Vesa Jaakola: Sotapakolaisia yhä enemmän

Kolumni on julkaistu viikolla 16/2011 Pohjois-Suomen maakuntalehdissä.

Pakolaisten määrä on kuin pahuuden mittari maailmassa. Jos elinolot kaikkialla olisivat hyvät, kenenkään ei tarvitsisi paeta kotiseudultaan eikä kotimaastaan. Todellinen maailmamme vikoineen ja puutteineen on kuitenkin hyvin kaukana tällaisesta ihannemaailmasta.

Viime aikoina maailman pahuus näyttää enenneen. Miljoonien entisten pakolaisten lisäksi uusia on tullut sadoin tuhansin Libyan, Norsunluurannikon ja muidenkin alueiden selkkauksista. Uusia pakolaisia ei lohduta tieto, että pakolaisuutta on ollut aina, aikojen alusta.

Tunnetuimpia pakolaisia maailmanhistoriassa lienevät Jeesus Nasaretilainen, Dalai Lama, Albert Einstein, Karl Marx ja kansanryhminä esimerkiksi hugenotit, juutalaiset ja palestiinalaiset. Jos raamatun luomiskertomukseen on uskominen, kaikki eläneet ja elävät ihmiset ovat tavallaan pakolaisia - paratiisista karkotettuja.

Sodat ja selkkaukset tuottavat eniten pakolaisia. Pakolaisuuteen alettiinkin kiinnittää vakavaa huomiota toisen maailmansodan jälkeen. Silloin Euroopassa oli kymmeniä miljoonia pakolaisia surkeissa elinoloissa. Heitä oli jotenkin pelastettava, autettava.

Tuolloin vasta viisi vuotta toiminut YK otti pakolaisten kohtalon hoidettavakseen. Perustettiin Pakolaiskomissaarin virka ja toimisto vuonna 1950. YK-yleiskokouksessa hyväksyttiin sopimus pakolaisten asemasta ja suojelusta osana humanitaarista oikeutta.

Sopimuksen laadinnassa vaativa asia oli pakolaisen määrittely. Se muotoiltiin seuraavasti: Pakolainen on sellainen ihminen, joka on joutunut pakenemaan kotimaastaan, kun hänellä on perusteltua syytä pelätä joutuvansa siellä vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, sosiaaliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen näkemyksensä vuoksi.

Sittemmin pakolaisuuden käsitettä on pyritty laajentamaan niin, että henkensä edestä sotia, selkkauksia, vakavia ympäristötuhoja ja jopa äärimmäistä köyhyyttä paenneet kuuluisivat siihen. Tällaisten ihmisten katsotaan olevan oikeutettuja suojeluun.

Alun perin YK-pakolaiskomissaarin virka ja hänen UNHCR-toimistonsa perustettiin vain kolmen vuoden määräajaksi. Ajateltiin, että tuossa ajassa maailman pakolaisongelmat hoidetaan pois.
Kuinka väärässä oltiinkaan.

Uusien sotien ja selkkausten seurauksena pakolaisten ja evakkojen määrä on pysynyt miljoonissa, jopa kymmenissä miljoonissa. Tänään pakolaisia ja evakkoja maailmassa yhteensä on 43 miljoonaa. Heistä 36 miljoonaa on tavalla tai toisella YK-pakolaiskomissaarin huollettavina.

Komissaarilla on YK-piirissä tavallaan oma suurehko pakolaisten kansakunta hallittavanaan. Hänen toimistostaan on 60 vuodessa kasvanut iso, maailmanlaajuinen järjestö. Sen henkilöstö on kasvanut huimasti 34 virkailijasta vuonna 1950 yli 7000 työntekijään. Sillä on tätä nykyä toimisto 123 maassa, joissa yhteensä 272 toimipistettä.

On sanottu sattuvasti, että yhteiskunnan sivistystasosta kertoo parhaiten se, miten kaikkein heikoimpia kanssaihmisiä kohdellaan. Saman voi sanoa myös kansainvälisestä yhteisöstä. Pakolaiset ja evakot ovat kaikkialla enimmäkseen vähäosaisia ja suojelun tarpeessa.

Pakolaisten suojelun rahoitus ja resurssointi on hallitusten ja yksityisten tahojen lahjoitusten varassa. Tällä alalla Suomi ja muut pohjoismaat ovat näyttäneet muulle maailmalle esimerkillistä humaanisuutta. Kokoonsa nähden pohjoismaat ovat UNHCR-toiminnan suurimpia tukijoita rahoittajina ja pakolaisten vastaanottajina.
 

Vesa Jaakola

Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos.