Nyt on aika iskeä kiinni

Helsinkiin kokontuu toukokuun lopussa mittava määrä kehitysmaiden yrityshautomoja, pieniä teknologiayrityksiä, hankkeiden rahoittajia sekä päättäjiä edistämään teknologiaan perustuvaa taloudellista kasvua ja kilpailukykyä. Kyseessä on Maailmanpankin infoDev Global Forum jossa myös Nokialla ja UM:llä on keskeinen rooli.

Mittava maailmanlaajuinen verkosto

Maailmanpankin kehitys- ja rahoitusohjelma infoDev järjestää touko-kesäkuun vaihteessa Helsingissä neljännen Global Foruminsa. Washingtonissa toimivan infoDevin päämääränä on ensisijaisesti edistää teknologiayritysten tuotannon tehostamista, edesauttaa kestävää taloudellista kasvua, kilpailukykyä ja työpaikkojen luomista kehitysmaissa. infoDevin verkostoon kuuluu yli 350 yrityshautomoa yli 80 eri maassa.

Global Forum on osa Suomen ulkoasiainministeriön, Maailmanpankin ja Nokian välistä Creating Sustainable Business in the Knowledge Economy -hanketta. Tapahtuman tavoitteena on jakaa osaamista, perustaa kumppanuuksia ja kehittää innovaatioon liittyviä lähestymismalleja. Tapahtuman ohjelmalla on kolme eri teemaa: mobiilisovellutukset, puhtaat teknologiat - Cleantech ja agri-business.

Missä?

Global Forumiin osallistuu pääasiallisesti kehitysmaiden yrityshautomoiden johtajia, pieniä teknologiayrittäjiä, rahoittajia sekä eri hallinnon alojen policy-maker edustajia. Tapahtumaan on kutsuttu laajalti kansainvälisiä osallistujia ja arvion mukaan noin 300–400 henkilöä osallistuu tähän 3-päiväiseen Global Forumiin Marina Congress Centerissä. Osallistujista suurin osa eli noin 60 % tulee kehitysmaista ja loput osallistujat ovat suomalaisia tai muiden OECD maiden edustajia.

Miten pääsee mukaan ?

Finpro vastaa Global Forumin tapahtuman toteutuksesta käytännön tasolla. Global Forum tarjoaa erinomaisen verkottumismahdollisuuden suomalaisyrityksille. Kolmen päivää kestävän tilaisuuden osallistumismaksu on EUR 375 / henkilö. Osallistumismaksuun sisältyy 3-päiväisen seminaarin ohjelma, runsaasti verkostoitumistilaisuuksia sekä ohjelmassa mainitut ruokailut.

Lisätietoja Global Forumista sekä päivien ohjelman löydät Forumin virallisilta nettisivuilta www.infodevgf.net. Tilaisuus vaatii ennakkorekisteröitymistä ja se tehdään internet-sivujen kautta. Viimeinen rekisteröitymispäivä on 13.5.2011. Lisätietoja myös sähköpostilla osoitteesta globalforum@finpro.fi.

Tervetuloa verkostoitumaan!