3.3 EU:n ulkosuhdesopimusten neuvotteleminen

Kaikkien EU-sopimusten valtionsisäinen käsittely noudattaa soveltuvin osin muiden EU-asioiden kansallista valmistelumenettelyä. Suomen kanta sopimusneuvottelujen aloittamiseen ja sopimustekstin neuvotteluun valmistellaan toimivaltaisessa ministeriössä ja EU-asioiden yhteensovittamismenettelyssä (eduskunnan osallistumista EU-sopimusten valmisteluun ks. jakso 7.3). Vastuu asian seurannasta ja valmistelusta on toimivaltaisella ministeriöllä. Käsittelyssä on otettava huomioon myös Ahvenanmaan oikeus osallistua Suomen kannanottojen valmisteluun (ks. 10 luku).

Unionisopimukset valmistellaan pääsääntöisesti SEUT 218 artiklan 1–4 kohdan määräyksiä noudattaen (ks. jakso 1.5).⁷¹ Komissio esittää suosituksen neuvostolle, joka tekee päätöksen, jolla annetaan lupa aloittaa neuvottelut (ns. neuvottelumandaatti) ja jossa nimetään suunnitellun sopimuksen alan mukaan unionin neuvottelija tai neuvotteluryhmän johtaja.⁷² Käytännössä neuvottelijana toimii usein komissio unionin toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Neuvosto vahvistaa myös neuvotteluohjeet ja asettaa pääsääntöisesti erityiskomiteoita, joita on kuultava neuvottelujen aikana.⁷³ Unionisopimusten osalta ei aseteta kansallista neuvotteluvaltuuskuntaa. Eduskunnalle on kuitenkin tiedotettava näitä sopimuksia koskevista neuvottelumandaateista sekä neuvotteluista perustuslain 96 ja 97 §:n mukaisesti (ks. jakso 7.3).

Sekasopimukset valmistellaan ja neuvotellaan unionin toimivaltaan kuuluvien sopimusten tavoin SEUT 218 artiklan nojalla, kuten yllä on selostettu. Erona on kuitenkin se, että jäsenvaltiot voivat osallistua sopimusneuvotteluihin oman toimivaltansa osalta. Käytännössä jäsenvaltiot toimivat tällöin usein siten, että samalla kun neuvosto antaa neuvottelijalle neuvotteluvaltuudet neuvotella unionin toimivaltaan kuuluvista asioista, neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajat antavat päätöksellään neuvottelijalle mandaatin neuvotella myös jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvista kysymyksistä niiden puolesta.⁷⁴ Unionin toimivallan osalta noudatetaan SEUT 218 artiklan päätöksentekosääntöjä, kun taas jäsenvaltioiden toimivallan osalta mandaatti olisi lähtökohtaisesti hyväksyttävä neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien yksimielisellä päätöksellä.⁷⁵ Jäsenvaltioiden ja/tai puheenjohtajavaltion läsnäolosta neuvotteluissa ja neuvottelijan velvollisuudesta tiedottaa neuvottelujen etenemisestä on syytä määrätä neuvottelumandaatissa.

Sekasopimuksen neuvottelua varten asetetaan kansallinen neuvotteluvaltuuskunta silloin, kun Suomi jäsenvaltiona osallistuu neuvotteluihin. Kyse on yleensä monenvälisistä sekasopimuksista, esimerkiksi YK:n puitteissa tehtävistä sopimuksista. Valtuuskunnan asettaa joko tasavallan presidentti, valtioneuvoston yleisistunto tai toimivaltainen ministeriö (ks. jakso 3.2). Tämä ei kuitenkaan ole tarpeen, jos EU:n neuvottelijalle annetaan valtuudet neuvotella myös jäsenvaltioiden puolesta, kuten edellisessä kappaleessa on selostettu.

Neuvottelumandaattiehdotukset saatetaan eduskunnan käsiteltäväksi perustuslain 97 §:n mukaisesti (ks. jakso 7.3).

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tehtäviin sopimuksiin (SEU 37 artikla) sovelletaan SEUT 218 artiklassa mainittuja erityisiä menettelyjä. Näissä tapauksissa unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealla edustajalla on komission sijaan oikeus esittää suosituksia neuvostolle, joka tekee päätöksen, jolla annetaan lupa aloittaa neuvottelut ja jossa nimetään suunnitellun sopimuksen alan mukaan unionin neuvottelija tai neuvotteluryhmän johtaja (YUTP-sopimusten kohdalla käytännössä korkea edustaja).⁷⁶ Neuvosto tekee SEU 31 artiklan mukaan yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat päätökset yksimielisesti. Euroopan parlamentilla ei ole roolia päätöksenteossa, mutta sille tiedotetaan täysimääräisesti sopimusmenettelyn kaikista vaiheista SEUT 218 artiklan 10 kohdan mukaisesti. YUTP-sopimusten neuvotteluja varten ei aseteta kansallista neuvotteluvaltuuskuntaa. Eduskunnalle annetaan tietoja neuvottelumandaattiehdotuksista ja neuvotteluista perustuslain 97 §:n mukaisesti (ks. jakso 7.3).

