Ulkoministeriö
Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman hyväksi.
Ajankohtaista aiheesta
Ulkoministeriön hallinnonalan talousarvioesitys vuodelle 2027
Ulkoministeriön toimintamenoihin ehdotetaan 244 miljoonaa euroa. Vuonna 2027 toimintamenoihin kohdistuu 0,4 miljoonan euron tuottavuusvähennys osana hallituksen kevään 2026 lisätoimia talouden sopeuttamiseksi. Ulkoministeriö kohdentaa säästöt ensisijaisesti ministeriön Suomen toimintoihin vähentämällä korvaavaa rekrytointia sekä tehostamalla toimintoja. Kehitysyhteistyöhön jo hallitusohjelmassa linjatun säästön vaikutus kasvaa 50 miljoonalla eurolla.
Suomi perustaa konsulaatin Müncheniin
Tasavallan presidentti on 15.9.2026 vahvistanut Suomen ulkomaanedustustoista annetun tasavallan presidentin asetuksen muutoksen. Muutoksella perustetaan Suomen konsulaatti Müncheniin Saksaan.
Uusi päällikkö Müncheniin
Tasavallan presidentti määräsi esittelyssään tiistaina 15. syyskuuta Roy Erikssonin Münchenin-konsulaatin päällikön tehtävään.
Ulkoministeriö kannustaa tapahtuma-alaa nostamaan suomalaisen ruokakulttuurin näkyväksi osaksi kansainvälisiä vierailuja
Ulkoministeriö on käynnistänyt pilottiyhteistyön hotelli- ja tapahtuma-alan toimijoiden kanssa vahvistaakseen suomalaisen ruokakulttuurin näkyvyyttä kansainvälisissä kokouksissa ja tapahtumissa. Samalla ulkoministeriö kannustaa koko tapahtuma-alan tekemään suomalaisista mauista entistä näkyvämmän osan kansainvälisten vieraiden kokemusta.
Sivuakkreditoinnit Bhutaniin ja Malediiveille sekä Sloveniaan
Tasavallan presidentti määräsi esittelyssään 4. syyskuuta sivuakkreditoinnit Bhutaniin ja Malediiveille sekä Sloveniaan.