Ostaisinko vaihteeksi pohjoiskorealaista?

Kaikki ei ole aivan sitä miltä näyttää Pohjois-Koreassa. Kansa joka vasta 15 vuotta sitten otti  ensiaskeleita rahan kanssa, tunnustaa nykyään fundamentalistista kapitalismin henkeä. Mutta voiko maa tuottaa jotain laadullisesti parempaa ja kilpailukykyistä länsimaihin? IT-sektori on varteenotettava mahdollisuus johon myös Etelä-Korea uskoo naapurimaassaan. Monet pohjoiskorealaisista IT-ammattilaisista on koulutettu Venäjällä tai Kiinassa. Erikoistalousalueiden merkitys on kasvamassa.

Älä tule paha kauppa tule hyvä kauppa

Tammikuussa 2011 raportoitiin Pohjois-Korean vuoden 2010 tuonnin Suomeen kasvaneen 14 000 prosenttiyksikköä verrattuna edellisvuoteen. Tuonnissa oli mukana muun muassa 3000 kappaletta televisioita, jotka oli koottu Pohjois-Koreassa sijaitsevalla eteläkorealaisten hallinnoimalla Kaesongin erikoistalousalueella.

Näiden televisioiden led-valojen kirkkaassa loisteessa päädymme kaupankäynnin moraalisten ja turvallisuuspoliittisten kysymysten äärelle. Jos ostamme pohjoiskorealaisia tuotteita, tuemmeko Kim Jong-ilin hallintoa vai avaammeko maata ja sen markkinataloutta samaan tapaan kuin Kiinan kanssa 1990-luvun alussa.

Parhaimmillaan kysymyksessä ollaan peliteoreettisen mallin äärellä, jossa vaakakupeissa ovat maailmanparantaminen ja erään aikamme pahimman diktatuurin tukeminen. Olemmeko ajamassa taloudellisia etuja pohjoiskorealaisten ja Koillis-Aasian turvallisuuden kustannuksella?

Aktiiviset konsultit

Pohjois-Koreassa toimii konsultteja, jotka ovat valmiita markkinoimaan ja esittelemään yrityksiä. Alle tuhannella eurolla pääsee näytteille markkinamessuilla ja tarjokkaaksi näille markkinoille, jotka saattavat näyttää länsimaalaisille varsin erityislaatuisilta. Pjongjangin messujen idea muistuttaa kaukaisesti Kuopion tammimarkkinoita: jopa vanhaksi mennyt suklaa on hyvää ja kaiken lisäksi vielä halpaa, kun se oikein markkinoidaan. 

Pohjois-Koreassa toimivien konsulttifirmojen nettisivut lupaavat paljon. GNI consultacy Alankomaista kertoo Pohjois-Korean olevan yksi koulutetun työvoiman halvimmista tarjoajista Aasiassa. Totta.

Ihmisoikeustarkkailujärjestö Human Rights Watch raportoi vuonna 2006 Kaesongin halvan työvoiman olevan kaltoin kohdeltua sekä alipalkattua Kansainvälisen työjärjestön ILO:n standardien mukaan. Human Rights Watch ei ole tehnyt raporttia vuoden 2006 jälkeen.

Raportin mukaan Pohjois-Koreassa rikotaan perustavanlaatuisia kansainvälisiä standardeja työläisten järjestäytymisen oikeudesta, lakon oikeudesta, lapsityövoiman käytön kiellosta ja sukupuolien välisestä tasa-arvosta Kaesongin erikoistalousalueella. Kaesongin alueen eteläkorealaiset yritykset ja niiden työntekijät ovat lainsäädännöllisesti KIC työlakien alaisuudessa, eli Kaesongin oman lainsäädännön piirissä.

Pohjois-Korean virallinen kansainvälisen liiketoiminnan elin IKBC, joka toimii Pjongjangissa, Thaimaassa ja Espanjassa, laskee kustannustehokkaan työvoiman eduksi myös lojaalisuuden ja korkean motivaation. IKBC tähdentää myös, että työntekijät eivät jätä työpaikkojaan ylenemisen tai palkankorotusten toivossa, vaan palvelevat lojaalisti hommassa, johon heidät on koulutettu. IKBC arvelee näiden kilpailuetujen tekevän Pohjois-Koreasta Aasian vilkkaimman kaupan keskittymän tulevaisuudessa.
 

Markkinataloustieteilijöiden teoriat testattu käytännössä

Victor Cha, tunnettu Pohjois-Korean tutkija ja USA:n hallinnon entinen Korea-neuvonantaja on todennut pohjoiskorealaisten olevan ainoa teollistunut, kaupungistunut ja lukutaidon omaava kansakunta, joka on kokenut nälänhädän. Tämä luonnonkatastrofien ja diktatuurisen hallinnon aiheuttama onnettomuus tappoi pohjoiskorealaista kansaa arviolta miljoonan hengen verran 1990-luvun puolessa välissä. Samaan aikaan etelän veljet olivat omaksuneet demokratian ensiaskeleet ja olivat jo selkeästi eräs maailman suurimmista talouksista. Etelä-Korea kasvoi kaiken aikaa ja oli ohittanut Pohjois-Korean BKT:n jo 60-luvun lopulla.

Pohjois-Korean asiantuntija Kay Seok Human Rights Watchista, väittää, että nälänhätä oli katalyytti, joka teki valtion juche-aatteesta yksilön juche-aatteen. Kim Il-Sungin ja Kim Jong-ilin toitottama valtiollinen kansan itseensä luottaminen, itsehallinta ja omavaraisuus (juche) muuttuivat yksilön omavaraisuudeksi ja itseensä luottamiseksi – nälänhädän aikaan vain itse pystyi pelastamaan itsensä. Tämä väite on erittäin relevantti tutkailtaessa Pohjois-Koreassa tapahtunutta muutosta.

Voimakas keskushallinto menetti otettaan kansalaisista, sillä se ei pystynyt auttamaan nälänhädästä kärsivää kansaa, minjokia. Vuoteen 1995 asti keskushallinto jakoi ruoka-annoksia ja sääteli kaikkea, mutta katastrofi opetti pohjoiskorealaiset käymään kauppaa: valtioon ei voitu enää luottaa. Ruvettiin siirtymään pikkuhiljaa suunnitelmataloudesta markkinatalouteen, vähän samaan tapaan kuin Kiina otti ensiaskeleensa Deng Xiaopingin aloittaessa uudistukset.

Vuonna 2002 maahan perustettiin virallisesti markkinatalous ja käyttöön otettiin oma rahayksikkö Pohjois-Korean won. Jälkiviisaana voidaan sanoa, että Pohjois-Korea läpikävi muutosta, jolla tavallaan todistettiin, että kaupankäynti on ihmisen luonnollinen olotila. Pikkuhiljaa ihmiset opettelivat tavaroiden arvoa ja rahan arvoa ja näiden suhdetta. Pitää muistaa, ettei kyse ollut mistä tahansa tavaroista, vaan yksinkertaisesti hengenpitimistä.

Samaan aikaan 38. leveyspiirin eteläpuolella käytiin omaa digitaalista vallankumousta, yritettiin toipua IT-kuplasta ja Aasian finanssikriisistä. Maat eivät olisi voineet olla kauempana toisistaan periaatteellisesti eivätkä taloudellisesti.

Onkin sangen ihmeellistä, että pohjoiskorealaiset, jotka vasta 15 vuotta sitten ottivat ensiaskeleita rahan kanssa, tunnustavat nykyään fundamentalistista kapitalismin henkeä.

Kay Seokin mukaan ihmiset välittävät nykyään vain rahan tekemisestä ja itsensä elättämisestä ja jos mahdollista, eteläkorealaisesta pop-kulttuurista. Yksityinen ja ei-julkinen liiketoiminta on yleisempää kuin luullaan. Julkisella sektorilla kaikki saavat suunnilleen saman palkan ja siitä otetut siivut valtion kassaan jättävät työntekijälle tuloja, joilla voi ostaa noin kilon riisiä kuukaudeksi – työnteko ei kannata tässä muodossa.

Kekseliäät ihmiset myyvät mitä moninaisimpia asioita valvovalta silmältä piilossa ja yrittävät näin kasvattaa pääomaa. Ruoka on pääasiallinen markkinoiden tuote, mutta myös palveluja ja viihdettä on myynnissä. Myös mielikuvitus tarvitsee ruokaa.

Liiketoiminnan mahdollisuudet: osaamista ja tekniikkaa?

Onko työvoima sitten koulutettua, kuten konsultit lupaavat? Pohjois-Koreassa toimii muutamia yliopistoja. Näistä kuuluisin lienee Kim Il-Sungin yliopisto. Eniten kansainvälistä huomiota saa kuitenkin uusi, lokakuussa 2010 avattu Pjongjangin Teknillinen yliopisto (PUST). PUST on yksityisellä eteläkorealaisella, amerikkalaisella ja kiinalaiselle rahalla pystytetty Etelä – ja Pohjois-Korean yhteinen yliopisto. Teknillisessä yliopistossa opetetaan teknillisiä aineita, mutta myös liiketaloutta. Ensimmäiset maisteritason opiskelijat valmistuvat vuonna 2012 ja saavat varmaankin osalleen tarpeellisen määrän huomiota.

PUST on kristillistaustaisen yhteisön aikaansaannos. Perustajien mukaan tavoitteena on tuoda globalisaatio Pohjois-Koreaan PUST:in kautta. Vaarana kriitikkojen mukaan PUST:in laaja-alaisessa opetuksessa on Pohjois-Korean armeijan kapasiteetin modernisoiminen ja vahvistaminen. Pohjois-Korea on kuitenkin luvannut kampukselle ennennäkemättömiä vapauksia oppilaiden, joiden sanotaan olevan kaikista pohjoiskorealaisista lahjakkaimpia, keskuuteen. Merkittävin näistä vapauksista lienee vapaa internetiin pääsy.

Mitä Pohjois-Korea sitten tuottaa, joka olisi laadullisesti parempaa ja huomioitavaa länsimaissa? Voidaanko maassa, jossa sähköntuotanto on epävarmaa, tehdä ylivertaisia tuotteita globaaleille markkinoille? Ainakin IT-sektori on varteenotettava teollisuus. Samsung on ottanut pohjoiskorealaisten koodaamaa softaa puhelimiinsa ja jotkut eteläkorealaiset pitävät pohjoiskorealaisia koodaajia maailman parhaina, tai ainakin parempina kuin eteläkorealaiset. Monet pohjoiskorealaisista IT-ammattilaisista on koulutettu Venäjällä tai Kiinassa. PUST tulee olemaan IT-sektorille hyväksi. IT-sektori on eräs Pohjois-Korean keskushallinnon tärkeimpiä panostuksen kohteita.
 

Pohjois-Korean IKBC:n mukaan pohjoiskorealaiset ovat saavuttaneet globaalia jalansijaa myös CNC-koneiden valmistamisessa. CNC:stä tuli lyhyessä ajassa Pohjois-Korean lempilapsi. Se sai pian oman laulunsakin ja kuuleman mukaan kansalaiset oppivat sanat ulkoa muutamassa viikossa. Kahden kuukauden jälkeen kaikki jo rallattelivat ”meidän tyylisestä CNC:stä” jolla ”rakennetaan tieteen ja teknologian mahtivalta” jonka jälkeen ”ilo huojuu ylitsemme kuin aalto”. Propaganda maan sisälle ja ulos on tietenkin oma osansa suostuttelua ja markkinointia.

Pohjois-Korean IKBC:n italialaisedustaja Flavio Pettinari toteaa Pohjois-Korean panostavan perinteisiin tekstiili – ja terästeollisuuden sektoreihinsa vahvistamalla niitä uusilla teknologioilla. Vuoden 2010 ja 2011 merkittävimmät uudistukset liittyvät kevyen teollisuuden tuloon. Kim Jong-il on päättänyt ruveta satsaamaan kuluttajalähtöiseen teollisuuteen, jota esimerkiksi CNC-koneiden tulo enteili.

Tärkeä tieto uusista teknologioista tai tieteen innovaatioista kerätään ulkomailta. Koulutetut IT-diplomaatit, joita on noin 500, ovat Pohjois-Korean silmät ja korvat ulkomailla ollessaan. He keräävät tietoa massoittain Pjongjangiin, jossa se siivotaan ja laitetaan maan intranetiin, Guang Myungiin. Intranetistä kansalaiset sivistävät itseään rajojen ulkopuolella tapahtuvista asioista. Intranet sisältää pohjoiskorealaisten mukaan miljoonia artikkeleita ja tiedonpalasia. Tietokoneet ovat vanhanaikaisia ja hitaita, joten tiedonsiirtymisestä ei ole juurikaan toivoa. Kim Jong-ilillä on kuitenkin internet ja huippunopea pääsy ympäri maailman. Verkko on alun perin osittain saksalaisen yrityksen rakentama.

Erikoistalousalueet tärkeä Pohjois-Korean tulon lähde
 

Pohjois-Koreassa on kolme erikoistalousaluetta. Kaesong on näistä suurin ja kuuluisin, koska se on Etelä-Korean hallinnoima. Etelä-Korea maksaa alueesta vuokraa Pohjois-Korealle. Tällä hetkellä vuokrasopimus on jäissä, sillä Pohjois-Korea vaatii lisää rahaa työntekijöille. Alue on kuitenkin liian tärkeä suljettavaksi, sillä sen arvioidaan tuottavan 500 miljoonaa dollaria vuodessa Pohjois-Korean taloudelle. Yksin viime vuonna 2010 kauppa kasvoi 1,4 miljardiin dollariin. Kaesongissa on töissä noin 45 000 eteläkorealaista. Vuonna 2004 vuokrasopimus tehtiin 50 vuodeksi.

Muita Pohjois-Korean alueella olevia erikoistalousalueita ovat Pohjois-Korean, Kiinan ja Venäjän raja-alueen Rason (ent. Rajin-Sonbong) ja Pohjois-Korean ja Kiinan rajan Sinuiju. Rajin on satamakaupunki, joten liikennöinti on helppoa. Kiina on vuokrannut Rasonin 10 vuodeksi ja siellä toimii myös venäläisiä ja muun maalaisia. Rasonin erikoistalousalueella saa yrittää kolme vuotta ilman veroja, jonka aikana ainoastaan tuottavia yrityksiä verotetaan. Tulovero tuottavalle yritykselle on 14 prosenttia. Sinuijuun on keskittynyt kevyt teollisuus, tekstiili, paperi- ja puuteollisuus. Se on myös satamakaupunki ja enimmäkseen luonnollisesti kiinalaisten yritysten käytössä.

Rasonin alueella ja Pohjois-Koreassa ylipäätään vallitsee ulkomaalaisia suojeleva laki, jolla vakuutetaan, ettei maahan sijoitettuja varoja, tehtaita tai resursseja ”kansallisteta”. Voi pitää osittain paikkaansa, mutta toisinkin on käynyt. Vuonna 2008 heinäkuussa Kumgangsanin turistialueella, ammuttiin eteläkorealainen turisti. Kumgangsan sijaitsee Pohjois-Koreassa, mutta on eteläkorealaisen yrityksen Hyundai-Asanin rahoittama ja omistama. Tämän jälkeen Etelä-Korea katkaisi turistiliikenteen, jonka jälkeen Pohjois-Korea otti Hyundai-Asanin kaupat ja hotellit haltuunsa. Tapahtui suuren luokan kansallistaminen.

Pohjois-Korean kauppatase on pahasti pakkasella. Maahan tuodaan enemmän kuin sieltä viedään. Summa oli vuonna 2008 hieman yli miljardi dollaria. Pohjoisen ja Etelän välillä vaje on noin 200 miljoonaa dollaria vuodessa. Kauppataseen tasaamiseksi tarvitaan tasaista kassavirtaa. Tämän takia Pohjois-Korea tarvitsee jatkossa yhä enemmän vapaakauppa- ja erikoistalousalueita. Voimme siis ennustaa tämäntapaisen avautumisen jatkuvan tulevaisuuteen hyvin pitkälle.

Rankat reunaehdot

Kaupankäynnin pienillä askeleilla talous on löytämässä kauaksi aikaa menetetyn rakkaansa, taloudellisen kasvun, joka voi taas pitkällä aikavälillä heijastua tai olla heijastumatta hyvinvointina pohjoiskorean kansaan. On kuitenkin muistettava, että Pohjois-Korea ei ole kansainvälisesti hyväksyttyjen pelisääntöjen noudattaja. Sen räikeät rikkomukset, uhittelut ja suoranaiset hyökkäykset Etelä-Koreaa ja kansainvälistä yhteisöä kohtaan ovat johtaneet kansainvälisiin pakotteisiin.

Vuonna 2010 maaliskuussa Pohjois-Korea upotti korvetti Cheonanin ja samalla tappoi 46 merijalkaväen sotilasta - osa heistä oli asevelvollisuuttaan suorittamassa. Samana vuonna marraskuussa Pohjois-Korea tykitti Etelä-Korean saarta Yeonpyeongia, tappaen kaksi eteläkorealaista siviiliä.

YK:n pakotelistalla Pohjois-Koreaa kohtaan ovat ydinaseet ja aseet, sekä niiden suunnitteluun ja valmistamiseen tarkoitettu teknologia. Pakotteiden alaisina on myös lista henkilöistä, aliaksista ja yrityksistä, joiden kanssa ei toivota tehtävän kauppaa. Pakotelistan tärkeä osa ovat myös ns. kaksikäyttötuotteet ja ylellisyystuotteet aina kaviaarista mersuihin. .Voimassaolevia sääntöjä ja pakotteita noudattamalla on mahdollista toimia Pohjois-Koreassa laillisesti, mutta viime kädessä vastuu on aina yrityksellä ja kuluttajalla.

Jokaisen toimijan pitää kysyä ainoa mahdollinen kysymys: kenen taskuun tuotto Pohjois-Koreassa lopulta päätyy?

Vastausta voi olla mahdotonta löytää.

Matti Tervo