Matkusta vastuullisesti

Koronavirus on edelleen suuri maailmanlaajuinen riski matkustusturvallisuudelle, ja tilanne voi eri maissa ja alueilla muuttua äkillisesti ja ennalta-arvaamattomasti. Terveydenhoidon saatavuus voi olla rajoitettua, karanteeneja voidaan määrätä ja ulkona liikkumista voidaan rajoittaa.

Jos päätät matkustaa, ole vastuullinen ja noudata viranomaisten suosituksia ja määräyksiä

Matkaa suunnittelevan on tärkeää huomioida, että kaikki maailman maat voivat edelleen asettaa maahantulorajoituksia omilla rajoillaan, eikä matkailu kaikkiin maihin välttämättä ole edes mahdollista. Myös kauttakulkumaat tai esimerkiksi lentoyhtiöt voivat asettaa omia rajoituksia.

Jokainen maa päättää itse matkailijoiden maahanpääsystä ja sen edellytyksistä. Tarkista ajantasaiset maahantulosäädökset aina ennen matkaa matkakohdemaasi viranomaisilta, esimerkiksi kyseisen maan lähimmästä edustustosta.

Yhä useampi maa vaatii negatiivista koronatestitulosta, todistusta sairastetusta koronasta tai todistusta koronarokotteen saamisesta maahanpääsyn edellytyksenä. On hyvä huomioida, että sairastetun koronaviruksen jälkeen uuden negatiivisen testituloksen saaminen voi kestää viikkoja vasta-aineiden säilyessä pitkään elimistössä. Tämä voi vaikeuttaa sekä matkaan lähtöä että ulkomailta Suomeen paluuta. Useimmissa maissa todistusta edellytetään maan omilla kielillä tai englanniksi.

Myös lento- ja laivayhtiöillä tai kansainvälisillä bussi- ja junaliikenteenharjoittajilla, voi olla omia sääntöjä ja rajoituksia matkailijoille. Matkallelähtijän tulee itse selvittää todistuksiin liittyvät vaatimukset.

Koronarajoitukset voivat vaihdella maittain

Kaikilla maailman mailla voi olla myös erilaisia maan sisäisiä rajoituksia, palveluiden saanti ja ulkona liikkuminen voi olla rajoitettua. Ravintolat tai museokäynnit voivat vaatia erityistoimenpiteitä. Sisätiloissa voi olla esimerkiksi maskipakko.

Karanteenirajoitukset vaihtelevat paljoin maittain. Suomen suurlähetystöt maailmalla julkaisevat verkkosivuillaan koronavirusuutisia. Ne sisältävät linkkejä eri maiden viranomaissivustoille, joilla on ajankohtaista tietoa koronatilanteesta ja alueella noudatettavista käytännöistä. Nämä sivut kannattaa aina tarkastaa ennen matkalle lähtöä.

Matkan aikana saatu positiivinen testitulos tai koronalle altistuminen voivat johtaa karanteeniin. Paikallinen viranomainen määrää sen kestosta ja karanteenipaikasta. Karanteenissa liikkuminen on rajoitettua ja palveluita voi olla niukasti saatavilla. Suomen edustustot maailmalla eivät voi vaikuttaa karanteenin kestoon tai laatuun.

Ennen matkaa varmista myös matkavakuutuksesi voimassaolo ja kattavuus. Tällä hetkellä on erityisen tärkeää tarkistaa, että vakuutussuoja on tarpeeksi kattava myös pandemiatilanne huomioiden. Karanteenin vuoksi voit joutua sairaalaan ulkomailla tai pidentämään merkittävästi hotelliyöpymisiäsi. Selvitä oman vakuutuksesi kattavuus ennen matkaasi. 

Ole vastuullinen myös kotiin palattuasi

THL suosittelee, että kaikki ulkomailta Suomeen saapuvat matkustajat tekisivät koronan kotitestin maahan saapumisen jälkeen, jos heitä ei ole testattu maahantulon yhteydessä. Lue lisää THL:n sivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan)