Ihmiskunnan kestävyysvaje saatava hallintaan

Brasilian Rio de Janeirossa etsitään juhannusviikolla globaaleja keinoja kestävään kehitykseen. Huippukokouksen haasteen suuruutta voi havainnollistaa laskelmalla: vuonna 2050 tarvitaan vähintään neljän maapallon verran luonnonvaroja, jos elintaso nousee ja väestönkasvu jatkuu nykytrendien mukaisesti eivätkä kulutustottumukset merkittävästi muutu.

Rion historiallisessa ympäristö- ja kehityskonferenssissa vuonna 1992 hyväksyttiin kestävän kehityksen määritelmä. Ydinajatuksena on tyydyttää nykyihmisen tarpeet viemättä samaa mahdollisuutta tulevilta sukupolvilta.

On kyseenalaista, olemmeko ensimmäisen Rion konferenssin jälkeen yhtään lähempänä kestävän kehityksen toteutumista. Nyt olemme yksilöinä ja yhteisöinä ratkaisevien valintojen edessä.

Osa maista on yltänyt huomattavaan vaurauteen, usein ympäristön - ja tulevien sukupolvien - kustannuksella. Toisissa ei pystytä tyydyttämään ihmisten perustarpeita. Miljardi ihmistä näkee nälkää. Ruokaturvan vahvistaminen edellyttää kehitysmaiden pienviljelijöiden, erityisesti naisten tuottavuuden ja tuotantoedellytysten parantamista maataloudessa.

Tarvitaan myös demokratiaa, turvallisuutta, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, hyvää hallintoa ja sukupuolten tasa-arvoa. Arabikevään tapahtumat sekä Euroopan ja Yhdysvaltojen "torikokoukset" osoittavat, että ihmiset eivät odota ikuisesti. Kehityksen ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen ulottuvuuden on oltava tasapainossa.

Talouskasvu on nostanut satoja miljoonia ihmisiä köyhyydestä, mutta se on myös jättänyt monet osattomiksi samalla, kun luonnon monimuotoisuus on vakavasti uhattuna. Rion konferenssin toinen erityisteema onkin vihreä talous suhteessa köyhyyden vähentämiseen.

Teollisuus- ja kehitysmaat näkevät vihreän talouden eri tavoin. Monille teollisuusmaille se on tie materiaali- ja energiatehokkaaseen yhteiskuntaan. Monet kehitysmaista ovat ymmärtäneet sen rajoituksena vaurastumiselleen. Niiden näkökulmasta teollisuusmaat ovat rikastuneet nimenomaan luonnonvarojen kestämättömällä kulutuksella.

EU:n tulisi vastata huoliin ja korostaa, että vihreä talous on yksi työkalu köyhyyden vähentämiseen kestävällä tavalla yhteiskuntien kaikissa kehitysvaiheissa. On tuotava esille myös kehitysmaille tärkeän luonnonvaratalouden, kuten metsien kestävän käytön, mahdollisuus vihreän biopohjaisen talouden osana.

Riossa pyritään sopimaan kestävän kehityksen globaalien tavoitteiden ja mittarien luomisesta vuonna 2000 päätettyjen vuosituhattavoitteiden jälkeiselle ajalle. Kaikkia koskevat mitattavat tavoitteet tarvitaan, jotta kestävä kehitys ei jää vain julistukseksi.

Suomi on valinnut toiseksi kärkiteemakseen Rioon makean veden ja ajaa uuden globaalin vesitavoitteen asettamista eri toimijoiden välisten kumppanuuksien avulla. Veden saanti on keskeistä ekosysteemien turvaamisessa, köyhyyden vähentämisessä ja energia- ja ruokaturvan saavuttamisessa. Se on myös turvallisuuskysymys veden- ja muiden luonnonvarojen huvetessa.

Suomi edistää vaihtoehtoisten hyvinvointimittarien tuomista perinteisen bkt-mittarin rinnalle: tuotannon määrää kuvaava tunnusluku ei huomioi esimerkiksi ympäristön tilaa tai tulonjakoa.

Kestävän kehityksen edistämiseksi myös YK-järjestelmän on uudistuttava. Yksi Rion konferenssin tavoitteista onkin sirpaleisen ja tehottoman kestävän kehityksen hallinnon uudistaminen ja kestävän kehityksen kysymysten painoarvon lisääminen.

Lähtökohdat ja odotukset Rion konferenssiin eivät ole helpot. Kokous on yhden aikakauden välitilinpäätös ja samalla näytön paikka osoittaa, että vauras, rauhanomainen ja kestävä tulevaisuus on mahdollinen. Rioon kokoonnutaan päättämään siitä tulevaisuudesta, jonka yhdessä valitsemme.

Jyrki Katainen, pääministeri
Erkki Tuomioja, ulkoasiainministeri
Heidi Hautala, kehitysministeri
Ville Niinistö, ympäristöministeri
Jari Koskinen, maa- ja metsätalousministeri




Kirjoittajat osallistuvat Rio+20-huippukokoukseen.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 8.6.2012.