Gambia: matkustustiedote
Turvallisuustaso
Noudata erityistä varovaisuuttaMuut turvallisuustason tiedot
Pääosin Gambiassa on turvallista matkustaa. Vältä matkustamista Casamancen rajaseudulle, missä on jo monen vuoden ajan ollut eri asteisia konflikteja käynnissä. Vältä mielenosoituksia ja suuria kokoontumisia sekä ranta-alueiden innokkaita turistioppaita. Vältä myös liikkumista yksin pimeällä sekä syrjäisillä paikoilla. Huomioi kulttuurierot sekä terveysturvallisuus.
UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia
Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Matkatoimiston järjestämällä matkalla olevaa avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.
Konsulipalvelulaki(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Konsulisuojeludirektiivi(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Laki matkapalveluyhdistelmistä(Linkki toiselle web-sivustolle.)Suosittelemme aina matkavakuutuksen ottamista. Tarkista ennen matkaasi matkavakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo erityisesti jos sinulla on jokin sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, Sairastuneen tai vainajan kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.
Tee matkustusilmoitus osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Yleinen turvallisuustilanne
Gambiaa on pidetty varsin rauhallisena rantakohteena eikä matkailijoihin kohdistu erityistä uhkaa. Malin tilanne saattaa luoda poliittisia jännitteitä.
On hyvä seurata paikallisviranomaisten suosituksia ja mediaa.
Yleiset hätänumerot
- 116 ensihoitopalvelu
- 117 poliisi
- 118 palokunta
Rikollisuus
Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.
Jos joudut rikoksen kohteeksi, tee ilmoitus poliisilaitoksella (myös mahdollista vakuutuskorvausta varten), käy tarvittaessa lääkärissä ja ota yhteyttä Suomen suurlähetystöön Dakarissa +221 33 843 7153, sanomat.dak@gov.fi. Hätätapauksessa virka-ajan ulkopuolella palvelee ulkoministeriön päivystys 24/7,
+358 9 160 55555, paivystys.um@gov.fi
Suomella on kunniakonsuli Banjulissa, mutta hänellä ei ole oikeutta myöntää hätämatkustusasiakirjoja.
Poliisin yhteystieto pääkaupunki Banjulissa +220 707 2525 tai +220 378 4818
Rikollisuus turisteja kohtaan on lisääntymässä. Mm. nuoria miehiä (paikallinen nimitys ”bumsteri”) saattaa lähestyä rannalla tai hotellien lähellä tarjoten turistipalveluita tarkoituksenaan tehdä tuttavuutta mahdollisesti epärehellisin tarkoituksin
Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.
Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.
Liikenne
Suurimmat turvallisuusriskit liittyvät liikenteeseen. Tieverkko on harvaa, autokanta vanhaa ja tiet usein huonokuntoisia. Liikenne on kuitenkin ajoittain, etenkin kaupungeissa (Banjul, Serrekunda, Brikama, Bakau), hyvinkin vilkasta ja liikennekulttuuri poikkeaa huomattavasti länsimaisesta. Liikennesääntöjen noudattaminen vaikuttaa vapaamuotoiselta. Onnettomuusfrekvenssi on sangen korkea. Vältä halvinta matkustusmuotoa (minibussi / gelli gelli), missä osa matkustajista roikkuu ahtaan kulkuneuvon ulkopuolella.
Pääkaupungissa Banjulissa on maan ainoa kansainvälinen lentokenttä, mistä on yhteyksiä Eurooppaan (eniten Brysseliin, Lontooseen ja Barcelonaan). Lentokentällä tulee maksaa lentokenttävero (noin 20 €) lähtiessä ja maahan saavuttaessa. Kannattaa tarkistaa, ettei vero jo sisälly lentolippuun. Vero on maksettavissa visa-luottokortilla.
Suomesta on reittilentoja Kööpenhaminan kautta lokakuusta huhtikuuhun 2024-25 (Tjäreborg, Apollomatkat).
https://gcaa.aero/(Linkki toiselle web-sivustolle.) (Gambian siviili-ilmailuviranomainen)
Luonnonolot
Gambian ilmasto on subtrooppinen käsittäen sadekauden, joka kestää kesäkuusta lokakuuhun ja kuivan kauden lokakuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin.
Sadekauden aikana ilman kosteusprosentti voi nousta jopa 95 prosenttiin lämpötilan hipoessa +50 celsiusta. Monsuunisateet ovat lähes päivittäisiä. Moskiittoja esiintyy sadekaudella huomattavasti enemmän kuin kuivalla kaudella. Tiet ovat sadekaudella toisinaan todella huonossa kunnossa ja tulvat paikoitellen hyvinkin mahdollisia.
