"Suomalainen" oopperatalohanke etenee Kiinassa

Arkkitehtikilpailun voitto on hienoa. Vielä hienompaa on, kun pääsee toteuttamaan voittotyön Kiinassa. Suomalainen PES-arkkitehtitoimisto valmistautuu h-hetkeen: Wuxin oopperatalon rakentaminen käynnistyy keväällä Kiinassa.

Kyseessä on konkreettinen osoitus suomalaisen arkkitehtiosaamisen arvostuksesta ja kulttuuriviennistä. Kiinassa vuodesta 2003 toiminut PES-Arkkitehdit voitti viime kesänä kansainvälisen kutsukilpailun Wuxin kaupungin uudesta oopperatalosta. Arkkitehtitoimisto valittiin myös toteuttamaan hanketta. Voittoja on siis tilillä hankkeeseen liittyen kaksi.

Professori Pekka Salmisen ja arkkitehti Tuomas Silvennoisen tekemän kilpailuehdotuksen jatkosuunnittelu aloitettiin lokakuussa samanaikaisesti sopimusneuvottelujen kanssa.

Joulukuun alussa 5 miljoonan asukkaan Wuxin kaupungin korkein poliittinen hallintoelin teki päätöksen hankkeen aloittamisesta. Uudenvuodenaattona Pekka Salminen allekirjoitti suunnittelusopimuksen Wuxin rakennusviraston kanssa. Sopimuksen kokonaisarvo on 2,6 miljoonaa euroa.

Talosta tulossa kaupungin symboli

Sopimusneuvotteluille toimisto sai arvokasta taustatukea Suomen Shanghain pääkonsuli Matti Heimoselta, Salminen kertoo. Hän on kollegoineen lähdössä seuraavan kerran Kiinaan neuvottelemaan yksityiskohdista helmikuun toisella viikolla.

Oopperatalon rakentaminen alkaa kiinalaisen uudenvuoden jälkeen, todennäköisesti maalis–huhtikuussa. Rakennuksen on tarkoitus valmistua vuonna 2011. Wuxi on kehittyneen Jiangsun maakunnan vauraimpia kaupunkeja, noin 150 kilometriä Shanghaista. Ensi vuonna järjestettävä Shanghain maailmannäyttely vauhdittaa projektin toteutusta.

Rakennuksen pinta-ala on 66 500 neliömetriä ja se sisältää muun muassa 1750 hengen oopperasalin ja 750 hengen monitoimisalin. Pääsalin ja sen näyttämö- ja muiden tilojen mitoitus tehdään klassista ja kiinalaista oopperaa varten, mutta sali suunnitellaan myös niin, että siinä voidaan järjestää myös konserttitoimintaa.

Wuxin kaupunginjohtajan mukaan rakennuksesta tulee kaupungin symboli ja myös näyttävä maamerkki, sillä rakennus sijoittuu keskeiselle paikalle Kiinan kolmanneksi suurimman järven Taihun pohjoisrannalle.

Suomalaista suunnittelua myös toimintatekniikassa

Suunnittelusopimus sisältää myös tärkeimpien erikoisalojen osalta suomalaista suunnittelua. Muun muassa sisustuksen, valaistuksen, akustiikan, teräsrakenteiden ja ulkoalueiden päälinjat suunnitellaan Suomessa.

Kiinassa ulkomaalainen toimisto ei voi tehdä varsinaista toteutukseen liittyvää työpiirustussuunnittelua. Tätä varten PES-Arkkitehdit on tehnyt alakonsultti- ja partnerisopimukset kahden kiinalaisen suunnittelutoimiston kanssa Shanghaissa. Salminen kertoo puhelimitse, että hiljattain akustiikan ja teatteritekniikan toteuttaja-yhteistyökumppaniksi saatiin Kiinan paras toimisto.

Salmisen "Kiinan-valloitus" lähti käyntiin 2003. PES-Arkkitehdit on suunnitellut viimeisen parinkymmenen vuoden ajan Helsinki-Vantaan lentoasemaan kaikki tärkeimmät terminaalit. Salminen lähti Kiinaan valitsemaan silloin rakenteilla olleeseen niin sanottuun Non-Schengen terminaaliin lattiagraniittia ja otti mukaansa esitteitä lentoasemasuunnitelmista. Siltä matkalta alkoi kehittyä suhdetoimintaverkosto ja kilpailu- sekä muu suunnittelutoiminta Kiinassa.

PES-arkkitehdit on Suomessa isoimpia, mutta kansainvälisesti pieni toimisto. Wuxin projekti on toimiston mittakaavassa jättiläismäinen ja työllistää toimiston kolmestakymmenestä työntekijästä noin puolet. Muita töitä ei nyt ole Kiinassa valmisteilla, Salminen kertoo, mutta hän uskoo projektin avaavan aivan uusia toimintamahdollisuuksia.

Kauppapoliittinen tiedotus