteiset aseviennin kriteerit. Jo vuodesta 1998 sovelletut kriteerit sisältyvät 8. joulukuuta 2008 hyväksyttyyn EU:n yhteiseen kantaan, joka on jäsenvaltioita oikeudellisesti sitova.

EU:n kahdeksan aseviennin kriteeriä koskevat vastaanottajamaan tilannetta, kyseisen alueen tilannetta sekä lähtövaltion ja vastaanottajavaltion kansainvälisiä sitoumuksia. Olennaista on muun muassa arvioida vastaanottajamaan ihmisoikeustilannetta tai suhtautumista terrorismiin, tai sitä, johtaisiko suunniteltu vienti jännitteiden lisääntymiseen alueella.

Tärkeää on, ettei viennin taloudellinen arvo ole epäsuhdassa sen kanssa, miten paljon vastaanottajavaltio käyttää resursseja maan taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Keskeistä on arvioida mahdollista riskiä puolustustarvikkeiden joutumisesta muihin käsiin kuin vientilupahakemuksessa ilmoitetulle loppukäyttäjälle.

EU:n yhteiseen kantaan sisältyvät myös säännöt jäsenvaltioiden välisestä tiedonvaihdosta ja konsultaatiojärjestelmästä. Mikäli vientilupa päätetään myöntää vastoin toisen jäsenmaan vastaavanlaisessa asiassa antamaa kielteistä päätöstä, on tästä ilmoitettava ja samalla annettava selvitys niistä perusteista, joiden mukaan myönteiseen ratkaisuun on päädytty.

Yhteisillä kriteereillä sekä avoimuutta ja tiedonvaihtoa lisäämällä on pyritty yhtenäistämään EU:n jäsenmaiden vientikäytäntöjä. Mikäli tietyn puolustustarvikkeen vienti tietylle vastaanottajalle olisi omiaan johtamaan kielteisiin seurauksiin, on lopputuloksen kannalta luonnollisesti tärkeää, että kaikki jäsenmaat pidättyvät vastaavasta viennistä.

Toisaalta yhtenäisyys on tärkeää jäsenmaissa toimivien yritysten kilpailuetujen suojelemiseksi. Jäsenvaltioiden välinen tietojenvaihto onkin jatkuvasti lisääntynyt ja kehittynyt. On kuitenkin huomattava, että päätöksenteko vientilupa-asioissa on edelleen puhtaasti kansallista, ja jäsenmaat ovat oikeutettuja noudattamaan EU:n kriteereitä tiukempia sääntöjä vientipolitiikassaan.

Kansainvälisesti katsottuna EU:n kehittämä malli yhteisine sääntöinen ja menettelyineen on poikkeuksellinen. Markkinoiden globalisoituminen ja tuotantoketjujen monimutkaistuminen asettavat kuitenkin aseviennin vastuullisuudelle haasteita, joihin vastaamiseksi alueellisetkaan järjestelyt eivät ole välttämättä riittäviä.

Suomi onkin ollut aktiivisesti mukana käynnistämässä ja ajamassa hanketta, jolla pyritään asekauppaa koskevien globaalien pelisääntöjen luomiseen. Selkeät kansainväliset säännöt myös helpottaisivat alan yritysten toimintaa. Kansainvälistä asekauppasopimusta koskeva prosessi on vireillä YK:ssa, ja valmistelutyötä tehdään sopimusneuvottelujen käymiseksi vuonna 2012.

Kokonaisharkinta

Keskeinen periaate ulko- ja turvallisuuspoliittista lausuntoa annettaessa on kokonaisharkinta. Jokainen lupahakemus käsitellään tapauskohtaisesti niin, että huomioon otetaan paitsi vastanottajamaahan liittyvät näkökohdat, myös vietävän tuotteen luonne ja käyttötarkoitus. Merkitystä on myös sillä, mikä taho on loppukäyttäjänä tai mahdollisena välittäjänä. Hyvin tärkeää on myös arvioida mahdollinen riski tuotteen joutumisesta muihin käsiin kuin hakemuksessa ilmoitetulle loppukäyttäjälle.

Kokonaisarvioon vaikuttavat luonnollisesti muiden EU-jäsenmaiden mahdollisesti tekemät kielteiset päätökset vastaavissa tapauksissa. Tapauskohtainen harkinta näkyy käytännössä siten, että vaikka ulkoministeriö antaisi kielteisen lausunnon jonkin tietyn vientilupahakemuksen osalta, on mahdollista, että toiseen samaan maahan suuntautuvaan vientiin suhtaudutaan myönteisesti. Syynä erilaiseen arvioon voi olla esimerkiksi juuri tuotteen erilaisuus tai eri loppukäyttäjä.

Tarvittava kokonaisharkinta pyritään varmistamaan myös siten, että kaikki relevantit tahot ministeriön sisällä osallistuvat yksittäisten arvioiden tekemiseen. Ulko- ja turvallisuuspoliittisten lausuntojen antamista koordinoidaan ulkoministeriön sisäisessä vientivalvontatyöryhmässä, johon osallistuvat edustajat poliittisen osaston asevalvontayksiköstä ja ihmisoikeusyksiköstä, kauppapoliittisen osaston vientivalvontayksiköstä, ministeriön oikeuspalvelusta sekä alueosastoilta.

Tarvittaessa lupahakemuksista pyydetään asianomaisten edustustojen lausunnot. Etenkin vastaanottajamaiden tilanteista vaihdetaan aktiivisesti tietoja myös muiden EU-jäsenmaiden kanssa.

Lupakäytäntöjen avoimuus

Myönnetyt puolustustarvikkeiden vientiluvat ovat julkisia, ja puolustusministeriö julkaisee vientitilastot sivuillaan. Avoimuutta täydentää vuosittain julkaistava EU:n aseviennin raportti, joka sisältää tilastot kaikkien jäsenmaiden puolustustarvikeviennistä. Raportti sisältää myös tiedot jäsenmaiden myöntämien vientilupien arvosta, toteutuneesta viennistä sekä
jäsenvaltioiden tekemistä kielteisistä vientilupapäätöksistä.