Kuiva kausi on parasta aikaa matkustaa Gambiaan lämpötilan pysytellessä +30 celsiuksen paikkeilla. Ilmasto on aurinkoinen ja kuiva eikä hiostavan kostea. Koska liikutaan päiväntasaajan lähettyvillä, kannattaa suojata iho korkean suojakertoimen aurinkovoiteella.
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/gambia/banjul(Linkki toiselle web-sivustolle.) (Gambian sääolot)
Terveys
Terveysriskeistä on mainittava malaria, dengue-kuume, keltakuume, hepatiitit ja lisääntyvässä määrin HIV ja muut sukupuolitaudit. Selvitä ennakkoon tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset (linkit alempana). Gambian terveydenhoito ja hygienia ovat alhaisella tasolla. On puutetta koulutetuista lääkäreistä, lääkkeistä ja terveysalan resursseista yleensäkin. Tärkeimmät lääkkeet reseptimääräyksineen tulee ottaa lähtömaasta mukaan. Ruoka- ja juomahygieniaan tulee kiinnittää päivittäistä huomiota.
On tärkeää ottaa kattava matkavakuutus, jolla voi taata pääsyn sairaalaan, mutta on silti varauduttava hyvinkin eritasoiseen sairaalahoitoon kuin kotimaassa.
Medicare Clinic: +220 248 2459, info@medicaregambia.com
Royal Victoria Hospital: +220 422 8224
Medical Research Council: +220 449 5442
Medical hotline: 1025
Maailman terveysjärjestö WHO julisti 14.8.2024 kansainvälisen hätätilan MPOX-tartuntataudin uuden muunnoksen leviämisen vuoksi. Suomen suurlähetystö Dakarissa seuraa tautitilanteen kehitystä myös Gambian alueella. Lisätietoja on saatavilla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ja Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen ECDC:n verkkosivuilla.
https://moh.gov.gm/(Linkki toiselle web-sivustolle.) (Gambian terveysministeriö)
https://www.facebook.com/p/Ministry-of-Health-The-Gambia-100063560141099/(Linkki toiselle web-sivustolle.) (Gambian oma MPOX-tilannepäivitys)
Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Löydät ne seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, "Matkailijan terveysopas"(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Maailman terveysjärjestö WHO(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Euroopan tartuntatautivirasto(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Maan lait ja käytännöt
Pääosa Gambian väestöstä on muslimeja (96 %). Matkailijoihin ei kohdistu erityisiä pukeutumis- tai käyttäytymissääntöjä, mutta on suositeltavaa käyttäytyä kunnioittavasti paikallista väestöä kohtaan ja välttää liian paljastavaa pukeutumista. Muslimien pyhän kuukauden ramadanin aikana on hyvä huomioida maan poikkeavat käyttäytymistavat ja aukiolot. Muslimit nauttivat ruokaa ja juomaa vasta auringonlaskun jälkeen sekä useat kaupat ja ravintolat noudattavat poikkeavia aukioloja.
Samaa sukupuolta olevien henkilöiden seksuaalisesta kanssakäymisestä voidaan rikoslain mukaan tuomita vankeusrangaistukseen. Jopa vääränlainen pukeutuminen (mies feminiinisissä vaatteissa) on Gambian lain mukaan rangaistavaa.
Gambia taistelee pedofiliaa vastaan kaikin tavoin. Myös ulkomaalaisten matkailijoiden tulee huomioida tämä. Pedofiliasta tuomitaan vankeusrangaistuksiin.
Kaikkien huumeiden käyttö tai hallussapito on ankarasti kiellettyä. Joitakin eurooppalaisia matkailijoita on vangittu siksi, että heidän hallustaan on löydetty pieni määrä kannabista. Vahvoista lääkkeistä kannattaa pitää mukana lääkärin määräämä resepti.
Jos haluat valokuvata hallinnollisia/sotilaallisia erityiskohteita ja ihmisiä, pyydä aina lupa.
Maahantulosäännökset
Gambian maahantuloasiat / Gambia Immigation Department
Ecowas Avenue, Banjul,
Puh. +220 329 7494
Gambian ulkoministeriö / Ministry of Foreign Affairs, International Cooperation and Gambians Abroad
https://mofa.gov.gm/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
https://www.facebook.com/mofa.gov.gm/(Linkki toiselle web-sivustolle.)
Embassy of the Republic of the Gambia, London
Tel +44 20 392 897 70
Sähköposti: info@gambiahc.org
UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.
Lue lisää Suomen kansalaisen matkustusasiakirjoista osoitteessa https://um.fi/passi/