- 1 Yleistä valtiosopimuksista
- 2 Kansallinen toimivallanjako valtiosopimusasioissa
- 2.1 Ylimpien valtioelinten toimivalta perinteisissä valtiosopimusasioissa
- 2.2 Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välinen toimivallanjako EU-sopimusasioissa
- 2.3 Ministeriöiden välinen toimivallanjako
- 2.4 Sopimuksentekovallan delegointi
- 2.5 Kansainväliset hallintosopimukset
- 2.6 Yhteisymmärryspöytäkirjat ja muut oikeudellisesti sitomattomat instrumentit
- 3 Valtiosopimuksen neuvotteleminen ja allekirjoittaminen
- 4 Sopimukseen sitoutuminen
- 5 Valtiosopimuksen päättyminen
- 6 Valtiosopimuksen voimaansaattaminen
- 7 Eduskunnan toimivalta
- 8 Sopimusasioiden esitteleminen
- 9 Valtiosopimusten julkaiseminen
- 10 Ahvenanmaan erityisasema
- 11 Pohjoismaiset sopimukset
- 12 Sopimusasiakirjojen julkisuus
- 13 Tiedottaminen
- 14 Valtiosopimusten rekisteröiminen ja julkaiseminen YK:n sopimussarjassa
- 15 Valtiosopimusten alkuperäiskappaleet
- 16 Valtion säädöstietopankki Finlex
- 17 Valtiosopimusten kansittaminen ja sinetöiminen
- Liitteet
- Muutokset valtiosopimusoppaaseen
1.3 Valtiosopimus kansainvälisessä oikeudessa
Kansainvälinen valtiosopimusoikeus on kehittynyt kansainvälisen tapaoikeuden pohjalta. Valtiosopimusten merkitys kansainvälisen oikeuden lähteenä on entisestään korostunut. Vuonna 1969 valtiosopimuksia koskevat kansainvälisen oikeuden normit koottiin Wienin yleissopimukseen, joka tuli kansainvälisesti voimaan vuonna 1980.
Wienin yleissopimuksen määräykset kattavat kaikki valtiosopimuksen tekemistä ja hyväksymistä koskevat kansainväliset vaiheet eli valmistelu- ja neuvotteluvaiheen, sopimuksen allekirjoittamisen, väliaikaisen soveltamisen, sopimukseen sitoutumisen ja sen voimaantulon. Yleissopimuksessa käsitellään myös valtiosopimuksen päättymistä ja irtisanomista, sopimukseen tehtäviä varaumia sekä valtiosopimuksen tulkintaa.