VNOS 3 §:n 9 kohdassa tarkoitetuista sopimuksista neuvostossa kokoontuneiden jä­ senvaltioiden hallitusten edustajien päätökset ja sopimukset ovat syntyneet tapaoikeudellisena menettelynä. Tästä johtuen aloitteentekijä ja valmistelutapa neuvostossa vaihtelee asiasisällön mukaan. Aloitteentekijä voi olla puheenjohtajavaltio, jäsenvaltio, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, neuvoston pääsihteeristö tai komissio.

Eduskunnalle tiedotetaan näitä sopimuksia koskevista neuvotteluista perustuslain 97 §:n mukaisesti (ks. jakso 7.3).

Jäsenvaltiot voidaan valtuuttaa neuvottelemaan EU:n puolesta EU:n toimivaltaan kuuluvis­ ta sopimuksista, joiden osapuoli EU ei ole. Valtuuskunta on tällöin asetettava kansallisesti siten kuin valtuuskunta asetettaisiin tavanomaisten valtiosopimusten neuvotteluita varten.⁷⁷ Samoin toimitaan, kun kyse on sopimusneuvotteluista, jotka jäsenvaltio käy EU­säädöksessä tai sopimuksessa olevan valtuutuksen perusteella tai kun on kyse muista sopimusneuvotteluista, jotka koskevat EU:n toimivaltaan muodollisesti kuulumattomia, mutta unioniasioihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettavia asioita. Sopimuksista suositellaan tiedottamaan eduskunnalle perustuslain 97 §:n mukaisesti (ks. jakso 7.3).

Sopimustekstin kielen tarkastaminen

Kansainvälistä sopimusta neuvoteltaessa on kiinnitettävä huomiota oikeaan sopimusterminologiaan.⁷⁸

EU-sopimuksen käsittelyssä periaatteena on samoin kuin lainsäädäntöasian käsittelyssäkin, että ehdotuksesta on käytettävissä suomen- ja ruotsinkielinen toisinto. Jos niitä ei ole saatavilla, on Suomen jätettävä kielivarauma. Harkinnan mukaan asiassa voidaan joustaa sopimuksen valmistelun aikana.

EU-sopimustekstin kieliversion tarkistaminen tulisi tehdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ottamalla yhteyttä neuvoston juristi-lingvisteihin. Kielikorjausten tekeminen sopimusteksteihin vaikeutuu ratkaisevasti, kun sopimusteksti on julkaistu ensimmäisen kerran joko sopimuksen allekirjoitus- taikka hyväksymispäätöksen yhteydessä. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Wienin yleissopimuksen 79 artiklan nojalla on mahdollista tehdä ilmoitus tallettajalle sopimustekstissä havaituista virheistä, mutta oikaisumenettely on kuitenkin varsin hidas ja hankala (ks. jakso 3.6). Tämän vuoksi termien oikeellisuus tulisi varmistaa aina jo ennen sopimuksen allekirjoitusvaihetta.

Viitteet

63. Poikkeuksena unionisopimuksen rahapolitiikkaa koskeva SEUT 219 artikla ja kauppapolitiikkaa koskeva SEUT 207 artikla, jotka sisältävät myös itsenäisiä menettelytapamääräyksiä.
64. SEUT 218 artiklan 3 kohta.
65. SEUT 218 artiklan 4 kohta.
66. Ks. EU-ministerivaliokunnan ja eduskunnan hyväksymät linjaukset sopimuksen neuvottelijoista VNEUS EU-muistio 7.6.2010, VNEUS2010-00421 sekä ohje menettelytavoista UM EU-muistio 7.6.2010, UM2010-01068.
67. Ks. ohje menettelytavoista UM EU-muistio 7.6.2010, UM2010-01068 (Huom. ohjeesta poiketen EUT:n tuomio asiassa C-28/2012, jossa tuomioistuin katsoi, että neuvoston päätöksen ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksen yhdistäminen ei ole mahdollista). 
68. Ks. EU-ministerivaliokunnan ja eduskunnan hyväksymät linjaukset sopimuksen neuvottelijoista VNEUS EU-muistio 7.6.2010, VNEUS2010-00421 sekä ohje menettelytavoista UM EU-muistio 7.6.2010, UM2010-01068.
69. Ks. edellä jakso 3.2 Valtuuskunnan asettaminen.
70. Katso liite 16 valtiosopimussanasto.