1.5 EU:n ulkosuhdesopimukset

EU:n perussopimusten ja niiden nojalla annetun sekundäärilainsäädännön suhdetta kansalliseen lainsäädäntöön sääntelee unionin oikeuden etusijaperiaate. Unionin oikeudella on etusija suhteessa sen kanssa ristiriidassa olevaan kansalliseen lainsäädäntöön riippumatta tämän säädöshierarkkisesta tasosta, koska jäsenvaltiot ovat unionin toimivaltaan kuuluvissa asioissa siirtäneet lainsäädäntövaltansa unionille. Unionin oikeutta ovat myös unionin kolmansien valtioiden kanssa tekemät sopimukset.

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta tehdyn Lissabonin sopimuksen myötä EU sai vuonna 2009 uudistetut perussopimukset; Euroopan unionista tehty sopimus (”EUsopimus”, ”SEU”) sekä sopimus Euroopan unionin toiminnasta (”EUTsopimus”, ”SEUT”).⁸

Lissabonin sopimuksen voimaantulo merkitsi joitakin periaatteellisia ja käytännön kannalta merkittäviä uudistuksia myös EU:n ulkosuhdesopimusten osalta. Lissabonin sopimuksella purettiin EU-sopimuksella luotu pilarirakenne, jossa ensimmäisen pilarin muodostivat Euroopan yhteisön (”EY”) perustamissopimukset, toisen pilarin EU-sopimuksen määräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta (”YUTP”) ja kolmannen pilarin EU-sopimuksen määräykset poliisiyhteistyöstä ja yhteistyöstä rikosoikeuden alalla. Lissabonin sopimuksella yhdistettiin Euroopan yhteisö ja Euroopan unioni yhdeksi yhtenäiseksi oikeushenkilöksi, joka on Euroopan unioni. EU:n kansainväliset sopimukset tehdään nykyisin Euroopan unionin nimissä, eikä erottelua EU:n ja EY:n nimissä tehtäviin sopimuksiin enää tehdä. Aikaisemmin unionin ns. kolmannen pilarin muodostaneet määräykset siirrettiin Lissabonin sopimuksen myötä osaksi EUT-sopimuksen V osaston määräyksiä vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueesta. Samalla määräysten kattama yhteistyö siirtyi osaksi unionin oikeuden normaalia viitekehystä. Poliisiyhteistyön ja rikosasioita koskevan oikeudellisen yhteistyön alalla sovelletaan nykyisin EUT-sopimuksen yleisiä määräyksiä kansainvälisten sopimusten neuvottelusta ja tekemisestä.

Lissabonin sopimus ei kuitenkaan muuttanut entisen ns. toisen pilarin eli YUTP:n hallitustenvälistä luonnetta. YUTP-määräykset on yhä sijoitettu EU-sopimukseen, samalla kun toiminta näillä aloilla säilytti keskeiset erityispiirteensä.⁹ Entiset SEU 24 artiklan nojalla neuvoston puheenjohtajavaltiolle kuuluvat sopimusten neuvotteluun liittyvät tehtävät yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla siirtyivät Lissabonin sopimuksella unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle.

Suurin menettelytapoja koskeva muutos, jonka Lissabonin sopimus toi mukanaan, on Euroopan parlamentin hyväksynnän tarpeellisuus kaikilla niillä aloilla, joilla sovelletaan unionin sisäisiä säädöksiä hyväksyttäessä tavallista lainsäätämisjärjestystä tai sellaista erityistä lainsäätämismenettelyä, jossa säädöksen hyväksyminen edellyttää Euroopan parlamentin hyväksyntää.¹⁰ Lisäksi unionin tekemät sopimukset tulevat unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita sitoviksi suoraan unionin tasolla tehtävällä hyväksymispäätöksellä.¹¹

Vaikka Lissabonin sopimus toi muutoksia, on kuitenkin huomattava, että se ei muuttanut perinteisten sekasopimusten, jotka sisältävät yhtäältä unionin ja toisaalta jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia velvoitteita, käsittelyä. Sekasopimukset edellyttävät jatkossakin jäsenvaltion valtiosäännön mukaista ratifiointia tai hyväksymistä siltä osin kuin sopimukset kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan.

