Ulkoministeriön tunnus

Suomen ulkomaanedustustojen raportit 1918–1945

Verkkopalvelusta löydät kaikki Suomen ulkomaanedustustojen raportit vuosilta 1918–1945. Raportit olivat tuolloin edustustojen tärkein tapa tuottaa tietoa asemamaan ulkopolitiikasta, sisäpolitiikasta, talouselämästä, yhteiskunnasta ja Suomen kannalta tärkeistä tapahtumista. Edustustot lähettivät raporttien lisäksi sähkösanomia ja kirjeitä, jotka löytyvät ulkoministeriön arkistosta.

Palvelussa on noin 14 000 raporttia. Yksi raportti voi koostua useammasta sivusta, joten sivuja palvelussa on yli 100 000. Kukin sivu on palvelussa erikseen kuvana. Raporttisivuista on koottu vuosittain ja edustustoittain pdf-versio. Monisatasivuisten pdf-versioiden latautuminen saattaa kestää. Palvelussa ei ole varsinaista hakukonetta, mutta pdf-versiossa voi käyttää tekstihakua. Etenkin vanhimpien raporttien heikon tekstijäljen takia haku toimii vaihtelevasti.

Raportit on esitetty vuosittain edustuston sijaintikaupungin mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Edustustot olivat noihin aikoihin yleensä lähetystöjä, palvelussa on myös muutama raportoiva pääkonsulinvirasto. Suurlähetystö ja suurlähettiläs -nimikkeet Suomi otti käyttöön vasta 1950-luvulla.

Lähetystöllä saattoi olla hoidettavana ns. jalkamaita, joita käsittelevät raportit löytyvät verkkopalvelusta yleensä pääkaupungin nimen mukaan. Kuitenkin sotien välisinä vuosina esimerkiksi Portugalin tapahtumia seurattiin Suomen Madridin-lähetystöstä käsin ja Portugalia koskevat raportit löytyvät Madridin lähettämien raporttien sarjasta.

Tiedote: Suomen ulkomaanedustustojen historiallinen raporttiarkisto laajenee 23.11.2019

Rapporter från Finlands utrikesrepresentation 1918–1945

På den här webbplatsen hittar du alla rapporter skrivna vid Finlands beskickningar utomlands mellan 1918 och 1945. Rapporterna var under denna tid beskickningarnas viktigaste sätt att förmedla information om stationeringslandets utrikespolitik, inrikespolitik, ekonomiska liv, samhälle och ur Finlands synvinkel viktiga händelser. Beskickningarna skickade också telegram och brev till Helsingfors, som kan läsas i utrikesministeriets arkiv.

På webbplatsen finns ca 14 000 rapporter. En rapport kan bestå av flera sidor, vilket innebär att det finns mer än 100 000 sidor. Varje sida är en enskild bild. Vi har sammanställt pdf-filer med rapportsidorna ordnade både per år och per beskickning. Tänk på att det kan räcka en stund att ladda ner pdf-filer på flera hundra sidor. Webbplatsen har ingen egentlig sökfunktion, men det går att göra textsökningar i pdf-filerna. På grund av att texten, särskilt i äldre rapporter, bitvis är mycket svag, fungerar sökningen med varierande resultat. Rapporterna är ordnade årsvis och alfabetiskt enligt stationeringsorten.

Beskickningarna var under denna tid huvudsakligen legationer. Det ingår också rapporter från några generalkonsulat. Finland tog inte i bruk benämningarna ambassad och ambassadör förrän under 1950-talet.

Legationerna kunde ha sidoackrediteringsländer och rapporterna om dem finns huvudsakligen under huvudstadens namn. Det förekommer emellertid undantag, till exempel rapporterna om Portugal, som under åren mellan första och andra världskriget bevakades från Finlands legation i Madrid, finns bland Madrid-rapporterna.

Pressmeddelande: Den finska utrikesrepresentationens historiska rapportarkiv på nätet växer 23.11.2019

Reports by Finland's missions abroad in 1918–1945

All reports drawn up in Finland's missions abroad between 1918 and 1945 can be accessed on the Ministry’s online service. At that time, written reports were the most important way for the missions to produce information on foreign policy, internal policy, the economy, society and events important from Finland’s perspective. In addition to reports, the missions sent telegrams and letters, which are also stored in the archives of the Ministry for Foreign Affairs.

The service includes about 14,000 reports. Since one report may consist of several pages, the total number of pages is more than 100,000 pages. Each page is pictured separately. The report’s contents are presented in PDF files by year and by location (mission). It is worth noting that it may take some time to download a PDF file consisting of several hundreds of pages. The service does not have an actual search engine, but text searches in the PDF files can be made. However, the oldest reports’ print may be of poor quality, and the search function does not always produce results.

