- 1 Yleistä valtiosopimuksista
- 2 Kansallinen toimivallanjako valtiosopimusasioissa
- 2.1 Ylimpien valtioelinten toimivalta perinteisissä valtiosopimusasioissa
- 2.2 Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välinen toimivallanjako EU-sopimusasioissa
- 2.3 Ministeriöiden välinen toimivallanjako
- 2.4 Sopimuksentekovallan delegointi
- 2.5 Kansainväliset hallintosopimukset
- 2.6 Yhteisymmärryspöytäkirjat ja muut oikeudellisesti sitomattomat instrumentit
- 3 Valtiosopimuksen neuvotteleminen ja allekirjoittaminen
- 4 Sopimukseen sitoutuminen
- 5 Valtiosopimuksen päättyminen
- 6 Valtiosopimuksen voimaansaattaminen
- 7 Eduskunnan toimivalta
- 8 Sopimusasioiden esitteleminen
- 9 Valtiosopimusten julkaiseminen
- 10 Ahvenanmaan erityisasema
- 11 Pohjoismaiset sopimukset
- 12 Sopimusasiakirjojen julkisuus
- 13 Tiedottaminen
- 14 Valtiosopimusten rekisteröiminen ja julkaiseminen YK:n sopimussarjassa
- 15 Valtiosopimusten alkuperäiskappaleet
- 16 Valtion säädöstietopankki Finlex
- 17 Valtiosopimusten kansittaminen ja sinetöiminen
- Liitteet
- Muutokset valtiosopimusoppaaseen
6.1 Voimaansaattamisen tarkoitus
Kansainvälisten sopimusten voimaansaattaminen Suomessa perustuu niin sanottuun dualistiseen järjestelmään, eli valtiosopimuksen voimaantulo valtionsisäisesti vaatii valtiosopimukseen sitoutumisesta erillisen toimenpiteen: voimaansaattamislain ja/tai voimaansaattamisasetuksen.126
Suomen tekemä valtiosopimus sitoo Suomea valtiona. Kansainvälisen velvoitteen voidaan katsoa tämän johdosta kohdistuvan valtion niihin toimielimiin, jotka valtiosäännön mukaan ovat velvoitteen tarkoittamassa asiassa toimivaltaisia. Tämä vaikutus ulottuu Suomessa lähinnä ylimpiin valtioelimiin eli eduskuntaan, tasavallan presidenttiin ja valtioneuvostoon, joiden asiana on vastata siitä, että Suomi täyttää kansainväliset sitoumuksensa.
Kansallisen voimaansaattamisen tarkoituksena Suomen oikeusjärjestelmässä on saattaa velvoite osaksi valtionsisäistä oikeutta ja siten tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa sovellettavaksi. Valtionsisäisesti voimaansaatettu velvoite voi sen sisällöstä riippuen perustaa myös yksilölle tai muulle oikeussubjektille oikeuksia tai velvollisuuksia tai vaikuttaa niihin.
Valtiosopimusta tai muuta kansainvälistä velvoitetta, jota ei ole saatettu asianmukaisesti Suomessa voimaan, ei pidetä muodollisesti Suomen sisäisen oikeusjärjestyksen osana. Sitä ei siten yleensä sovellettaisi tuomioistuimissa eikä muissa viranomaisissa, eivätkä tällaisen velvoitteen määräykset vaikuttaisi Suomen oikeudenkäyttöpiirissä olevan yksilön tai muun oikeussubjektin oikeuksiin tai velvollisuuksiin.
Tavanomaista kansainvälistä oikeutta ja siihen sisältyvää pakottavaa oikeutta (jus cogens) lukuun ottamatta erityinen voimaansaattamistoimi voi olla tarpeen muidenkin kuin sopimusmuotoisten kansainvälisten velvoitteiden kohdalla. Esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvoston jäsenvaltioita velvoittavan päätöksen tai muun kansainvälisen järjestön tai osapuolten kokouksen tekemän oikeudellisesti sitovan päätöksen täytäntöönpano Suomessa saattaa päätöksen sisällöstä riippuen vaatia erityisiä voimaansaattamistoimia.
Voimaansaattamislain ja/tai -asetuksen pitäisi tulla voimaan samanaikaisesti kuin sopimus tulee Suomen osalta voimaan. Tämän vuoksi sopimuksen voimaantulomääräys tulisi muotoilla niin, että sopimus tulee voimaan tietyn ajan kuluttua – vähintään 30 päivää – sen jälkeen, kun sopimuksen voimaantulon edellytykset ovat täyttyneet.