Valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen vuodelle 2021 myönnetty
Ulkoministeriö on myöntänyt yhteensä 445 000 euroa valtionavustusta kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen. Tukea saaneita järjestöjä oli tällä hakukierroksella 21 ja tuettuja hankkeita 23.
Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen suunnattujen valtionavustusten tarkoituksena on lisätä Euroopan unioniin liittyvää tietoutta Suomessa. Kansalaisjärjestöillä on tärkeä osa EU-tiedon lisäämisessä ja siihen liittyvän keskustelun edistäjänä. Avustuksilla edistetään kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamista ja kansalaisten perustietoa Euroopan unioniin ja Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä kysymyksistä.
Vuoden 2021 hakukierroksen painopisteitä olivat
- Nuorten EU
- Ihmisoikeudet ja oikeusvaltiokehitys
- EU:n elpyminen ja kestävä kasvu – haasteet ja mahdollisuudet koronapandemian jälkeen
- EU:n globaali rooli ja ulkosuhteet
Hakukierroksella painotettiin erityisesti hankkeiden viestinnällisyyttä. Hankkeiden tuottamien sisältöjen tulee olla käytettävissä maksutta. Myönnettyjen valtionavustusten suuruusluokka vaihteli 15 000–40 000 euron välillä hanketta kohden.
Tukea kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen haki määräaikaan mennessä 41 järjestöä 49 eri hankkeeseen. Avustusta myönnettiin 21 järjestölle yhteensä 23 hankkeeseen. Yksivuotinen avustus on tarkoitettu Suomessa tapahtuvaan tiedottamiseen. Ulkoministeriö on hakemusten perusteella myöntänyt valtionavustusta seuraaville järjestöille:
Eettisen kaupan puolesta ry
Eurooppalainen Suomi ry
Eurooppanaiset ry
Eurooppanuoret ry
European Youth Parliament - EYP Finland ry
Finnwatch ry
Kansan Radioliitto ry
Kuurojen liitto ry
Nuorten Akatemia ry
Pirkan helmi ry
Rauhankasvatusinstituutti ry
SaferGlobe ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Suomen Caritas ry
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
Suomen Tubettajat ry
Suomen YK-liitto ry
TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry
Viestintä ja kehitys -säätiö s.r. (Vikes)
Lisätietoja: tiedottaja Sara Haalahti, + 358 295 350 089. Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.