Näissä ohjeissa EU:n ulkosuhdesopimukset jaetaan EU-oikeudellisen perustansa mukaan kolmeen pääryhmään. Ne ovat 1) unionin toimivaltaan kuuluvat sopimukset (unionisopimukset), jotka unioni tekee yksin, 2) ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tehtävät sopimukset (YUTP-sopimukset) sekä 3) sekasopimukset. Edellä mainittujen ulkosuhdesopimusten lisäksi näissä ohjeissa käsitellään erillisenä neljäntenä (4) ryhmänä eriävän kansallisen menettelyn vuoksi valtioneuvoston ohjesäännön (262/2003, jäljempänä ”VNOS”) 3 §:n 9 kohdassa tarkoitettuja sopimuksia.

Kaikista näistä ryhmistä tehdään tarkemmin selkoa jäljempänä jaksossa 1.5.3.

1.5.1 Unionin toimivalta ja sen luonne

Lissabonin sopimuksen myötä EU-sopimus ja EUT-sopimus sisältävät nimenomaiset määräykset unionin toimivallasta. Tärkeimmän perusperiaatteen muodostaa uuteen SEU 5 artiklaan kirjattu annetun toimivallan periaate. Annetun toimivallan periaatteesta seuraa, että unioni voi toimia vain ja ainoastaan silloin, kun perussopimuksista voidaan osoittaa kaavaillun toimenpiteen oikeuttava määräys, niin sanottu oikeusperustamääräys.

Oikeusperustamääräykset sisältyvät yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lukuun ottamatta EUT-sopimuksen politiikka-alakohtaisiin määräyksiin. Kansainvälisten sopimusten tekemistä koskeva toimivalta on joissakin tilanteissa nimenomaista, kuten yhteisen kauppapolitiikan alalla SEUT 207 artikla.¹² Usein unionin toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus voi olla myös implisiittistä ja pohjautua muihin EUT-sopimuksen oikeusperustoihin EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetulla tavalla. Kyseinen oikeuskäytäntö on Lissabonin sopimuksella kodifioitu SEUT 3 artiklan 2 kohtaan sekä SEUT 216 artiklaan.¹³ Unionilla voi siten olla sopimustoimivaltaa myös niillä toimialoilla, joilla unionilla on sisäistä toimivaltaa tai joilla se on toteuttanut yhteistä sääntelyä ja sopimus voisi vaikuttaa yh teisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta.¹⁴

EUT-sopimuksessa unionin toimivalta on luokiteltu sen luonteen perusteella kolmeen pääasialliseen luokkaan: unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluviin aloihin (SEUT 3 artikla), unionin ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan kuuluviin aloihin (SEUT 4 artikla) sekä aloihin, joilla unioni voi toteuttaa tuki, yhteensovittamis tai täydennystoimia (SEUT 6 artikla). Yksinomaisen toimivallan alalla ainoastaan unioni voi toimia ja antaa oikeudellisesti velvoittavia säädöksiä. Jaetun toimivallan käyttöä useimmilla aloilla koskee periaate, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat käyttää toimivaltaansa vain siltä osin kuin unioni ei ole käyttänyt omaa toimivaltaansa tai on päättänyt lakata käyttämästä sitä. Jaetun toimivallan aloilla EU:n toimivallan käyttäminen syrjäyttää jäsenvaltioiden toimivallan: jaetun toimivallan aloilla EU:n toimivallasta tulee yksinomaista niiltä osin kuin EU käyttää toimivaltaansa. Tukitoimialoilla unionin toimet eivät syrjäytä jäsenvaltion toimivaltaa, eikä unioni voi hyväksyä toimia, joilla harmonisoidaan jäsenvaltioiden lainsäädäntöä.

EU-sopimuksen 37 artiklan perusteella unioni voi tehdä sopimuksia yhden tai useamman valtion tai kansainvälisen järjestön kanssa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla.¹⁵ Toiminta YUTP:n alalla ei kuulu mihinkään kolmesta yllä mainitusta toimivaltaluokasta.

Kysymys unionin toimivallan luonteesta on merkittävä sen vuoksi, että sen pohjalta usein ratkeaa, tekeekö unioni ulkosuhdesopimuksen yksin vai yhdessä jäsenvaltioiden kanssa.¹⁶ Toimivallanjako vaikuttaa myös siihen, millaisia sopimuksia Suomi voi itsenäisesti tehdä. EU:n toimivallan luonteesta ja sen vaikutuksesta, muun muassa kansainvälisten sopimusten tekemiseen, on oikeusministeriö laatinut tarkemman ohjeen.¹⁷

1.5.2 Menettelyt

Yhtenäiset määräykset kansainvälisten sopimusten neuvottelemiseen ja hyväksymiseen sovellettavasta menettelystä Euroopan unionissa sisältyvät uuteen SEUT 218 artiklaan, jota sovelletaan lähtökohtaisesti kaikilla politiikanaloilla.

Komissio – tai korkea edustaja, jos sopimus koskee yksinomaan tai pääasiassa YUTP:tä – tekee suosituksen neuvostolle neuvotteluiden aloittamisesta. Neuvosto tekee päätöksen (ns. neuvottelumandaatti), jolla annetaan lupa aloittaa neuvottelut ja jossa nimetään suunnitellun sopimuksen alan mukaan unionin neuvottelija tai neuvotteluryhmän johtaja (SEUT 218 artiklan 3 kohta). Neuvosto voi antaa neuvottelijalle ohjeita ja nimetä erityiskomitean, jota on kuultava neuvottelujen aikana (SEUT 218 artiklan 4 kohta).

Neuvosto tekee neuvottelijan (komissio tai korkea edustaja) ehdotuksesta päätöksen, jolla annetaan lupa sopimuksen allekirjoittamiseen ja tarvittaessa sen väliaikaiseen soveltamiseen ennen sopimuksen voimaantuloa (SEUT 218 artiklan 5 kohta). Neuvosto tekee neuvottelijan ehdotuksesta päätöksen sopimuksen tekemisestä Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan tai Euroopan parlamenttia kuultuaan (SEUT 218 artiklan 6 kohta). On myös mahdollista yhdistää päätös sopimuksen allekirjoittamisesta, väliaikaisesta soveltamisesta ja tekemisestä.

Euroopan parlamentille tiedotetaan välittömästi ja täysimääräisesti menettelyn kaikissa vaiheissa (SEUT 218 artiklan 10 kohta). EU-tuomioistuimelta on mahdollisuus pyytää lausunto siitä, onko suunniteltu sopimus sopusoinnussa perussopimusten kanssa (SEUT 218 artiklan 11 kohta).¹⁸

SEUT 218 artiklassa määrätään myös neuvoston päätöksentekomenettelystä. Neuvosto tekee pääsääntöisesti ratkaisunsa määräenemmistöllä koko menettelyn ajan (SEUT 218 artiklan 8 kohta). Se tekee kuitenkin ratkaisunsa yksimielisesti, jos sopimus koskee alaa, jolla unionin säädöksen antaminen edellyttää yksimielisyyttä tai sopimus tehdään YUTP:n alalla.¹⁹

On huomattava, että sekasopimuksissa edellä mainitut päätöksentekomenettelyt koskevat vain unionin toimivallan käyttämistä. Jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvin osin jäsenvaltiot tekevät kukin oman kansallisen päätöksen kansallisten menettelyjensä mukaisesti. Jäsenvaltiot voivat myös päättää yhteisesti toimivaltansa käyttämisestä (common accord).²⁰

1.5.3 EU-sopimustyypit

1.5.3.1 Unionisopimukset

Unionisopimuksilla tarkoitetaan niitä EU:n ulkosuhdesopimuksia, joiden osalta unioni käyttää yksin toimivaltaa koko sopimuksen tekemiseen ja jotka siten tehdään yksin EU:n nimissä. Tällaisia sopimuksia ovat ensinnäkin ne, joiden kohdalla unionilla on yksinomainen toimivalta koko sopimuksen kattamalla alalla, kuten tulliliitto, yhteinen kauppapolitiikka ja suorat ulkomaiset investoinnit. Tällaisia ovat toiseksi myös ne sopimukset, joiden kohdalla unionilla on jaettua toimivaltaa (potentiaalinen toimivalta), jota päätetään käyttää sopimuksen tekemiseen. On siis huomattava, että sopimus voidaan tehdä yksin unionin nimissä silloinkin, kun unionin toimivalta ei ole luonteeltaan yksinomaista.²¹

1.5.3.2 Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tehtävät sopimukset

Lissabonin sopimus ei olennaisesti muuttanut entisen II pilarin eli yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ”hallitustenvälistä” luonnetta. YUTP:n erityispiirteet näkyvät sopimusten kohdalla esimerkiksi sopimusneuvotteluun liittyvien tehtävien siirtymisessä unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle (SEUT 218 artiklan 3 kohta) ja päätöksenteossa, jossa yksimielisyys on pääsääntönä (SEU 31 artikla). Lisäksi Euroopan parlamentin hyväksyntä tai kuuleminen ei ole tarpeen ennen neuvoston päätöstä sopimuksen tekemisestä (SEUT 218 artiklan 6 kohta). Euroopan parlamentille on kuitenkin tiedotettava täysimääräisesti kaikissa vaiheissa SEUT 218 artiklan 10 kohdan mukaisesti myös YUTP- sopimuksista.

1.5.3.3 Sekasopimukset

Sekasopimuksilla tarkoitetaan sopimuksia, joiden osapuolina ovat sekä EU että jäsenvaltiot, koska toimivalta sopimuksen tekemiseen on jakautunut niille molemmille. Sekasopimuksiin rinnastetaan myös ne sopimukset, joissa EU ei ole tai ei voi olla osapuolena, mutta joissa osapuolena olevat jäsenvaltiot käyttävät osittain myös unionin puolesta sen yksinomaista toimivaltaa.²²

Siltä osin kuin sopimusmääräykset kuuluvat jäsenvaltion toimivaltaan, sekasopimus edellyttää jäsenvaltion valtiosäännön mukaista päätöstä sopimuksen allekirjoittamisesta sekä sitoutumisesta. Lisäksi tarvitaan neuvoston päätös sopimuksen allekirjoittamisesta sekä tekemisestä siltä osin kuin sopimusmääräykset kuuluvat unionin yksinomaiseen toimivaltaan.

Unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa kansainvälisiä sopimuksia tehtäessä tulee aina tarkastella sopimuskohtaisesti sopimuksen sisällön ja tavoitteiden perusteella.²³

1.5.3.4 VNOS 3 §:n 9 kohdassa tarkoitetut sopimukset

Valtioneuvoston yleisistunto käsittelee ja ratkaisee valtioneuvoston ohjesäännön (VNOS) 3 §:n 9 kohdassa mainitut EU:ssa päätettävät asiat sekä niihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettaviin asioihin liittyvät toimenpiteet, jos ne edellyttävät valtioneuvoston päätöstä (ks. jakso 2.2.) Säännöksellä on vaikutuksia EU:n ulkosuhdesopimusten kansalliseen käsittelyyn – kyseisissä tapauksissa valtioneuvoston yleisistunto korvaa tasavallan presidentin päätöksentekijänä – ja näin ollen säännöksessä tarkoitetut sopimukset on tarpeen ryhmitellä erikseen.

EU:n toimivaltaan muodollisesti kuulumattomia, mutta unioniasioihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettavia asioita voivat olla esimerkiksi EU:n puitteissa tehtävät sopimukset, johon vain osa jäsenvaltioista tulee osapuoleksi.²⁴

Neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätökset ja sopimukset ovat syntyneet tapaoikeudellisena menettelynä. Tällöin kyse ei ole siitä, että neuvosto käyttäisi unionin toimivaltaa, vaan kyseisissä tapauksissa jäsenvaltiot käyttävät omaa toimivaltaansa. Päätöksen tai sopimuksen tekevät neuvostossa kokoontuneet jäsenvaltioiden hallitusten edustajat yhdessä. Neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätökset tai sopimukset eivät ole perussopimusten mukaisia tavanomaisia säädöksiä. Jäsenvaltiot ovat kuitenkin velvollisia panemaan ne täytäntöön ja ne ovat pääsääntöisesti oikeudellisesti jäsenvaltioita sitovia. Sellaiset päätökset ja sopimukset, joiden loppumääräyksissä edellytetään kansallisen hyväksymismenettelyn noudattamista, käsitellään Suomessa valtiosopimusten tavoin kuitenkin niin, että ne rinnastetaan EU:ssa päätettäviin asioihin (VNOS 3 §:n 9 kohta). Asian sisällön perusteella on valmisteluvaiheessa varmistettava, että asianmukaiset loppumääräykset sisällytetään tällaisiin päätöksiin ja sopimuksiin.²⁵

EU:n yksinomaisessa toimivallassa olevat sopimukset, joiden osapuoli EU ei ole, rinnastetaan kansallisessa käsittelyssä EU:ssa päätettävään asiaan. Näissä tilanteissa jäsenvaltio käyttää EU:n toimivaltaa, koska kyseisen sopimuksen määräykset eivät mahdollista, että EU olisi sopimuksen osapuolena²⁶ tai koska EU ei ole vielä liittynyt sopimukseen. Näihin rinnastetaan myös tilanteet, jossa sekasopimusta, jonka osapuolena EU ei ole, muutetaan vain siltä osin, kun sopimus kuuluu EU:n yksinomaiseen toimivaltaan.²⁷

EU:ssa päätettävään asiaan (VNOS 3 §:n 9 kohta) rinnastetaan myös EU-kytkennän johdosta valtiosopimus, jonka tekeminen sallitaan tai jonka tekemiseen jäsenvaltio velvoitetaan EU-säädöksessä tai -sopimuksessa.²⁸ Tällaiseksi katsotaan myös sopimus, joka perustuu EU:n säädöksessä olevaan mekanismiin, jolla oikeutetaan jäsenvaltio neuvottelemaan ja tekemään sopimus EU:n toimivallan alalla.²⁹ Kyse ei ole perinteisestä sekasopimuksesta, joka sisältää sekä jäsenvaltion että Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvia määräyksiä ja jonka sopimuspuolina ovat sekä unioni että sen jäsenvaltiot. Kyse ei myöskään ole sellaisesta sopimuksesta, johon Euroopan unionin jäsenvaltiot sitoutuvat unionin puolesta (PeVL 16/2004 vp). Valtiosäännön näkökulmasta kyse on sen sijaan muodollisesti kahdenvälisestä sopimuksesta, jonka Suomi on valtuutuksen perusteella oikeutettu tekemään kokonaisuudessaan eli myös EU:n toimivaltaan kuuluvin osin.³⁰ Sopimus hyväksytään ja voimaansaatetaan kansallisesti perustuslain 8 luvun mukaisesti. Jos tällainen sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, sille pyydetään kokonaisuudessaan eduskunnan hyväksyntää.³¹

VNOS 3 §:n 9 kohdassa tarkoitetut sopimukset hyväksyy valtioneuvoston yleisistunto (perustuslain 93 §:n 2 mom.). EU-säädöksessä tai sopimuksessa olevan valtuutuksen perusteella tehty sopimus voi kuitenkin sisältää myös määräyksiä, jotka kuuluvat puhtaasti jäsenvaltioiden toimivaltaan. Jos jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä ei voida pitää vähäisinä,³² sopimusta ei rinnasteta VNOS 3 §:n 9 kohdassa tarkoitettuihin sopimuksiin, vaan tällaiset sopimukset allekirjoitetaan ja hyväksytään tavanomaisten valtiosopimusten tavoin, jolloin päätöksentekijä on tasavallan presidentti (perustuslain 93 §:n 1 mom.).³³

