IDA auttaa köyhimpiä
Kansainvälinen kehitysjärjestö IDA on suurten lukujen rahasto.
Maailmanpankin rahasto myöntää pitkäaikaisia korottomia lainoja ja antaa lahja-apua maailman köyhimmille 79 maalle, joissa asuu yhteensä 2,5 miljardia ihmistä.
Rahasto vastaa viidenneksestä kansainvälisestä kehitysavusta. Vuonna 2010 sen rahoitus oli 15 miljardia Yhdysvaltain dollaria, josta yli puolet ohjattiin Afrikkaan.
Rahaston viidenkymmenen toimintavuoden aikana monet maat ovat nousseet köyhyydestä ja joistakin on tullut kehitysrahoittajia, sanoo Suomessa vieraillut Maailmanpankin varapääjohtaja Axel van Trotsenburg.
”Valitettavasti olemme nähneet myös päinvastaisia esimerkkejä kuten Norsunluurannikko.”
van Trotsenburgin mukaan IDAn aloittaessa toimintansa 1960-luvulla, 70 prosenttia sen toimialueen maiden asukkaista eli köyhyydessä. Vuonna 2005 heidän osuutensa oli pudonnut 42 prosenttiin.
”Hyvien tulosten ohella olemme kokeneet myös pettymyksiä. Ongelmista on uskallettava puhua, emmekä saa teeskennellä, että meillä on ratkaisu kaikkiin ongelmiin”, hän painottaa.
Työkseen matkustavan varapääjohtajan mukaan kehitysyhteistyöstä keskustellaan kriittisin äänenpainoin kaikkialla. Se näkyy myös pankin toiminnassa, jossa keskustelua käydään entistä enemmän parlamentaarikkojen kanssa.
”Kutsun tätä avun demokratisoimiseksi”, van Trotsenburg sanoo.
Yhteistyö Suomen ja muiden Pohjoismaiden kanssa sujuu hänen mukaansa mallikkaasti. Pohjoismaiden äänestysryhmä pitää esillä tärkeitä kysymyksiä kuten sukupuolten tasa-arvoa, hauraiden valtioiden tukemista ja ilmastonmuutosta.
IDA on Suomelle tärkeä ja hyödyllinen kumppani köyhimpien maiden auttamisessa, toteaa kehityspoliittisen osaston päällikkö Jorma Julin.
”Sillä on hyvät toimintaedellytykset, ammattitaitoista väkeä ja näyttöä tuloksista.”
IDAn lahjarahoitus ja luotonanto rahoitetaan avunantajamaiden maksuista rahastolle. Lisäksi rahoitusta saadaan Maailmanpankkiryhmältä ja aiempien IDA-luottojen takaisinmaksusta. 16. rahoituskaudella mukana on 51 rahoittajamaata, joiden joukossa on kehittyviä talouksia kuten Kiina, Argentiina, Chile ja Peru.
Suomi ohjasi kaikkiaan 127 miljoonaa euroa kehitysyhteistyövaroja Maailmanpankin kautta vuonna 2010. Maksatukset IDAlle olivat 56 miljoonaa euroa. Sen lisäksi Suomi rahoitti Maailmanpankissa 40 rahastoa (trust fund) yhteensä 71 miljoonalla eurolla.
Maailmanpankki on Euroopan unionin jälkeen suurin Suomen käyttämä kehitysrahoituksen väylä.
Esite: IDAn aakkoset (PDF-tiedosto Maailmanpankin sivuilla)