Suomi tukee Ukrainaa

Suomi tukee Venäjän hyökkäyssodan kohteeksi joutunutta Ukrainaa sekä sen sodasta kärsiviä naapurimaita monin tavoin. Vuoden 2022 jälkeen Suomi on osoittanut Ukrainan tukemiseen yli 4,6 miljardia euroa.

Suomen Ukrainalle antaman puolustusmateriaalituen arvo on noin 3,4 miljardia euroa. Lisäksi Suomi on osoittanut Ukrainaan kehitysyhteistyötukea ja humanitaarista apua yhteensä noin 1,2 miljardia euroa. Luku sisältää 900 miljoonaa euroa tilapäistä suojelua saaneiden ukrainalaisten vastaanottokuluja. Ukraina on Suomen suurin kehitysyhteistyön kumppani ja suurin humanitaarisen avun vastaanottajamaa. 

Kehitysyhteistyön Ukraina-maaohjelma vastaa Ukrainan välittömiin tarpeisiin, vahvistaa Ukrainan yhteiskunnan kriisinsietokykyä sekä tukee Ukrainaa maan jälleenrakennuksessa ja tiellä kohti EU-jäsenyyttä. Suomen ja Ukrainan yhteistyön keskeisimmät painopisteet ovat opetussektori, oikeusvaltiokehitys, ympäristö sekä väestönsuojajärjestelmän kehittäminen.

Suomi on myöntänyt humanitaarista apua akuuttiin hätään vastaamiseksi painottaen kaikkein haavoittuvimpien, erityisesti vammaisten henkilöiden, auttamista. Lisäksi Suomi on lisännyt ja sopeuttanut kehitysyhteistyötukea niin, että se vastaa välittömiin tarpeisiin ja vahvistaa yhteiskuntaa sodan keskellä. 

Suomi on toimittanut Ukrainalle yli 700 siviilimateriaaliavustuskuormaa. Materiaaliapu toimitetaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta. Lisäksi Ukrainalle on annettu yhteensä 160 ajoneuvoa, pääosin pelastustoimen ajoneuvokalustoa.

Lisäapua Ukrainaan valmistellaan jatkuvasti eri hallinnonaloilla. 

Suomen ja Ukrainan julkilausuma turvallisuussitoumuksista

Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi allekirjoittivat 3. huhtikuuta 2024 Kiovassa Suomen ja Ukrainan välisen kahdenvälisen turvallisuusyhteistyösopimuksen. Turvallisuussitoumusten tarkoitus on antaa laaja-alaisesti tukea Ukrainan puolustuskyvylle sekä tukea pitkäjänteisesti Ukrainan yhteiskuntaa, sen resilienssiä sekä Ukrainan EU- ja Nato-jäsenyysprosesseja tukevia uudistuksia.

Sopimus Suomen tasavallan ja Ukrainan välillä turvallisuusyhteistyöstä ja pitkäaikaisesta tuesta presidentin kanslian verkkosivuilla

Tukea myös naapurimaihin

Vuoden 2022 Suomen humanitaarisen avun tuesta ohjattiin miljoona euroa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n Moldovan operaatioon, jolla tuettiin Moldovaan paenneita ukrainalaisia. Lisäksi Suomen humanitaarisen avun tuesta puoli miljoonaa euroa ohjattiin YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien kumppanuusrahaston UNPRPD:n kautta Ukrainan sotaa paenneiden vammaisten henkilöiden auttamiseen Moldovassa ja Georgiassa. 

EU:n kautta annettava tuki

EU jatkaa Ukrainan vahvaa tukemista muun muassa humanitaarisen avun, makrotaloustuen, hätäavun logistiikan, energiasektorin tuen ja kauppapoliittisten toimien kautta. EU-maat ovat tukeneet Ukrainan asevoimia Euroopan rauhanrahaston kautta. Maahan toimitetaan varusteita ja tarvikkeita kuten polttoainetta, lääkintävarusteita sekä aseellista materiaalia. EU tukee Ukrainaa myös sotilaallisella EUMAM Ukraine -avustusoperaatiolla, jonka kautta on koulutettu jo yli 90 000 ukrainalaissotilasta. Tähän mennessä EU ja EU-jäsenmaat olivat tukeneet Ukrainaa yhteensä yli 200 miljardilla eurolla. EU on hyväksynyt Ukrainalle 90 mrd. euron tukilainapaketin vuosille 2026–2027 puolustuksen vahvistamiseen ja julkisen sektorin tukemiseen.

Lisätietoa EU:n avusta Ukrainaan

Sivu on päivitetty 9.6.2026

Tämän sivun sisällöstä vastaa