Viitteet

Ks. myös Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus (EUVL C 327, 26.10.2012).
Ks. jakso 1.5.3.2.
Ks. HE 23/2008 vp, s. 109, 171, 172 ja 230−235.
Lissabonin sopimus ei toisin sanoen enää sisällä entisen SEU 24 artiklan 5 kohtaa vastaavaa määräystä, jonka mukaan jäsenvaltio voi asettaa valtiosääntönsä edellyttämien menettelyjen noudattamisen sopimuksen sitovuuden edellytykseksi.
Ks. esim. yhteisen kauppapolitiikan alalla tehtävät sopimukset SEUT 207 artikla, kehitysyhteistyötä koskevat sopimukset SEUT 209 artikla, rahoitusta koskevat sopimukset SEUT 212 artikla, assosiaatiosopimukset SEUT 217 artik- la ja rahapolitiikan alan sopimukset SEUT 219 artikla.
SEUT 3 artiklan 2 kohta kuuluu: ”Unionilla on myös yksinomainen toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus, kun sopimuksen tekemisestä on säädetty lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyssä unionin säädöksessä tai kun tämä on välttämätöntä, jotta unioni voi käyttää sisäistä toimivaltaansa, tai siltä osin kuin se voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta.”
SEUT 216 artikla kuuluu seuraavasti: ”Unioni voi tehdä sopimuksen yhden tai useamman kolmannen valtion tai kansainvälisen järjestön kanssa, kun perussopimuksissa on asiaa koskeva määräys taikka kun sopimuksen tekeminen on välttämätöntä jonkin unionin politiikalle perussopimuksissa vahvistetun tavoitteen saavuttamiseksi tai sopimuksen tekemisestä säädetään oikeudellisesti sitovassa unionin säädöksessä tai sopimuksen tekeminen voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta.”
Ks. tuomio 22/70 (komissio v. neuvosto, nk. ERTA-tuomio) 31.3.1971, Kok. 1971, s. 556; lausunto 1/76 (Reinin jokiliikenne) [1977] ECR 741; lausunto 2/91 (ILO) [1993] ECR I-1061; lausunto 1/94 (WTO) [1994] ECR I-5267; asia
C-468/98 (komissio v. Ruotsi eli ns. Open Skies) [2002] ECR I-9575; tuomio C-469/98 (komissio v. Suomi eli ns. Open Skies) [2002] ECR I-9627; lausunto 1/13 (Haagin lapsikaappaussopimus) EU:C:2014:2303; tuomio C-137/12 (ehdollista pääsyä koskeva sopimus) EU:C:2013:675; tuomio C-114/12 (yleisradio-organisaatioiden lähioikeuksien suoja).
EU-sopimuksen 31 artiklan mukaan Eurooppa-neuvosto ja neuvosto tekevät yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla tehtävät päätökset yksimielisesti.
Ks. jakso 1.5.3.
EU:n toimivallan luonne eri politiikanaloilla ja kansainvälisten sopimusten tekemisessä, Oikeusministeriön muistio 25.9.2019 VN/1176/2019-OM-4, saatavilla valtioneuvoston intranetissä.
Ks. esimerkiksi lausunto 2/13 (EU:n liittyminen Euroopan ihmisoikeussopimukseen), ECR, EU:C:2014:2454.
Yksimielisyyttä edellytetään mm. jos kyseessä on assosiaatiosopimus. Joidenkin sopimusten kohdalla sovellettavasta päätöksentekomenettelystä on EUT-sopimuksessa erityismääräys, esimerkiksi yhteisen kauppapolitiikan alalla tehtävistä sopimuksista SEUT 207 artiklassa.
Tämä osoitetaan yleensä neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöksellä.
Ks. EU:n toimivallan luonne eri politiikanaloilla ja kansainvälisten sopimusten tekemisessä, Oikeusministeriön muistio 25.9.2019 VN/1176/2019-OM-4, saatavilla valtioneuvoston intranetissä.
Tällaisia sopimuksia ovat esimerkiksi kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) sopimukset sekä kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimukset, ks. myös PeVL 16/2004 vp.
EU:n toimivallan luonne eri politiikanaloilla ja kansainvälisten sopimusten tekemisessä, Oikeusministeriön muistio 25.9.2019 VN/1176/2019-OM-4, saatavilla valtioneuvoston intranetissä.
Ks. esimerkiksi HE 243/2006 vp Prümin sopimuksen hyväksymisestä. Perustuslakivaliokunta totesi (PeVL 56/2006 vp), että ”Prümin sopimusta ei ole tehty unionin rakenteissa, mutta sillä on tuolloisten Schengenin sopimusten ta paan kiinteä yhteys unionin puitteissa tehtävään yhteistyöhön. Sopimuksessa on valiokunnan mielestä kysymys sellaisesta unionin asioihin sisällöltään ja vaikutuksiltaan rinnastettavasta asiasta, joka kuuluu perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaisesti valtioneuvoston toimivaltaan.” Ks. myös yhdistettyä patenttituomioistuinta koskeva hallituksen esitys HE 45/2015 ja Euroopan vakausmekanismista tehty sopimus (SopS 74 ja 75/2012).
Ks. päätös Athene-järjestelmälle myönnetyistä erioikeuksista ja vapauksista, EUVL L 261, 6.8.2004, s. 125 ja HE 204/2004 vp sekä EV 168/2004 vp. Ks. EU SOFA -sopimus, EUVL C 321, 31.12.2003, s. 6 ja HE 268/2004 vp sekä EV 55/2005 vp.
Tällaisia sopimuksia ovat esimerkiksi kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n puitteissa tehtävät sopimukset, joihin ainoastaan valtiot voivat tulla osapuoliksi.
Päätös tehdään VNOS 3 §:n 9 kohdan mukaisesti, jos jokaiselta osapuolelta edellytetään muutoksen hyväksymisen osoittamiseksi ilmoitusta tai hyväksymis/ratifioimiskirjan tallettamista, vaikka muutos kuuluu vain EU:n yksinomaiseen toimivaltaan.
Esimerkiksi EU:n ja Venäjän välillä tehdyn takaisinottosopimuksen (EUVL L 129, 17.5.2007) 20 artiklan mukaan Venäjä ja EU:n jäsenvaltiot laativat täytäntöönpanopöytäkirjoja, joissa vahvistetaan eräät artiklassa mainittuja asioita koskevat säännöt. Suomen ja Venäjän välinen täytäntöönpanopöytäkirja rinnastetaan VNOS 3 §:n 9 kohdassa tarkoitettuun EU:ssa päätettävään asiaan.
Ks. esim. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/34/EU, annettu 21 päivänä marraskuuta 2012, yhtenäisestä eurooppalaisesta rautatiealueesta EU:n rautatiedirektiivi (2012/34/EU); Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 847/2004, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisten lentoliikennesopimusten neuvottelemisesta ja täytäntöönpanosta; Neuvoston asetus N:o 664/2009, annettu 7 päivänä heinäkuuta 2009, jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisten sellaisten sopimusten neuvottelemiseen ja tekemiseen sovellettavasta menettelystä, jotka koskevat tuomioistuimen toimivaltaa, tuomioiden ja päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa avioliittoa, vanhempainvastuuta ja elatusvelvoitteita koskevissa asioissa sekä elatusvelvoitteisiin liittyvissä asioissa sovellettavaa lakia.
PeVL 7/2012 vp. PeVL 14/2014 vp.
PeVL 7/2012 vp; PeVL 14/2014 vp.
Vähäisinä pidetään esimerkiksi määräyksiä, jotka koskevat unionin toimivallassa olevista määräyksistä johtuvia mukautuksia (ks. esimerkiksi HE 41/2014 vp, s. 5).
Esim. lentoliikenneoikeuksien myöntämistä ei ole pidetty vähäisinä määräyksinä, vaan niistä päättää tasavallan presidentti (HE 46/2012 vp). Vrt. lentoliikennesopimuksesta, jossa ei ole liikenneoikeuksia, päättää valtioneuvoston yleisistunto (HE 10/2012 vp).