Ulkoministeriön tunnus

Suomen ulkomaanedustustojen raportit 1918–1945

Verkkopalvelusta löydät kaikki Suomen ulkomaanedustustojen raportit vuosilta 1918–1945. Raportit olivat tuolloin edustustojen tärkein tapa tuottaa tietoa asemamaan ulkopolitiikasta, sisäpolitiikasta, talouselämästä, yhteiskunnasta ja Suomen kannalta tärkeistä tapahtumista. Edustustot lähettivät raporttien lisäksi sähkösanomia ja kirjeitä, jotka löytyvät ulkoministeriön arkistosta.

Palvelussa on noin 14 000 raporttia. Yksi raportti voi koostua useammasta sivusta, joten sivuja palvelussa on yli 100 000. Kukin sivu on palvelussa erikseen kuvana. Raporttisivuista on koottu vuosittain ja edustustoittain pdf-versio. Monisatasivuisten pdf-versioiden latautuminen saattaa kestää. Palvelussa ei ole varsinaista hakukonetta, mutta pdf-versiossa voi käyttää tekstihakua. Etenkin vanhimpien raporttien heikon tekstijäljen takia haku toimii vaihtelevasti.

Raportit on esitetty vuosittain edustuston sijaintikaupungin mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Edustustot olivat noihin aikoihin yleensä lähetystöjä, palvelussa on myös muutama raportoiva pääkonsulinvirasto. Suurlähetystö ja suurlähettiläs -nimikkeet Suomi otti käyttöön vasta 1950-luvulla.

Lähetystöllä saattoi olla hoidettavana ns. jalkamaita, joita käsittelevät raportit löytyvät verkkopalvelusta yleensä pääkaupungin nimen mukaan. Kuitenkin sotien välisinä vuosina esimerkiksi Portugalin tapahtumia seurattiin Suomen Madridin-lähetystöstä käsin ja Portugalia koskevat raportit löytyvät Madridin lähettämien raporttien sarjasta.

Tiedote: Suomen ulkomaanedustustojen historiallinen raporttiarkisto laajenee 23.11.2019

Rapporter från Finlands utrikesrepresentation 1918–1945

På den här webbplatsen hittar du alla rapporter skrivna vid Finlands beskickningar utomlands mellan 1918 och 1945. Rapporterna var under denna tid beskickningarnas viktigaste sätt att förmedla information om stationeringslandets utrikespolitik, inrikespolitik, ekonomiska liv, samhälle och ur Finlands synvinkel viktiga händelser. Beskickningarna skickade också telegram och brev till Helsingfors, som kan läsas i utrikesministeriets arkiv.

På webbplatsen finns ca 14 000 rapporter. En rapport kan bestå av flera sidor, vilket innebär att det finns mer än 100 000 sidor. Varje sida är en enskild bild. Vi har sammanställt pdf-filer med rapportsidorna ordnade både per år och per beskickning. Tänk på att det kan räcka en stund att ladda ner pdf-filer på flera hundra sidor. Webbplatsen har ingen egentlig sökfunktion, men det går att göra textsökningar i pdf-filerna. På grund av att texten, särskilt i äldre rapporter, bitvis är mycket svag, fungerar sökningen med varierande resultat. Rapporterna är ordnade årsvis och alfabetiskt enligt stationeringsorten.

Beskickningarna var under denna tid huvudsakligen legationer. Det ingår också rapporter från några generalkonsulat. Finland tog inte i bruk benämningarna ambassad och ambassadör förrän under 1950-talet.

Legationerna kunde ha sidoackrediteringsländer och rapporterna om dem finns huvudsakligen under huvudstadens namn. Det förekommer emellertid undantag, till exempel rapporterna om Portugal, som under åren mellan första och andra världskriget bevakades från Finlands legation i Madrid, finns bland Madrid-rapporterna.

Pressmeddelande: Den finska utrikesrepresentationens historiska rapportarkiv på nätet växer 23.11.2019

Reports by Finland's missions abroad in 1918–1945

All reports drawn up in Finland's missions abroad between 1918 and 1945 can be accessed on the Ministry’s online service. At that time, written reports were the most important way for the missions to produce information on foreign policy, internal policy, the economy, society and events important from Finland’s perspective. In addition to reports, the missions sent telegrams and letters, which are also stored in the archives of the Ministry for Foreign Affairs.

The service includes about 14,000 reports. Since one report may consist of several pages, the total number of pages is more than 100,000 pages. Each page is pictured separately. The report’s contents are presented in PDF files by year and by location (mission). It is worth noting that it may take some time to download a PDF file consisting of several hundreds of pages. The service does not have an actual search engine, but text searches in the PDF files can be made. However, the oldest reports’ print may be of poor quality, and the search function does not always produce results.

The reports are grouped by year, and the material is presented based on an alphabetical order of the host city of each mission. In the period under review, the missions were usually called ‘legations’, but a few reporting ‘consulates-general’ also existed. The words ‘embassy’ and ‘ambassador’ were not used until in the 1950s.

A legation may have been accredited to represent Finland in so-called countries of a non-resident envoy. Reports on them can be found on the online service, too, usually under the name of the capital city of the country in question. However, in the years between the wars, events in Portugal, for example, were followed from the Finnish mission in Madrid, and reports on Portugal can be found in the series of reports sent by Madrid.

Press Release: Historical archives of Finnish missions abroad expand 23.11.2019

1918 1919 1920 1921 1922 1923 1924 1925 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940 1941 1942 1943 1944 1945
 

1930

Berliini Bern-Geneve Budapest Buenos Aires Kööpenhamina Lontoo Madrid Moskova Oslo Pariisi Praha Riika Rio de Janeiro Rooma Tallinna Tokio Tukholma Varsova Washington
 
 

Suomen edustusto Berliini, Saksa

Wäinö Wuolijoki, lähettiläs
22.1.1930R-51Tilanne Venäjällä ja yleinen maatalouspula
6.2.1930R-52Saksalaiset diplomaatit Venäjän oloista
12.2.1930R-53Saksan ja Puolan likvidatiosopimus
12.3.1930R-54Saksan suhtautuminen Venäjään
29.3.1930R-55Hermann Müllerin hallituksen kukistuminen
4.4.1930R-56Saksan ja Venäjän suhteet
30.4.1930R-57Itävallan sisä- ja ulkopolitiikka
2.5.1930R-58Vastalauseet Saksan uuden maatalousohjelman johdosta
7.5.1930R-59Saksan uusi kauppapolitiikka, Kauppasopimus Itävallan ja Saksan välillä 12.4.30
12.5.1930R-60Siirrot Saksan ulkoministeriössä ja niiden merkitys
26.5.1930R-61Venäjän oloista
23.6.1930R-62Saksan vastaus Briandin memorandumiin
30.6.1930R-63Poliittinen tilanne Saksassa
28.7.1930ei numeroaSaksan sisäpoliittinen tilanne
11.8.1930ei numeroaSuomen-Saksan voineuvottelujen rauettua
25.8.1930ei numeroaVaalitilanne Saksassa, Treviranus ja revisionikysymys, Kenraali Heyen ero
30.8.1930ei numeroaVarsovan maatalouskonferenssi ja Saksa, Kansainliiton syyskuun yleiskokous, Saksan sanomalehdistö uudesta kauppasopimuksestamme
8.9.1930ei numeroaKeskustelua Saksan ulkopolitiikasta ja suhteista Venäjään
16.9.1930ei numeroaSaksan vaalien tulokset
12.10.1930R-64Saksan vaalit ja niiden seuraus
27.10.1930R-65Maatalousministeri Schielen agraaripolitiikka ja sen vaikutukset Saksan talouteen
27.11.1930R-66Itävallan olot, vaalit ja hallituksen muodostus
1.12.1930R-67Saksan sisäpolitillinen tilanne
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172
 

Suomen edustusto Bern-Geneve, Sveitsi

Rudolf Holsti, lähettiläs
(Geneve, Kansainliitto)
11.2.1930R-1Suomen vientietujen valvominen Sveitsissä
17.2.1930R-2Turvallisuuskomitean ensi ohjelma
17.2.1930R-3Suomalaisesta propagandasta ulkomailla
18.2.1930R-4Eräitä näkökohtia alkoholikysymyksen suhteen Kansainliitossa
3.3.1930R-5Eräitä lausuntoja suomalais-sveitsiläisistä kauppasuhteista
3.3.1930R-6Eräitä sveitsiläisiä odotuksia kansainvälisen talouselämän alalla
29.3.1930R-7Kertomus Suomen ja Sveitsin välisistä kauppasuhteista vuonna 1929
2.4.1930R-8Eräitä tietoja Gdynian ja Danzigin taloudellisesta merkityksestä
7.4.1930R-9Sveitsiläiset rahamarkkinat
15.4.1930R-10Toimenpiteitä Sveitsin maalaisväestön hyväksi
15.4.1930R-11Maanviljelijäin kotipoltto-oikeus Sveitsissä
15.4.1930R-12Eräitä neuvoja alkoholin salakuljetuksen estämisen suhteen
15.4.1930R-13Turvallisuuskomitean ensi ohjelma
27.4.1930R-14Kansainvälinen Korvauspankki, Sveitsiläistä kielellistä tasa-arvoisuutta, Pari kiusallista tullikysymystä
25.5.1930R-15Maatalouspulaa koskevia kysymyksiä
12.7.1930R-1Suomen poliittinen tilanne ja Kansainliitto
6.10.1930R-16Varustusten supistamiskomissionin kokoontuessa
7.10.1930R-17Alkoholikysymyksen hygieninen puoli
6.11.1930R-18Kansainliiton XI yleiskokouksen kolmannen valiokunnan töistä
22.12.1930R-19Sveitsin diplomaattinen edustus Suomessa
22.12.1930R-20N.S. artikla E/C luonnoksessa varustusten supistamissopimukseksi
30.12.1930R-21Varustusten supistamiskysymyksen nykyinen vaihe
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340
 

Suomen edustusto Budapest, Unkari

Onni Talas, lähettiläs (Kööpenhamina)
24.3.1930R-11. Haagin neuvottelujen tulokset Unkarissa arvosteltuina;2. Keskustelu unkarilaisen sosiaalidemokraattisen edustajan kanssa; 3.Vapaamielinen puolue; 4. Esitelmätilaisuuksia; 5.Jäähyväisaudienssini valtionhoitajan luona
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29
 

Suomen edustusto Buenos Aires, Argentiina

Georg Achates Gripenberg, lähettiläs
14.4.1930113/27Suomen-Etelä-Amerikan linjan avustaminen
26.6.1930213/52Argentiinan sisäpoliittiset olot
10.9.1930340/71Argentiinan uusi hallitus
18.9.1930350/72Argentiinan uuden hallituksen tunnustaminen
29.9.1930365/73Argentiinan poliittiset tapahtumat
3.10.1930382/75Suomalais-argentiinalaisen kauppasopimuksen solmimiskysymys
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49
 

Suomen edustusto Kööpenhamina, Tanska

Onni Talas, lähettiläs
8.2.1930R-1Ulkoministerin matka Lontooseen
28.2.1930R-2Kieltolakiehdotus; Ministeri Munchin Lontoonmatka; Tanskalais-norjalaiset arkistonvaihtoneuvottelut; Saksan eläintullikorotus
25.3.1930R-1Puolustuskysymys; Kansainliittoviikko; Venäjän uskonvainot ja Tanska; Tanskallakin on kielikysymyksiä; Ulkoministeri Munch; Skandinavia ja Suomi, ym.
29.4.1930R-3S.O.S.-liike Tanskassa; Valtiopäivät
30.6.1930R-4Kommunismi Tanskassa; Sauerveinin käynti; Lapua-liike
26.7.1930R-5Tilanne Suomessa; Suomalais-saksalainen kauppasopimus; Keskustelu Prinssi Damrong’in kanssa
7.8.1930R-6Keskustelu min. Munch’in kanssa Lapua-liikkeestä
9.8.1930R-7Tanskan, Ruotsin, Norjan ja Hollannin neuvottelukokous
21.8.1930R-8Saksalais-suomalaiset voitullineuvottelut; Ministeri Munch’in puhe; Färön lippu-asia
2.10.1930R-9Suomalais-saksalainen voitullisopimus; Virkamiesten palkkausasia
7.11.1930R-1Saapumiseni Kööpenhaminaan ja vastaanotto Kuninkaan luona
4.12.1930R-2Myrsky vesilasissa
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234
 

Suomen edustusto Lontoo, Iso-Britannia

Armas Herman Saastamoinen, lähettiläs
2.1.1930R-1Englanti ja Intia
9.1.1930R-2Englannin työttömyys
27.1.1930R-3Laivasto-konferenssi
27.1.1930R-4Intia
29.1.1930R-5Intia
1.2.1930R-6Suojelustullipolitiikka Englannissa
4.2.1930R-7Englanti ja Venäjä
5.2.1930R-8Työttömyys Englannissa
11.2.1930R-9Suojelustullivirtaukset Englannissa
9.3.1930R-10Intia
9.3.1930R-11Espanja
10.3.1930R-12Suojelustullivirtaukset Englannissa II.
18.3.1930R-13Laivastokonferenssi
31.3.1930R-14Majuri E.W. Polson Newmanin laatima katsaus poliittisesta asemasta Suur-Britanniassa
2.4.1930R-15Englannin työttömyys
9.4.1930R-16Muutama sana Englannin sisäpoliittisesta asemasta
9.4.1930R-17Englanti ja Venäjä
5.5.1930R-18Intia
12.5.1930R-19Tilanne Englannissa
14.5.1930R-20Englannin työttömyys ja ulkomaankauppa huhtikuussa
15.5.1930R-21Eräs keskustelu Yhdysvaltain suurlähettilään Dawesin kanssa
27.6.1930R-22Sisäinen tilanne Suur-Britanniassa ja brittiläisessä imperiumissa
16.7.1930R-23Sisäpoliittinen asema Suur-Britanniassa ja brittiläisessä valtakunnassa
24.7.1930R-24Lapuan liike ja Englanti
27.8.1930R-25Lapuan liike ja Englannin lehdistö
13.10.1930R-26Keskustelu Foreign Officessa Mr. Collierin kanssa
4.11.1930R-27Mietteitä majuri Polson Newmanin raportin I/XI/1930 johdosta
6.11.1930R-28Englannin liberaalinen puolue
10.11.1930R-29MacDonaldin hallituksen vallassapysyminen
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245
 

Suomen edustusto Madrid, Espanja

Niilo Orasmaa, asiainhoitaja
7.1.1930R-1Kysymys puutavaraintuonnin rajoittamisesta Espanjassa
13.1.1930R-2Kysymys puutavaraintuonnin rajoittamisesta Espanjassa
20.1.1930R-3Barcelonan näyttelyn lopettajaiset
30.1.1930R-4Neuvotteluja puutavara-asiassa Barcelonassa
1.2.1930R-5Matkani Lissaboniin ja mahdolliset kauppasopimusneuvottelut Portugalin kanssa
11.2.1930R-6Primo de Riveran ero ja suunnan muutos Espanjassa
12.2.1930R-7Puutavaraintuojain liitto ja kysymys puutavaraintuonnin supistamisesta Espanjassa
14.2.1930R-8Portugalin tullitariffia koskeva tiedoitukseni
16.2.1930R-9Matkani lissaboniin ja alustavat neuvottelut kauppasopimuskysymyksestä; Käyntini Presidentti Carmonan luona
26.2.1930R-10Kauppasopimusta koskevat neuvotteluni Lisboassa
10.3.1930R-11Kauppasopimusneuvotteluista Lisboassa
28.3.1930R-12Espanjan sisäpoliittisesta tilanteesta
2.5.1930R-13Vientimahdollisuutemme Portugaliin
20.5.1930R-14Puutavaratuojien liiton puutavarakaupan säännöstelyä tarkoittavat toimenpiteet Espanjassa
26.5.1930R-15Suomalaisten tavarain tuonti Espanjaan v. 1929. Poimintoja konsuliraporteista.
14.6.1930R-16Sisäpoliittisen tilanteen kehitys Espanjassa
19.7.1930R-17Espanjan lehdet poliittisesta tilanteesta Suomessa
16.8.1930R-18Vientipropagannastamme; Espanjan lehdet tilanteesta Suomessa
22.8.1930R-19Espanjan ja Ranskan suhteista. Kysymys espanjalaisten viinien viennistä.
9.12.1930R-20Tilanne Espanjassa
23.12.1930R-21Vallankumousyritys Espanjassa
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195
 

Suomen edustusto Moskova, Neuvostoliitto

Pontus Artti, lähettiläs
16.1.1930R-811) Mieliala Suomen kohtaan 2)Herbette ja Litvinoff 3) Blumkinin kohtalo
30.1.1930R-821) Uhkapelin asema. 2) Turkki ja Sovjet.3) Komisariaattia koskevia huhuja
6.2.1930R-83Uusi ”vahingontekojuttu” Shahtin malliin
13.2.1930R-841) Suomen kansalaiset kollektivisointirainon uhreina. 2) Esimerkkejä taistelusta konsessioita vastaan.
13.3.1930R-84Perääntymistä Sovjetin sisäpolitiikassa
20.3.1930R-851) Politiikan käänteen jälkeen. 2) Saksan ja Sovjetin suhteita alettanee selvitellä.
27.3.1930R-861) Peräytymistä jatkuu. 2) Saksa ja Sovjet.
10.4.1930R-871) Stalinin tähti laskee. 2) ”Kylvökampanjan” onnistumisen edellytykset
30.4.1930R-881) Puoluekokousta valmisteltaessa. 2) Saksa ja Sovjet
21.5.1930R-89Arkistojen vaihtoasia periaatteessa ratkaistu
26.5.1930R-90Vaikutelmia Ukrainasta ja Krimiltä
5.6.1930R-911) Ennen puoluekokousta. 2) Olot Neuvostoliiton eteläisimmissä osissa. 3) Italian suurlähettilään vaihdos
12.6.1930R-92Rumanian vallankaappaus ja Sovjet
19.6.1930R-931) Suomen tapaukset ja Sovjet. 2) Saksa ja Sovjet. 3) Turkki ja Sovjet.
3.7.1930R-941) Kommunistien puoluekongressi. 2) Hieman taloudellisesta tilanteesta. 3) Huhut Sovjetin vaikeuksista Itä-Siperiassa. 4) Suomen tapaukset ja Sovjet
10.7.1930R-95Suomen tapaukset ja Sovjet
17.7.1930R-96Bolshevikipuolueen eheyttämiskokous ja sen todellisuustausta.; Saksan – Sovjetin sovitteluneuvottelut
24.7.1930R-97Muutokset ulkokomisariaatin johdossa
21.8.1930R-981. Neuvostoliiton sisäpoliittisesta tilanteesta2. Lapualaisliike ja Suomen kommunistinen puolue. 3. Emile Vandervelde Moskovassa
3.9.1930R-99I. Amerikkalaisten teknillisestä avustaII. Äskeisistä professori-vangitsemisista
11.9.1930R-100I. Vieläkin amerikkalaisten teknillisestä avustaII. Lisätietoja professorivangitsemisista
25.9.1930R-1011) Sekasorto kaikilla työaloilla. 2) Uusia murhenäytelmiä valmistetaan. 3) Turkin ulkoministeri Moskovassa. 4) Suomi ja Sovjet
2.10.1930R-102I. Rushdi Beyn ajatukset regionali-ententestaII. Latvia ja Sovjet
9.10.1930R-103Suomi ja Sovjet
16.10.1930R-1041) Suomi ja Sovjet. 2) Latvian hallitus ja kommunistinen propaganda. 3) Henkilötietoja komisariaatista.
23.10.1930R-1051) Muutoksia Sovjetin raha-asiain johdossa. 2) Latvia ja Sovjet. 3) Eräs tarina bakterikulttuureista ja sovjetin bakteriologeista
30.10.1930R-1061) Alkaako sovjet taas puhua non-agressiosopimuksesta? 2) Brjuhanowin ja Pjatakowin ero.
13.11.1930R-108I. Kiintoisa vaihe bolshevikivaltiossa
27.11.1930R-108Venäläisen puutavaran ostosta Suomeen
2.12.1930R-109I. Suomen ja Neuvostoliiton suhteista nykyäänII. Vaikutelmia ”teollisuuspuolueen” oikeusjutusta
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340 341 342 343 344 345 346 347 348 349 350 351 352 353 354 355 356 357 358 359 360 361 362 363 364 365 366 367 368 369 370 371 372 373 374
 

Suomen edustusto Oslo, Norja

Rolf Thesleff, lähettiläs
14.1.1930R-1Norjan työväen sanomalehdistö Suomen kommunistien puolella; Trondhjemin lakko
22.1.1930R-2Maa- ja merivarustusten vähentäminen
27.1.1930R-3Venstren uusi vaaliohjelma
29.1.1930R-4Pan-Europa aate Norjassa; Satamalakko Trondhjemissa päättyy oikeusjuttuun
14.3.1930R-5Sovjet’in Oslon lähetystössä huomataan hermostuneisuutta
19.3.1930R-6Norjan sisäpolitiikasta
25.3.1930R-7Työttömät kommunistit häiritsemässä työväenpuoluelaisten kunnankokousta
1.4.1930R-8Pohjois-Norjan sanomalehdistö on myötätuntoinen ajatukselle Tornion radan jatkamisesta Skibotten’iin tahi sitä lähellä oleviin satamiin
5.4.1930R-9Suojeluskunnat ja punakaartit keskustelunalaisina Suurkäräjillä
24.4.1930R-10Kotimaisille ja ulkomaalaisille kutomateollisuus-tuotteille hankitaan Norjassa tarkka merkitsemis-järjestelmä
26.4.1930R-11Valtioneuvos Mellbye Norjan hallituskysymyksestä
8.5.1930R-12Saksalaisen trawleriyhtiön satamahankkeet Petsamossa
14.5.1930R-13Norjan hallitus tietoinen v. 1922 porosopimuksen uudistamisen tarpeellisuudesta
21.5.1930R-14Toimenpiteitä Norjassa maatalouspulan lieventämiseksi
23.5.1930R-15Alituisia työrettelöitä Norjassa
23.6.1930R-1Norjan sanomalehdistön tiedot Suomen viimeaikaisista tapahtumista
19.7.1930R-2Lapualaisliikkeen arvostelua Norjassa
9.8.1930R-3Ruijan kysymys Norjan sanomalehdistössä
2.10.1930R-1Suomi-ystävällisiä myötätunnonosoituksia Suomen eroavalle erikoislähettiläälle ja täysi-valtaiselle ministerille, tohtori Östen Elfvingille
24.10.1930R-2Norjan vaalien tulos
6.11.1930R-1Ensi vaikutelmia
19.11.1930R-2Keskustelu kauppasopimuksesta Esmarchin kanssa
17.12.1930R-3Suomen ja Norjan välisistä neuvotteluista
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251
 

Suomen edustusto Pariisi, Ranska

Harri Holma, lähettiläs
3.1.1930R-81Ranskan ulkopoliittinen tilanne vuoden vaihteessa . Haagin kokous – Ranska ja Saksa – Lontoon laivastokokous – Ranska ja Italia
2.2.1930R-82Ranskan parlamentista
2.2.1930R-83I. Kerenskin ja Miljukoffin hommat; II. Le Temps’in ulkomaiset ”avustukset”
6.2.1930R-84Vieläkin Ranskan ja Venäjän suhteesta
6.2.1930R-85Belgian virkamiesten palkkaolot
9.2.1930R-86Käynti Belgian kuninkaan luona
12.2.1930R-87Belgian oloista
27.2.1930R-88Keskuslainarahaston laina
10.3.1930R-89Ranskan suhtautuminen uskonvainoon Venäjällä
10.3.1930R-90Vieläkin Suomen lainahankkeesta Parisissa
14.3.1930R-91Päättynyt hallituspula Ranskassa
30.4.1930R-92I. Belgia ja Venäjä, II. Osanottomme Antwerpenin näyttelyyn
6.5.1930R-93Ranska ja Lontoon laivastokokous
23.5.1930R-94Suuntaviivoja Ranskan sisäpolitiikassa
17.6.1930R-95Ranskan sisäpolitiikkaa
19.6.1930R-96I. Quai d’Orsay ja kuningas Carol, II. Ranskan ja Moskovan suhteet
28.6.1930R-97Ranska ja Suomen tapahtumat
11.7.1930R-98Suomen tapahtumat Ranskan lehdistössä
17.7.1930R-99I. Käynti Briandin luona; II. Ranskan Edustajakamarin istuntokausi loppunut
10.8.1930R-100AUlkopoliittinen tilanne Euroopassa, etenkin Ranskan ja Italian välejä silmälläpitäen
23.8.1930R-101Ranskan edustus Kansainliiton ensi yleiskokouksessa
28.8.1930R-100BRanska ja Italia
10.9.1930R-102Ranskan lainapolitiikasta
16.9.1930R-103I. Eräitä keskusteluja Bryssel’in ulkoasiainministeriössä, II. Vieläkin Turkin uudesta puolueesta
10.10.1930R-104Venäjän dumping
21.10.1930R-106Kielikysymys Belgiassa
21.10.1930R-107Ranskan lehdistö ja viimeaikaiset tapahtumat Suomessa
25.10.1930R-105Vieläkin dumpingista
30.10.1930R-108Ranska ja Suomen tapahtumat
9.11.1930R-109Belgia ja Venäjän dumping
14.11.1930R-110Vieläkin dumpingista
15.11.1930R-111Hallituspulan uhka Belgiassa
12.12.1930R-112Ranskan hallituspula
23.12.1930R-113Steegin hallitus
30.12.1930R-114Vieläkin Belgiasta ja Venäjän dumpingista
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340 341 342 343 344 345 346 347 348 349 350 351 352 353 354 355 356 357 358 359 360 361 362 363 364 365 366 367 368 369 370 371 372 373 374 375 376 377 378 379 380 381 382 383 384 385 386 387 388 389 390 391 392 393 394 395 396 397 398 399 400 401 402 403 404 405 406 407 408 409 410 411 412 413 414
 

Suomen edustusto Praha, Tšekkoslovakia

Karl Gustaf Idman, lähettiläs (Varsova)
4.3.1930R-4Pikku-Ententen ja Unkarin suhteet Haagin konferenssin jälkeen
12.3.1930R-5Toimenpiteet maatalouspulan lieventämiseksi Tshekkoslovakiassa
18.3.1930R-44Tshekkoslovakian ja Unkarin väliset suhteet
24.3.1930R-45Ukrainan kysymys
12.7.1930R-6Tshekkoslovakialais-rumanialainen kauppasopimus
15.7.1930R-7Pikku-Ententen konferenssi Strbské Pleso’ssa 1930
7.11.1930R-61Ukrainan kysymys III
18.11.1930R-62Ulkoasiainministeri Benes yleisestä tilanteesta
2.12.1930R-7Tshekkoslovakian ulkoasiainhallinnon budgetti
5.12.1930R-8Tshekkoslovakian ulkoasiainhallinnon budgetti, II
22.12.1930R-9Tshekkoslovakialais-kiinalainen kauppasopimus
22.12.1930R-10Tshekkoslovakian uusi rautatietavaratariffi
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89
 

Suomen edustusto Riika, Latvia

Paavo Juho Hynninen, lähettiläs
22.1.1930R-25Latvia ja Viron Riigivaneman Varsovan matka
15.2.1930R-261. Riigivaneman Varsovan matkan jälkikaikuja,2. Ulkoministeri Balodiksen erosta ja sen aiheuttamista järjestelyistä
25.2.1930R-27”Lats”, ”Riian Liittopankki” ja Latvian agraripuolue
16.3.1930R-281. Tilanteesta Liettuassa, 2. Mitä tekee Voldemaras? 3. Latvian presidentinvaalista, 4. Latvian lähettilässiirroista
19.4.1930R-29Albert Kviesiksen valitsemisesta Latvian presidentiksi ja siihen liittyvistä seikoista
12.6.1930R-30Latvia ja Kansainliiton neuvoston vaalit
2.7.1930R-31Merkintöjä toimenpiteistä maatalouspulan lieventämiseksi Latviassa
9.7.1930R-321. Sotaministerin vaihdoksesta Liettuassa,2. Latvian ja Liettuan viimeaikaisista keskinäisistä suhteista
9.7.1930R-33Latvian sanomalehdistön suhtautuminen lapualaisliikkeeseen ja tapahtumiin sen yhteydessä
28.7.1930R-34Miten ratkeaa Latvian leipäviljakysymys
2.8.1930R-351. Memelin kysymys, 2. Voldemaraksen karkoittaminen Kaunasista
5.8.1930R-36Toimenpiteistä maatalouden kannattavaisuuden edistämiseksi Latviassa
30.8.1930R-37Kokemuksia latvialais-venäläisestä kauppasopimuksesta sen toiselta voimassaolovuodelta
8.9.1930R-38Katsaus Latvian ulkomaankauppaan 1929
13.10.1930R-39Liettuan hallituksen ja Memelin alueen välisestä ristiriidasta
25.10.1930R-401. Memelin alueen maapäivävaaleista, 2. Kysymys ulkoministeri Zauniuksen erosta
15.11.1930R-41Merkintöjä sisäisestä tilanteesta Latviassa
28.11.1930R-42Virolais-latvialaisista kauppasopimus-neuvotteluista Riiassa
1.12.1930R-43Mielipiteitä poliittisten liittojen merkityksestä Latvialle
18.12.1930R-44Latvialais-liettualaisesta kauppasopimuksesta
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214
 

Suomen edustusto Rio de Janeiro, Brasilia

Georg Achates Gripenberg, lähettiläs (Buenos Aires)
7.1.1930R-2Suomalais-brasilialaisen kauppasopimuksen solmiminen
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8
 

Suomen edustusto Rooma, Italia

Rolf Thesleff, lähettiläs
9.2.1930R-1Italian ja Itävallan ystävyyssopimus; Primo de Riveran ero ja Italia; Italia ja Lontoon laivastokonferenssi; Yhdysvaltain fascistijärjestön hajoittaminen.
14.2.1930R-2Keskustelu Ruotsin kuninkaan kanssa
6.3.1930R-3Venäjä, Turkki ja Italia; Italian ja Itävallan ystävyyssopimus; Italian suhtautuminen uskonnonvainoon Venäjällä.
25.3.1930R-4Valuuttakaupan vapauttaminen; Kansainvälinen pankki; Tyytymättömyyden merkkejä; Carnar’in vapaasatama-alue; Italialainen purkaus laivastokonferenssin johdosta.
16.4.1930R-5Bethlen Roomassa; Italian ja Venäjän kauppasuhteista; Yliopistonuorison fascistuttaminen.
14.5.1930R-6Laivastokonferenssin maininkeja Italiassa; Italian suhtautuminen kansainliittoon; Verotuspoliittisia toimenpiteitä; Bethlenin käynti Roomassa.
29.5.1930R-7Mussolinin kiihoitusmatka; Paneurooppa; Laivastorakennuksia.
27.6.1930R-8Briandin memorandumi; Suomen tapahtumat ja Italia; Italiassa tyytyväisiä Carolin paluuseen; Grandin puhe senaatissa.
2.8.1930R-10Lapuanliike ja Italian yleinen mielipide; Mitä Italiassa sanotaan tällä haavaa Neuvosto-Venäjästä; Italian viimeinen maanjäristys.
13.8.1930R-9Italian ja Ranskan väliset neuvottelut? Suomen tapahtumat Italian lehdissä; Mussolinin paneurooppakirjoitus; Venäläiset diplomaatit Italian vastauksesta Briandin memorandumiin.
16.8.1930R-11Italialais-venäläinen erikoissopimus kauppavaihdon helpottamiseksi; Fascistijärjestöjen ulkomainen sihteeristö ja Amerikan Yhdysvallat.
18.8.1930R-12Treviranuksen puhe ja eräs ”La Tribunan” lausunto; Italian ja Ranskan väleistä; Italian viljatullit.
12.11.1930R-13Italian lehdet Suomen tapahtumista
25.11.1930R-14Katsaus Italian ulkopolitiikkaan.
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155
 

Suomen edustusto Tallinna, Viro

Aarne Wuorimaa, lähettiläs
3.1.1930R-60Kauppasopimus. Keskustelu ministeri Lattikin kanssa.
13.1.1930R-57Riigivanemin Varsovan matka ja Neuvosto-Venäjän lähettilään aktioni
20.1.1930R-58Kauppasopimuksesta
24.1.1930R-59Kauppasopimuksesta
5.2.1930R-61Viron ja Venäjän suhteista; Kauppasopimus; Riigivanem Strandman matkastaan Varsovaan; Viron ja Latvian suhteet; Salakuljetus-kysymys;Ministeri Hellatin siirto
21.3.1930R-62Kauppasopimusneuvottelut
31.3.1930R-631.Suomen-Viron kauppasopimuksen lisäsopimuksen ratifiointi Riigikkogussa; 2. Viron-Latvian suhteet. Pääministeri Celminsin käynti Tallinnassa
9.4.1930R-64Poliittinen tilanne Virossa
5.5.1930R-651.Taloudellinen asema Virossa; 2. Viron ulkoedustus arvostelun alaisena
22.5.1930R-661.Saksalaisten maatilainkorvaukset; 2. Riigikogun esimiehen käynti Berliinissä
30.5.1930R-67Taloudellisen valtuuskunnan matka Venäjälle
2.7.1930R-68Valtiopäiväjärjestyksen muutossuunnitelmia Virossa
4.7.1930R-691.Viljamonopolin voimaan saattaminen Virossa;2. Taloudellisen valtuuskunnan matka Venäjälle
9.7.1930R-70Suomalais-virolaiset kauppasopimusneuvottelut
25.7.1930R-711.Suomen-Saksan kauppasopimus herättää hermostuneisuutta Virossa; 2. Taistelu kommunismia vastaan
7.8.1930R-72Puolan Presidentin käynti Tallinnassa
12.9.1930R-11N.s. Lapualaisliike Virossa
16.9.1930R-12Suomen-Viron yhteistyö pirtun salakuljetuksen vastustamiseksi. Uusia ehdotuksia.
19.9.1930R-13Viron-Latvian kauppasopimusneuvottelut
20.9.1930R-14Yhteistyö pirtun salakuljetusta vastaan
1.10.1930R-15Kommunisminvastainen taistelu Virossa ja viimeaikaiset kommunistituomiot
3.10.1930R-161.Ulkopoliittisen johdon arvostelu Virossa;2. Karksin ”lapualaisten” tuomio
7.10.1930R-17Riigikogun syysistuntokauden alkaessa
9.10.1930R-18Riigivanem Strandmanin selitykset Riigikogussa
20.10.1930R-73Kauppasopimusneuvottelut ja mieliala Virossa
14.11.1930R-74Kauppasopimus
21.11.1930R-75Kauppaneuvottelut ja suomalais-virolaiset suhteet
10.12.1930R-76Vieläkin suomalais-virolaisista suhteista
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276
 

Suomen edustusto Tokio, Japani

George Winckelmann, asiainhoitaja
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72
 

Suomen edustusto Tukholma, Ruotsi

Rafael Erich, lähettiläs
20.1.1930R-1Kysymys kieliasian vaikutuksesta Korkeimman Oikeuden jäseniä nimitettäessä ja määrättäessä
29.1.1930R-2Toimenpiteet maatalouden tukemiseksi; Hallituksen suhde Riksdagiin
22.2.1930R-3Ruotsin – Saksan uusittu kauppasopimus; Ulkopoliittinen välikysymys
24.4.1930R-4Hallituskysymys; ”La minorité finlandaise en Suède”; ”Suomalainen päivä Tukholmassa”
7.6.1930R-5Uusi hallitus; Suomipäivä ja edustajain vierailu
18.6.1930R-6Ruotsin puolustuspoliittista asemaa koskeva mietintö sekä sodan ja rauhan probleemia koskeva teos
10.7.1930R-7Keskustelu pääministeri Ekmanin kanssa; Ruotsin hallituksen vastaus hra Briandin memorandumiin
2.8.1930R-8Sekajauhatuspakko Ruotsissa
5.11.1930R-9Ulkoasiainministerin esitys Ruotsin toiminnasta Kansainliiton XI Yleiskokouksessa; Keskusteluja Ulkoasiaindepartementissa
28.11.1930R-10Eräs huomiota herättänyt työriitaisuus
4.12.1930R-11Ruotsalaisia mielialoja Suomea kohtaan; Tukholmasta käsin tapahtuva tiedotus
12.12.1930R-12Suomenkielen asema erinäisillä aloilla Ruotsissa sekä pohjoismaisessa yhteistyössä; Hallituskysymys
17.12.1930R-13Keskusteluja ulkoasiainministerin kanssa; Salakuljetusasia
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104
 

Suomen edustusto Varsova, Puola

Karl Gustaf Idman, lähettiläs
20.1.1930R-38Kysymys Puolan hallitusmuodon muutoksista
27.1.1930R-39Rigivanem Strandmannin käynti Varsovassa
4.2.1930R-40Puolalais-saksalaiset suhteet
25.2.1930R-41Puolalais-rumanialaiset suhteet; Rumania ja Neuvosto-Venäjä
26.2.1930R-42Puolan eduskunta ja armeija
3.3.1930R-43Keskustelu Venäjän uuden Varsovan lähettilään Antonoff-Ovseenkon kanssa
9.4.1930R-46Ukrainan kysymys II
16.4.1930R-47Puolan hallituksen vaihdos. Slawekin hallitus
26.4.1930R-48Dmowskin ”Gazeta Warszawskassa” julkaisemat artikkelit
8.5.1930R-49Tilanne Bessarabiassa
20.5.1930R-50Rumanian sisäinen tilanne
27.5.1930R-51Bessarabian kysymys
3.6.1930R-52Puolan hallitus ja eduskunta
14.6.1930R-53Carolin paluu Rumaniaan
27.6.1930R-54Grandin käynti Varsovassa
9.7.1930R-55Sisäinen tilanne. Krakovan kongressi.
8.9.1930R-56Hallituksen vaihdos Puolassa
13.10.1930R-57Sisäpoliittinen tilanne Rumaniassa
16.10.1930R-58Kuningas Carol II
17.10.1930R-59Bessarabia
27.10.1930R-60Sisäinen tilanne Puolassa
11.12.1930R-63Vaalien jälkeen
23.12.1930R-64Puolan suhteet Saksaan
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172
 

Suomen edustusto Washington, Yhdysvallat

Leonard Åström, lähettiläs
9.1.1930R-1Uuden laivastokonferenssin kynnyksellä
17.1.1930R-2Nykyinen kieltolakitilanne Yhdysvalloissa
3.2.1930R-3Valtakirjan jättäminen Kuuban presidentille, Senor Machadolle; Kauppapoliittisia keskusteluja; Minkä verran ja miltä kannalta Suomea Kuuban johtavissa piireissä tunnetaan
10.2.1930R-4Kuuban merkitys talousmaana ja vientimarkkinoina
29.3.1930R-5Yhdysvaltain uuden lähettilään nimitys Helsinkiin
31.3.1930R-6Tariffilaki senaatin loppuunkäsittelemänä
12.5.1930R-7Laivastosopimuskysymys kongressissa
2.6.1930R-8Suomiohjelma yleisradiossa Pohjois-Amerikassa, kesäk. 1 p:nä ’30
20.6.1930R-10Kuulumisia Wall Street’iltä; Presidentti Hooverin käsitys nykyisestä taloudellisesta tilanteesta
27.6.1930R-11Yhdysvaltain uusi tullitariffilaki
2.7.1930R-12Sotavälineiden Venäjälle viennin ”kielto”
21.10.1930R-13Suomen tietojen reaktioista Yhdysvalloissa
14.11.1930R-14Suomen luoton nykyisestä asemasta
15.11.1930R-15Yhdysvaltain viimeiset valtiolliset vaalit
22.11.1930R-16Pyrkimyksistä pysäyttää Venäjän tuotteiden tuonti Yhdysvaltoihin
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179
 

Ulkoministeriö
Utrikesministeriet
Merikasarmi, PL 176
00023 Valtioneuvosto

Vaihde 0295 16001
kirjaamo.um@formin.fi

  • Suomen edustustot verkossa
  • Tietoa sivustosta
  • Tietosuoja
  • Kysy ja anna palautetta sähköpostitse