Vesa Jaakola: Vaalidemokratiaa afrikkalaisittain
Kolumni on julkaistu viikolla 15/2011 Pohjois-Suomen maakuntalehdissä.
Monipuolueinen vaalidemokratia on vaikea hallitusmuoto monille kansoille. Erityisen vaikeaa se näyttää olevan muutamille Afrikan maille. Tuoreimpana esimerkkinä tästä on Norsunluurannikon selkkaus.
Siellä pitkään vallassa ollut hallitsija Laurent Gbagbo hävisi presidentinvaalit ilmiselvästi haastajalleen Alassane Quattaralle marraskuussa. Gbagbo ei kuitenkaan tunnustanut tappiotaan vaan tarrautui vilpillisin keinoin valta-asemaansa jatkaakseen presidenttinä.
Kiistely vaalituloksesta on paisunut neljässä kuukaudessa aseelliseksi selkkaukseksi, jossa jo 1500 ihmistä on saanut surmansa ja miljoona asukasta ajettu maanpakoon tai evakkoon kotiseuduiltaan. Aiemmin taloudeltaan kukoistanut maa on paikoin pahasti raunioitunut.
Tällaisten selkkausten tuhoseurauksineen Norsunluurannikko ei ole ainoa tapaus Afrikassa edes lähimenneisyydessä. Tätä ennen presidentinvaaleista Zimbawessa vuonna 2008 seurasi laaja selkkaus, jossa vaaleissa hävinnyt ikihallitsija Robert Mugabe joukkoineen syyllistyi poliittiseen väkivaltaan.
Kolmantena esimerkkinä tuoreessa muistissa ovat presidentinvaalien jälkeiset tapahtumat Keniassa vuonna 2007. Vaaleissa todennäköinen voittaja oli opposition Raila Odinga presidentti Mwai Kibakin haastajana, mutta Kibaki riitautti hallinnollisin keinoin vaalituloksen. Poliittisen selkkauksen uhatessa muuttua aseelliseksi Odinga taipui ja tyytyi uudessa vallanjaossa pääministerin tehtäviin.
Kiistelyllä afrikkalaisten maiden vaalituloksista on jo pitkä perinne. Vuonna 1998 Togossa ajauduttiin poliittiseen selkkaukseen, kun kauan hallinnut Gnassingbe Eyadema väitti vastoin tosiasioita voittaneensa vaaleissa haastajansa Gilchrist Olympion ja tarrautui valta-asemaansa.
Afrikan arabipuolellakin Algeriassa koettiin vaalidemokratian epäonnistuminen parlamenttivaaleissa joulukuussa 1991, kohtalokkain seurauksin. Kun vaalien ensi kierroksella FLN-hallituspuolueen haastaja islamistinen Pelastusrintama FIS voitti selvästi, valtiojohto perui toisen kierroksen ja mitätöi koko vaalit. Seurauksena oli monivuotinen sisällissota.
Miksi vaalidemokratia on näin vaikeaa Afrikassa ja paikoin muuallakin kehitysmaissa? Miksi kansan tahdon selvittäminen ja noudattaminen on monissa uusissa ”demokratioissa” ylivoimaisen vaikeaa?
Kehitysmaita sisältä päin seuranneena vaikutelmakseni on jäänyt, että monia niistä hallitaan mafiamaisesti. Tällaisessa hallitustavassa valtaan päässyt hallitsee yksinvaltiaana omaksi ja lähipiirinsä eduksi, ei koko kansan hyväksi.
Mafiamaisessa hallitustavassa valtiovalta ulotetaan myös talouselämään. Siinä valtion varoja käytetään väärin anastamalla niitä itselle ja ohjaamalla niitä lähipiirille: perheelle, suvulle, klaanille, heimolle. Mafiosojen maissa korruptio rehottaa.
Kehitysmaissa hallitusvaltaa tavoitellaan kiihkeästi siksi, että sen avulla noustaan köyhyydestä rikkaiksi. Hallitsijasta tulee monimiljonääri ja sukulaisistakin upporikkaita, kuten on nähty esimerkiksi Tunisian, Egyptin, Libyan tapauksissa. Valta-asema mahdollistaa korruption ohella rikastuttavaa liiketoimintaa.
Vallanhimon lisäksi asema mafiamaisessa taloudessa lähes pakottaa tällaiset hallitsijat tarrautumaan valtaan – vaalituloksista huolimatta tai niitä väärentäen. Vaihtoehtona heillä monissa tapauksissa olisi joutua oikeuteen syytetyksi ja tuomituksi valta-aseman ja valtion varojen väärinkäytöstä, siis vankilatuomio loppuelämäksi.
Vesa Jaakola
Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos.