Vesa Jaakola: Onko euro elinkelpoinen?
Kolumni on julkaistu viikolla 34/2011 Pohjois-Suomen maakuntalehdissä.
Vilkas keskustelu eurojärjestelmän kohtalosta palauttaa mieleeni kansantaloustieteen opetuksen Tampereen yliopistossa 1960-luvun lopulla. Alan peruskurssilla opetettiin, että raha on vaihdon väline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä. Rahan määrää ja hintaa, peruskorkoa, säädellään valtion keskuspankista.
Opetettiin myös, että rahan ulkoiseen arvoon vaikuttavat eniten kansantalouden tila ja harjoitettu talouspolitiikka. Silloin elettiin kiinteiden valuuttakurssien aikaa. Valuutta-arvot oli sidottu Yhdysvaltain dollarin kautta kultakantaan. Valuuttojen arvoja muutettiin vain hallitusten päätöksillä.
Nyt kaikki on toisin, varsinkin eurojärjestelmässä. Sehän on ihmiskunnan taloushistoriassa ennen kokematon hanke. Se perustettiin vuosikymmen sitten poliittisella päätöksellä Euroopan yhdentämisen suureksi harppaukseksi.
Nyt eurojärjestelmässä 17 erilaista valtiota ja kansantaloutta käyttää yhteistä rahaa. Niillä on yhteinen keskuspankki EKP, joka määrää eurolle rahamarkkinoilla saman hinnan eli peruskoron jäsenmaiden toisistaan poikkeaviin talousoloihin. Euronkin ulkoinen arvo kelluu, kun valuutat irroitettiin kultakannasta jo neljä vuosikymmentä sitten.
Euron kohtalo koskettaa EU-alueella satoja miljoonia euron käyttäjiä ja kiinnostaa laajasti myös maailman talousoppineita. Nyt seurataan kaikkialla maailmantaloudessa suurella kiinnostuksella, miten euromaat selviävät ensimmäisestä suuresta talouskriisistään.
Puheet eurojärjestelmän valuvioista eivät ole turhia. Jos valajat olisivat kuunnelleen vain talousoppineiden suosituksia, euroa ei varmaan olisi luotukaan.
Tampereen professorit opettivat aikoinaan, että kun rahan arvo määräytyy kansantalouden tilasta ja harjoitetusta talouspolitiikasta, rahapolitiikan tulee olla sopusoinnussa yleisen talouspolitiikan kanssa. Euroalueella näin ei ole ollut enää vuosiin.
Rahapolitiikkaan nähden talouspolitiikka on ollut löysää monissa euromaissa. Eteläisen Euroopan maissa on eletty surutta yli varojen. Irlannissa ja Espanjassa synnytettiin suuret kuplat asuntomarkkinoille, kun edullisella lainarahalla rakennettiin liikaa.
Toisaalla pohjoisissa euromaissa Suomessa, Saksassa, Alankomaissa, Virossakin on harjoitettu toisenlaista talouspolitiikkaa niin, että se ja rahapolitiikka ovat olleet vähintään samansuuntaisia. Nyt euro ja sen valuutta-arvo lepäävät näiden paremmin hoidettujen kansantalouksien varassa.
Eurojärjestelmän sisällä hyvin taloutensa hoitaneiden maiden kansalaiset voivat oikeutetusti kysellä, miksi heidän pitäisi alkaa maksaa tuhlareiden laskuja ja syömävelkoja. Tämä kysymys vailla tyydyttäviä vastauksia vaikutti Suomessakin viime vaalien tulokseen. Poliittinen paine järjestelmän muuttamiseksi kasvaa.
Tähän paineeseen euroalueen kahden suurimman kansantalouden, Saksan ja Ranskan johtajat luonnostelivat hiljattain oman vastauksensa. He ehdottavat muun muassa, että euromaille perustettaisiin uudenlainen taloushallitus, jossa puheenjohtajana Eurooppa-neuvoston presidentti ja jäseninä valtioiden johtajat. Lisäksi jopa perustuslaeissa kiellettäisiin euromaiden liiallinen velkaantuminen.
Historiallinen kokeilu euromaiden yhteisrahalla jatkuu. Poliittinen paine eurojärjestelmän pelastamiseksi on suuri, mistä ranskalais-saksalainen esitys kertoo. Lopulta kuitenkin markkinavoimat ratkaissevat, onko eurojärjestelmä elinkelpoinen.
Vesa Jaakola
Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos.