Kouluruokailu edistää kymmenien tuhansien lasten oppimista Itä-Afrikassa

Suomen World Vision -järjestö on parantanut kouluruokailun edellytyksiä Burundissa, Keniassa ja Ruandassa.

World Vision edistää kouluruokailua myös pakolaisia vastaanottaneille alueilla Pohjois-Ugandan Adjumanissa. Kuva: Laura Oja / World Vision.

Suomen World Vision on edistänyt kouluruokailua Itä-Afrikassa muun muassa viranomaisiin ja päättäjiin kohdennetun vaikuttamistyön, vanhemmille tarkoitetun koulutuksen sekä erilaisten käytännön toimien avulla.

Järjestön tekemän vaikuttamistyön tuloksena Kenia lisäsi budjettirahoitustaan kouluruokailulle vuonna 2024. World Visionin Burundissa järjestämällä konferenssilla puolestaan vahvistettiin viranomaisten sitoutumista kouluruokailuun vuonna 2025.

Myös käytännön toimet ovat parantaneet koulujen valmiuksia tarjota kouluruokaa. Vuonna 2025 World Vision tuki kouluruokailua Ruandassa jakamalla 33 000 hedelmäpuun taimea 26 koululle ja näiden oppilaille, mistä hyötyi noin 25 000 lasta. World Vision auttoi myös kaikkein köyhimpiä perheitä kouluruokailun omavastuumaksuissa.

Keniassa koulujen yhteyteen perustettiin puutarhoja, joissa voi tuottaa vihanneksia ja hedelmiä. Tämän lisäksi oppilaiden vanhempia koulutettiin tunnistamaan kouluruokailusta saatavat hyödyt. 

 

Tausta

Kouluruokailu on tehokas keino edistää lasten koulunkäyntiä, parantaa oppimistuloksia ja ehkäistä aliravitsemusta. Burundi, Kenia ja Ruanda kuuluvat kansainväliseen kouluruokakoalitioon - jonka yhtenä puheenjohtajana toimii Suomi - ja maiden hallitukset ovat tehneet sitoumuksia kouluruokailun edistämiseksi.

Resurssien puute vaikeuttaa kuitenkin tavoitteiden saavuttamista. Esimerkiksi Burundin perusopetuksen noin kahdesta miljoonasta oppilaasta reilusti alle puolet saa koulussa ruokaa. Keniassa hallituksen tavoitteena on tarjota kouluruoka 10 miljoonalle lapselle vuoteen 2030 mennessä, mutta toistaiseksi luku on jäänyt noin 2,5 miljoonaan.

Ruandassa hallituksen kouluruokaohjelma tavoittaa jo lähes kaikki maan koulut, mutta haasteena on ruoasta perittävä omavastuuosuus. Ilman kohdennettua tukea kaikkein köyhimpien perheiden lapset uhkaavat jäädä kouluruokailun ja sitä kautta usein myös koulutuksen ulkopuolelle.

Tuki ja rahoitus

Ulkoministeriö rahoittaa Suomen World Visionin ohjelmatyötä muun muassa Burundissa, Keniassa ja Ruandassa vuodesta 2024 alkaen. Kouluruokailun edistäminen on keskeinen läpileikkaava teema tässä työssä, jota toteutetaan ulkoministeriön ja suomalaisten lahjoittajien tuella.