The reports are grouped by year, and the material is presented based on an alphabetical order of the host city of each mission. In the period under review, the missions were usually called ‘legations’, but a few reporting ‘consulates-general’ also existed. The words ‘embassy’ and ‘ambassador’ were not used until in the 1950s.

A legation may have been accredited to represent Finland in so-called countries of a non-resident envoy. Reports on them can be found on the online service, too, usually under the name of the capital city of the country in question. However, in the years between the wars, events in Portugal, for example, were followed from the Finnish mission in Madrid, and reports on Portugal can be found in the series of reports sent by Madrid.

Press Release: Historical archives of Finnish missions abroad expand 23.11.2019

1918 1919 1920 1921 1922 1923 1924 1925 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940 1941 1942 1943 1944 1945
 

1926

Berliini Bern-Geneve Kaunas Kööpenhamina Lontoo Madrid Moskova Oslo Pariisi Rooma Tallinna Tokio Tukholma Varsova Washington
 
 

Suomen edustusto Berliini, Saksa

Harri Holma, lähettiläs
2.1.1926R-145Uudenvuodenvastaanotto Hindenburgin luona
17.1.1926R-146Cicerinin matka ja sen yhteydessä olevia kysymyksiä
21.1.1926R-147Puolan ja Venäjän suhde
29.1.1926R-148Hallitus Luther II
8.2.1926R-149Itävallan uusi hallitus
16.3.1926R-150Anschlusskysymys ja sen yhteydessä olevia seikkoja
25.3.1926R-2Saksa ja Genèven kokous
31.3.1926R-151Kaakkois-Euroopan politiikkaa
22.4.1926R-152Moskovan ja Berliinin neuvottelut
1.5.1926R-153Vieläkin saksalais-venäläisestä sopimuksesta
5.5.1926R-154Vieläkin saksalais-venäläisestä sopimuksesta
14.5.1926R-155Saksan uusi hallituspula
27.5.1926R-156Saksan sisäpolitiikkaa
7.8.1926R-157Saksan sisäpolitiikkaa
6.9.1926R-158Saksan teollisuuspäivät ja tasavalta
21.9.1926R-159Eräitä aktuelleja kysymyksiä Saksan talouselämässä 1926 I.
21.10.1926R-160Eräitä keskusteluja. – Suomen ja Saksan suhteet.
24.10.1926R-161Seipelin uusi hallitus Wienissä
24.10.1926R-162Käynti valtakunnanpankin presidentin, Schachtin luona, Vieläkin Seipelin uusi hallitus
29.10.1926R-163Wallroth tilanteesta Moskovassa, Kenraali von Seecktin ero
1.11.1926R-164Saksin valtiopäivämiesvaalit
6.11.1926R-165Käynti ulkoministeri Stresemannin luona
17.11.1926R-166Saksan sisäisistä oloista
26.11.1926R-167Saksan ulkopolitiikkaa
1.12.1926R-167Saksan ulkopolitiikkaa; jatkoa
4.12.1926R-168Käynti Stresemannin luona
8.12.1926R-169Kunnallisvaalit Ylä-Sleesiassa
28.12.1926R-170Saksan lehdistön suhtautuminen Suomen uuteen hallitukseen
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340 341 342 343 344 345 346 347 348
 

Suomen edustusto Bern-Geneve, Sveitsi

Rafael Erich, vt. lähettiläs
(Geneve, Kansainliitto)
11.3.1926R-1Kertomus
19.3.1926R-2Kertomus
27.3.1926R-3Kertomus
3.4.1926R-4Kertomus
9.4.1926R-5Kertomus
30.5.1926R-6Kertomus
30.6.1926R-7Kertomus
9.9.1926R-8Kertomus
6.10.1926R-9Kertomus
7.10.1926R-10Kertomus
20.11.1926R-11Kertomus
11.12.1926R-12Kertomus
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340 341 342 343 344 345 346 347 348 349 350 351 352 353 354 355 356 357 358 359 360 361 362 363 364 365 366 367 368 369 370 371 372 373 374 375 376 377 378 379 380 381 382 383 384 385 386 387 388 389 390 391 392 393 394 395 396 397 398 399 400 401 402 403 404 405 406 407 408 409
 

Suomen edustusto Kaunas, Liettua

Reino Sylvander, lähettiläs (Riika)
23.2.1926R-136Transito vesiteillä, Liettuan vuosipäivä
7.4.1926R-137Liettua ja non agression, Liettuan-Puolan rajaselkkaus
20.4.1926R-138Jälkimaininkeja Liettuan delegation Geneven matkalta
25.4.1926R-139Liettua ja non-agression & garantiasopimus
5.5.1926R-140Bistras pro Reinys, Toukokuun 1 p. Liettuassa, Liettuan nootti Kansainliitolle
4.6.1926R-141Liettuan eduskuntavaalit ja uusi tilanne
10.6.1926R-142Uusi presidentti Grinius ja lähimmät tehtävänsä
26.6.1926R-143Liettuan uusi hallitus (Slezevicius) ja sen ohjelma
17.9.1926R-144Hallituksen asema
20.12.1926R-148Uusi presidentti, uusi hallitus, tynkäeduskunta
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58
 

Suomen edustusto Kööpenhamina, Tanska

Karl Gustaf Idman, lähettiläs
31.1.1926R-14Tanskan ja Norjan välinen välitystuomiosopimus
22.2.1926R-1Tanskan ja Saksan välisistä suhteista; Tanskalais-norjalaisia suhteita
1.3.1926R-2Kysymys kansainliiton neuvoston pysyväisistä jäsenistä
12.3.1926R-3Vieläkin pysyväisistä neuvostopaikoista
16.3.1926R-4Aseistariisumisehdotuksen käsittely Folketingissa
22.3.1926R-5H.M. Leskikuningattaren kuolema
24.3.1926R-6Professori Hirnin esitelmät
29.3.1926R-7Huippuvuoria koskeva konferenssi Köpenhaminassa; Ent. valtakunnankansleri Seipel Itävallan liittymisestä Saksaan
20.4.1926R-15Tanskan taloudellinen tilanne pääomataseen mukaan
29.4.1926R-16Tanskan maanviljelystuotteiden nykyiset vientimahdollisuudet Saksaan
5.5.1926R-8Unkarin ulkopolitiikasta
6.5.1926R-9Franginväärennykset ja Unkarin hallitus
12.5.1926R-10Jugoslavian ja Bulgarian yhtymissuunnitelmista
17.5.1926R-11Unkarin parlamentissa olevat ryhmät
28.5.1926R-12Tanskalais-saksalaiset suhteet. Saksalainen propaganda Pohjois-Slesvigin kysymyksessä
29.5.1926R-13Suu- ja sorkkatauti Tanskassa
9.6.1926R-14Suomen edustus Landbohojskolan kokouksessa elokuun 24-26 päivinä
14.6.1926R-15Tanskalais-saksalaiset suhteet. Tanskalais-saksalainen välitystuomio- ja sovintomenettelyä koskeva sopimus
22.6.1926R-16Taloudellinen asema Tanskassa
21.8.1926R-17Kansainliiton neuvoston vakinaiset paikat
1.9.1926R-18Pohjoismaisten parlamentaarikkojen matka Sönderjyllantiin ja Saksan yleinen mielipide
3.9.1926R-19Suu- ja sorkkatauti Tanskassa
16.9.1926R-20Taloudellinen kriisi
13.10.1926R-21Kuningas Tasavallan Presidentin käynnistä Köpenhaminassa; Sönderjyllannissa huomattavissa oleva pyrkimys itsehallintoon
5.11.1926R-22Kysymys valtion päämiehestä Unkarissa; Bethlenin hallituksen asema; Hallituksen parlamentin ylähuonetta koskeva ehdotus
9.11.1926R-23Unkarin ulkopolitiikasta
9.11.1926R-XVIINykyinen sisäpoliittinen tilanne Tanskassa
22.11.1926R-XVIIIVaalitaistelu Tanskassa ja vaalien mahdolliset tulokset
14.12.1926R-24Tanskan uusi hallitus
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 1 1 2 2 3 3 4 4 5 5 6 6 7 7 8 8 9 9 10 10 11 11 12 12 13 13 14 14 15 15 16 16 17 17 18 18 19 19 20 20 21 21 22 22 23 23 24 24 25 25 26 26 27 27 28 28 29 29 30 30 31 31 32 32 33 33 34 34 35 35 36 36 37 37 38 38 39 39
 

Suomen edustusto Lontoo, Iso-Britannia

Armas Herman Saastamoinen, lähettiläs
4.2.1926R-1Englannin edustus Suomessa, Liberaalit ja puoluesuhteet Englannissa
5.2.1926R-2Saksalainen tuloverotus ja englantilaiset, Latvian velkaneuvottelut
8.2.1926R-3Englanti ja Neuvosto-Liitto, Tshitsherin y.m.
9.2.1926R-4Ministeri Donnerin rapellikirjeen jättö, Turkki ja Englanti
9.2.1926R-5Kivihiilikysymys
12.2.1926R-6Englanti ja Kansainliiton neuvoston mahdolliset uudet vakinaiset jäsenet
18.2.1926R-7Englannin suhde tulevaan passikonferenssiin ja opiskelevien pääsy Englantiin
22.2.1926R-8Labour Party’n ulkopoliittinen politiikka
22.2.1926R-9Irakin kysymys ja uusi ranskalais-turkkilainen sopimus, Kansainliiton Neuvoston uudet vakinaiset jäsenet
23.2.1926R-10Kansainliitto ja Englanti
25.2.1926R-11MacDonald ja Suomi, Englanti ja Kansainliitto
27.2.1926R-12Englannin ja Norjan väliset neuvottelut territorialivesistä, Liberaalit
22.3.1926R-1Käynti Foreign Officen vakinaisen alivaltiosihteerin, Sir William Tyrrellin luona, Englanti ja Kansainliitto, The Hon. Reginald M’Kenna ja Suomi
31.3.1926R-2Keskustelu ulkoasiain valtiosihteeri Sir Austen Chamberlainin kanssa maaliskuun 29 p:nä 1926
26.4.1926R-3Venäjän esittämät non-aggressiosopimukset
28.5.1926R-4Englannin työtaistelujen arvostelua, Ulkopoliittisia havaintoja
21.6.1926R-5Turkki ja Suomi
26.6.1926R-6Englanti ja Ranska, Asema Englannissa
1.7.1926R-7Englanti ja Venäjä, Erään tunnetun ameriikkalaisen pankkimiehen mietteitä Euroopan oloista, Presidentti Relanderin vierailu Latviassa
24.7.1926R-8Englannin hiililakko, Englanti ja Ranskan tapahtumat
10.9.1926R-9Englannin hiililakko
13.9.1926R-10Englanti ja Kansainliiton syyskokous v. 1926, Englanti ja Kiina
6.10.1926R-11Saksan-Ranskan-Belgian-Luxemburgin teräskartelli, Liettua, Keskustelu Sir William Tyrrell’in kanssa, Hiililakko
14.10.1926R-12Keskustelu Alivaltiosihteeri J.D. Gregoryn kanssa
21.10.1926R-13Finanssimiesten julistus tullitariffeista ja tullirajoista.- Belgian finanssit.
29.10.1926R-14Dominioitten osuus Brittiläisen Imperiumin ulkopolitiikassa
11.11.1926R-13Hyökkäämättömyyssopimus
12.11.1926R-14Chamberlain ja Kansainliitto, Neuvosto-Venäjä ja uusi aasialainen liitto
15.11.1926R-15Englanti ja Kiina
18.11.1926R-16Englannin suhtautuminen Kansainliiton viimeisen kokouksen tapahtumiin
22.11.1926R-17Brittein valtakunta ja dominiot
23.11.1926R-18Englanti ja Venäjä
14.12.1926R-15Keskustelu Foreign Officessa Apulais-alivaltiosihteerin J.D. Gregoryn kanssa
16.12.1926R-16Englannin ulkopolitiikan suuntaviivoja
29.12.1926R-17Finanssiasioita, Vedenalaisia Neuvosto-Venäjää varten
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265
 

Suomen edustusto Madrid, Espanja

Georg Achates Gripenberg, asiainhoitaja
25.1.1926R-5Eräs suomalais-espanjalaisen kauppasopimuksen irtisanomisehdotus
9.2.1926R-11Espanjan uusi hallitus ja sisäpoliittinen tilanne
10.2.1926R-12Suomalais-espanjalainen kauppasopimus
15.2.1926R-13Kansainliiton Neuvoston n.s. vakinaiset jäsenet
10.3.1926R-20Kansainliiton Neuvoston vakinaiset paikat
4.4.1926R-22Finlandiafilmin esitys Barcelonassa
12.4.1926R-24Espanja ja Kansainliitto
23.4.1926R-26Käyntini Portugalin Ulkoasiainministeriössä
29.4.1926R-29Espanjan kauppapolitiikka
29.5.1926R-38Neuvotteluja suomalais-portugalilaisesta kauppasopimuksesta
3.6.1926R-39Portugalissa sotilaskapina
11.6.1926R-42Marokon tapahtumat
14.6.1926R-45Espanja ja Kansainliitto
28.6.1926R-49Espanja ja Kansainliitto
3.7.1926R-50Vallankaappausyritys Espanjassa
5.7.1926R-52Kansainliiton Neuvoston uudistaminen
4.8.1926R-56Espanja ja Kansainliitto
20.8.1926R-61Espanjalais-italialainen välitystuomiosopimus
27.8.1926R-65Espanjan ulkopolitiikka
9.9.1926R-67Espanjan sisäpoliittinen tilanne
25.9.1926R-72Espanjan ulkopolitiikka
7.10.1926R-77Espanjan ulkopolitiikka
27.10.1926R-88Tangerin kysymys
15.11.1926R-94Katalonialaisten separatistien salaliitto
15.12.1926R-108Suomalais-portugalilainen kauppasopimus
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191
 

Suomen edustusto Moskova, Neuvostoliitto

Antti Hackzell, lähettiläs
6.1.1926R-82Joulukuun puoluekokous
14.1.1926R-83Pyrkimyksiä päästä Sovietin eristetystä asemasta; Eräs Buharinin puhe
28.1.1926R-84Moskovan suhteista Kiinaan ja viime konflikti Itä-Kiinan radalla
4.2.1926R-85Sinovjevin suunnitelmista Pohjoisen liittotasavallan perustamisesta
3.3.1926R-86Skrzynskin kääntyminen Moskovan puoleen Sovietin läntisten naapurien asioissa; Latvian hallituksen menettelystä kuriirimurhan johdosta
10.3.1926R-87Tilanteen kehittyminen Skrzynskin non agression ehdotuksen esittämisen jälkeen
30.3.1926R-88Vielä non agression sopimuksista
6.4.1926R-89Moskovan Aasian politiikan nykyisistä vaikeuksista. 1) Kiinan puoli, 2) Persia ja Afganistan
20.4.1926R-90Yritykset taas vetää Saksaa Tännepäin; Moskovan muista non agression ehdotuksista
27.4.1926R-91Bolshevikkien nykyisestä taloudellisesta pulakaudesta ja mahdollisuuksista siitä selvitä
4.5.1926R-92Berlinin sopimus ja Moskovan neuvottelut sopimuksista muitten kanssa
10.5.1926R-93Moskovan eri valtioitten kanssa käymistä neuvotteluista
27.5.1926R-94Turvallisuussopimusasiain käsittelemisestä Moskovassa; Latvialle ja Virolle tehdyt ehdotukset turvallisuussopimuksiksi
3.6.1926R-95Huononevat välit Englannin kanssa; Puolan tapausten tuomat huolet
9.6.1926R-96Ulkoasiainkomissariaatin kannasta turvallisuussopimusasiassa
17.6.1926R-97Komissariaatin mietteitä Puolan tilanteen kehityksestä; Täältä ammattiliitoillemme ojennettu käsi
24.6.1926R-98Soviet ja armeijamme johto; Birkin ero ja matka
30.6.1926R-99Vielä Birkin asiasta; Tsekan työalalta ulkomailla
29.7.1926R-1Dshershinskin kuolema; Sinovjev kukistettu – maalaisten intressit voittaneet tehdastyöläisten
5.8.1926R-2Birk jatkaa
9.9.1926R-3Birk tahtoo asettua talonpoikana Venäjälle; Huhut salaisesta ulkoministerikonferenssista hermostuttavat neuvostoviranomaisia
30.9.1926R-100Oppositioonista ja muista sisäisistä vaikeuksista
1.10.1926R-101Liettuan-Sovietin hyökkäämättömyyssopimus
21.10.1926R-102Viime viikkojen kehitysaskel puolueessa; Kun tapasin Birkin Kaukaasiassa
28.10.1926R-4XV Puoluekonferenssi
4.11.1926R-5Buharinin puhe XV puoluekonferenssissa
11.11.1926R-103Lyhyt keskustelu Tshitsherinin kanssa Sovietin vuosijuhlassa; Tshitsherin Skandinavian maitten yhteistoiminnasta
18.11.1926R-6Neuvostoliiton ja Afghanistanin välinen hyökkäämättömyys- ja puolueettomuussopimus
2.12.1926R-104Turvallisuussopimusneuvottelujen keskeytymisestä johtunut tilanne
4.12.1926R-105Vielä turvallisuussopimusneuvottelujen keskeytymisestä
9.12.1926R-106Pahaa tuulta Suomeen nähden neuvottelujen katkeamisen johdosta
15.12.1926R-107Suomen uusi hallitus ja toiveita täällä siihen nähden; Italialais-Albanialainen ystävyyssopimus Moskovan kannalta; Viron uusi Ministeri
22.12.1926R-108Tilanteesta 1. Asema puolueessa; Vallankaappaus Liettuassa ja Moskova
29.12.1926R-109Keskustelu Stomanjakovin kanssa 27.XII; Vielä Liettuan tapahtumista ja niitten vaikutuksesta täällä; 11. Taloudellisesta tilanteesta; Kysymys karjalaispakolaisten kotiinpaluusta
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340 341 342 343 344 345 346 347 348 349 350 351 352 353 354 355 356 357 358 359 360 361 362 363 364 365 366 367 368 369 370 371 372 373 374 375 376 377 378 379 380 381 382 383 384 385 386 387 388 389 390 391 392 393 394 395 396 397 398 399 400 401 402 403 404 405 406 407 408 409 410 411 412 413 414 415 416 417 418 419 420 421 422 423 424 425 426 427 428 429 430 431 432 433 434 435 436 437 438 439 440 441 442 443 444 445 446 447 448 449 450 451 452 453 454 455 456 457 458 459 460 461 462 463 464 465 466 467 468 469 470 471 472 473 474 475 476 477 478 479 480 481 482 483 484 485 486 487 488 489 490 491 492 493 494 495 496 497 498 499 500 501 502 503 504 505 506
 

Suomen edustusto Oslo, Norja

Östen Elfving, lähettiläs
29.1.1926R-1Lihantuontikiellon kumoaminen
15.2.1926R-2Lihantuontia koskevat ehdot
26.2.1926R-3Välitystuomiosopimukset; Poliittinen tilanne
6.3.1926R-4Hallituksen vaihdos
17.3.1926R-5Ensimmäinen keskusteluni pääministeri Lykken kanssa
10.6.1926R-6Norjan Samfundsvernetin organisaatio ja toiminta
17.7.1926R-7Välitystuomiosopimukset
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 1 1 2 2 3 3 4 4 5 5 6 6 7 7 8 8 9 9 10 10 11 11 12 12 13 13 14 14 15 15 16 16 17 17 18 18 19 19 20 20 21 21 22 22 23 23 24 24 25 25 26 26 27 27 28 28 29 29 30 30 31 31 32 32 33 33 34 34 35 35 36 36 37 37 38 38 39 39 40 40 41 41 42 42 43 43 44 44 45 45 46 46 47 47 48 48 49 49 50 50 51 51 52 52 53 53 54 54 55 55 56 56 57 57 58 58 59 59 60 60 61 61 62 62 63 63 64 64 65 65 66 66 67 67 68 68 69 69 70 70 77 77
 

Suomen edustusto Pariisi, Ranska

Carl Enckell, lähettiläs
9.1.1926R-156I. ”Locarnon tie – Geneven tie”; II. Stormakternas eventuella ställningstagande; III. vår internationella ställning såsom medlem av de fria nationernas gemenskap; IV. Rysslands förhållande till den eventuella pakten och Finlands ryska politik; V. Finlands gräns mot Ryssland; VI. Detaljanmärkningar; VII. Alternativförslaget
30.1.1926R-157Handelsrelationerna med Frankrike; Fransk-Polska relationer; Georgien, Armenien och de icke ryska nationaliteterna inom Sovjetunionen; Folkförbundets förestående assemblée mm.
10.2.1926R-158Förestående fransk-ryska underhandlingar
2.3.1926R-159Frankrikes förhållande till folkförbundet
2.3.1926R-163Besök i Bryssel den 18-24 april 1926
14.3.1926R-160Locarno-avtalen inför franska parlamentet
1.4.1926R-161Locarno och Ryssland
16.4.1926R-162De ryska emigranterna; Georgien; Bessarabien; Sovjets förslag till non-agressions- och förlikningsavtal med Polen, Finland och Baltstaterna; Det politiska läget i Frankrike
1.6.1926R-164Ranskalais-venäläiset neuvottelut
12.7.1926R-1Finanssikeskustelu edustajakamarissa
19.7.1926R-2Finanssikeskustelu edustajakamarissa II.
22.7.1926R-3Herriot’n uusi hallitus
24.7.1926R-4Ranskan velkasopimukset
30.7.1926R-5Venäläis-ranskalaiset neuvottelut; Poincarén hallitus; Uuden hallituksen veroehdotukset
11.8.1926R-6Hallituksen ehdotukset kotimaisten lainojen järjestämiseksi; Yleiskatsaus finanssitilanteeseen; Ranskan ulkopolitiikka ja Keski-Eurooppa
15.9.1926R-7Miksi Ranskan ja Jugoslavian välinen sopimus viipyy; Tangerin kysymys; Virastojen supistaminen Ranskassa
7.10.1926R-165Kansainliiton VII yleiskokous, sovjethallituksen ehdotus non agressioni-sopimukseksi ja aseistuksen supistus
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327
 

Suomen edustusto LatviaLiettua, Latvia

Reino Sylvander, lähettiläs
27.1.1926R-103Ulkoministeri Piip Riiassa; Baltian maitten vähemmistökansallisuuksien konferenssi Riiassa
13.2.1926R-104Pommmiräjähdykset; Kommunistien vangitsemisista; Kuriirimurha; Ulkoministerien konferenssi
17.3.1926R-105Albatin haastattelusta; Riian konferenssi
31.3.1926R-106Riian konferenssista; Non agression sopimus; Latvian-Venäjän suhteista
12.4.1926R-107Neuvostoliiton edustaja non agression-sopimuksesta; Senaattori Reynald Riiassa; SSST:n lehtiattasea Anin; Pastori Needran armahtaminen
22.4.1926R-108Needran armahtaminen ja hallituskriisin uhka; Edustajakonferenssi Riiassa; SSST:n lehtiattasea Anin
1.5.1926R-109Hallituskriisi
5.5.1926R-110Edustajakonferenssista Riiassa; Toukokuun 1 p. Riiassa; Alberings-hallitus
11.5.1926R-111Päämin. Alberings hallituksensa tehtävistä; Presidenttivierailu; Sozialdemokrats ja maakorvauskysymys
2.6.1926R-113Neuvostoliiton sopimusehdotus ja Latvian vastaus
30.7.1926R-115Ulkomin. Ulmaniksen Kovnon matka
16.10.1926R-116Latvia ja venäläis-liettualainen non-agression-sopimus
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94
 

Suomen edustusto Rooma, Italia

Rolf Thesleff, lähettiläs
12.1.1926R-1Vaikea lausua mielipidettä nykyisestä tilanteesta. Italian ja Kreikan kauppaneuvottelut. Käyntejä.
10.2.1926R-2Syndikaattilaki
15.2.1926R-3Yleissilmäys Italian poliittisiin oloihin.
26.2.1926R-4Kauppasopimus Kreikan kanssa; Taloudellinen tilanne; Italian ja Puolan paikka Kansainliiton neuvostossa.
12.3.1926R-5Nintshitsh ja Rufos Roomassa; Kauppasopimus Kreikan kanssa.
9.5.1926R-6Yleissilmäys; Italian lähettilään vaihdos Helsingissä
31.5.1926R-7Sisäpoliittinen tilanne. Mussolinin viimeihen puhe.
14.6.1926R-8Italian emämaa-armeijan uudesta järjestelystä. Tshitsherinin matka.
1.7.1926R-9Toimenpiteitä taloudellisen aseman parantamiseksi. Syndikaattilaki.
30.7.1926R-10Katsaus tilanteeseen Italiassa.
10.8.1926R-11Korporatsioniministeriö ja korporatsionit.
18.8.1926R-12Italian suhteet ulkovaltoihin.
4.9.1926R-13Taloudellinen taistelu ja Ministerineuvoston kokous.
18.9.1926R-14Lucettin murhayritys; Italialais-rumanialainen ystävyyssopimus; Trenton asukkaiden nimet; Ticinon kysymys.
6.10.1926R-15Bessarabian kysymys; Poliittinen tilanne.
21.10.1926R-16Poliittisesta tilanteesta.
8.11.1926R-17Sisäpoliittinen tilanne
10.11.1926R-18Toimenpiteet murhayrityksen johdosta.
14.11.1926R-19Uudesta valtiolainasta; Ricciotti Garibaldin juttu; Fascistien kostotekoja.
7.12.1926R-20Ystävyys- ja välityssopimus Albanian kanssa; Rooman ensimmäisen kuvernöörin ero; Sanomalehtien suuruus.
21.12.1926R-21Tiranan sopimuksen seurauksia.
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192
 

Suomen edustusto Tallinna, Viro

Rudolf Holsti, lähettiläs
8.1.1926R-11.Salaisesta tiedoituksesta; 2. Ulkoasiainministereiden konferenssi Riigassa
16.1.1926R-21.Suomen lähetystö Riigassa; 2. Moskkovan aikeita Viron ja Latvian suhteen; 3. Ulkoasiainministeri Piip ulkopoliittisesta tilanteesta
22.1.1926R-2Onko sodanvaara uhkaamassa Venäjältä päin
3.2.1926R-31.Eräitä poliittisia tapahtumia; 2. Hallituksen esitys vv. 1926/27 tulo- ja menoarvioksi; 3. Eräs lausunto Viron ulkopoitiikasta v. 1925;4. Ulkoasiainministeri Piipin Riian matka ja Viron-Latvian tulliunionia koskevat neuvottelut
9.2.1926R-4Tallinnan lähetystön vuosikertomus v:lta 1925
10.2.1926R-51.Tarton rauhan vuosipäivä; 2. Tshitsherin neuvostohallituksen politiikasta Balttian maissa;3. Kominternin osa neuvostohallituksen ulkopolitiikassa puolueen 14:n kongressin jälkeen
14.2.1926R-61.Eräs lausunto Neuvostoliiton suhteesta balttilaisiin valtioihin; 2. Kommunismi Virossa;3. Väärinkäytökset Eesti Pankissa; 4. Konsuli Taarin paljastukset; 5. Muutoksia täkäläisessä diplomaattikunnassa
16.2.1926R-71.Uusi vaalilaki; 2. Viron ja Neuvostoliiton suhteista; 3. Liettuan itsenäisyyspäivä ja Viro
21.2.1926R-81.Ulkoasiainministerien konferenssi Riigassa;2. Venäjän politiikasta m.m. Viron ja Latvian suhteen; 3. Yleisesikuntien neuvottelut Varsovassa; 4. Vieraannettujen tilojen korvauskysymys
26.2.1926R-9Virolainen lausunto Venäjän politiikasta;2. Eräitä ”uusia ulkopoliittisia suuntaviivoja”
2.3.1926R-101.Vähän täydennystä; 2. Viron itsenäisyyspäivän vietto; 3. Puolan parlamentin jäenten vierailu Virossa; 4. Vieraannettujen tilojen korvauskysymys
10.3.1926R-111.Viron agraarireformi; 2. Viron maareformi ja ulkomaalaiset
13.3.1926R-121.Tuleva ulkoministerien konferenssi; 2. Venäjä Suomen, Viron, Latvian ja Puolan ulkopolitiikasta; 3. Viron ja Latvian suhteet Venäjään
24.3.1926R-131.Soraääniä korvauslain johdosta; 2. Suomalaiset maatilat Virossa; 3. Ministeri Piip ulkopolitiikastaan
29.3.1926R-14Salakuljetussopimus
6.4.1926R-151.Vieläkin soraääniä korvauslai johdosta;2. Venäjän laivastovierailu
10.4.1926R-161.”Jääkarhu”; 2. Pietarin laivaliikenne;3. Vieläkin soraääniä korvauslain johdosta;4. Senaattori Reynaldin vierailu; 5. Viron poliisiolot
21.4.1926R-17Venäjän ehdotus non-agression-sopimukseksi
29.4.1926R-181.Viron maataloudellinen yhteistyö Latvian ja Liettuan kanssa; 2. Viron ja Latvian väliset suhteet
3.5.1926R-191.Eräs suomal. sosialisti Suomen yhteistyöstä Baltian maiden kanssa; 2. ”Altengammen” lasti;3. Gambarow jättänyt Tallinnan
6.5.1926R-201.Eräs unkarilainen lausunto Riian konferenssista; 2. Tallinnalaisia tietoja Liettuan neuvotteluista; 3. Sovjetin non agression-sopimusta koskevat neuvottelut; 4. Vieläkin ”Altengammen” lasti
18.5.1926R-21Katsaus taloudellisiin ja valtiollisiin oloihin Neuvosto-Venäjällä
21.5.1926R-221.Lausuntoja Neuvostoliiton – Saan sopimuksesta; 2. Arvostelevia lausuntoja Viron ulkopolitiikasta
26.5.1926R-281.Tasavallan Presidentin vierailu Virossa;2. Venäjä ja Saksa
26.5.1926R-23Non agression-sopimus
1.6.1926R-241.Vieläkin Venäjän talvisesta asekuljetuksesta;2. Muuan presidentti Tshaksten Suomen matkaa koskeva lausunto
7.6.1926R-251.Viron ja Latvian kanta Neuvostoliiton ehdotuksen suhteen; 2. Ulkoasiainministeri Piipin neuvottelu Riiassa
12.6.1926R-261.Vaalit ja poliittinen tilanne niiden jälkeen;2. Eräitä tietoja Neuvostoliitosta
16.6.1926R-27Venäläiset ohjeet sotilasvakoilua varten
27.6.1926R-28Ministeri Birk’in asia
28.6.1926R-29Maatila-asiat Virossa
30.6.1926R-30Kysymys hyökkäämättömyyssopimuksesta Venäjän kanssa
19.7.1926R-31Neuvottelut Venäjän kanssa turve- ym. sopimuksista
27.7.1926R-32Jälkikeskustelua Birkin asiassa
28.7.1926R-331.Uusi hallitus; 2. Jüri Wilmsin hautapatsaan paljastus
4.8.1926R-341.Uuden hallituksen ohjelmajulistus; 2. Uuden hallituksen ulkopoliittinen ohjelma y.m. huomioita
6.8.1926R-351.Viron ja Liettuan väliset suhteet; 2. Riian sosialistikongressin päätöslauselmat
14.8.1926R-361.Tietja Ukrainasta; 2. Ministeri Akel Viron ulkopolitiikasta
18.8.1926R-371.”Waba Maa” Suomen ulkopolitiikasta;2. Vapaussodan muistomerkin paljastus Kadrinassa; 3. Tietoja Bolshevikien toiminnasta kaukaisessa idässä
15.9.1926R-381.Eräitä ulkopoiittisia kysymyksiä; 2. Eräs kreivi Brockdorf-Rantzauta koskeva tieto; 3. Ent. lähettiläs Birkin asiat
1.10.1926R-391.Ulkomaalainen pääoma Viron teollisuus- ja pankkilaitoksissa; 2. Satotoiveet; 3. Virossa vaadittavat alkuperätodistukset
6.10.1926R-40Maatilakysymys ja maisteri Saurion asia
5.11.1926R-41Herra A. Birkin asia
12.11.1926R-42Äskeinen kongressi Moskovassa
19.11.1926R-43Vieläkin venäläis-saksalaisesta yhteistoiminnasta
23.11.1926R-441.Venäjän vehkeilyistä Virossa; 2. Virolais-venäläiset kauppasuhteet
5.12.1926R-45Tietoja Neuvostoliiton suhteista ulkovaltoihin
5.12.1926R-46Viron uusi lähettiläs Moskovassa
20.12.1926R-47Agrarireformi Virossa
31.12.1926R-48Agraarireformi Virossa
31.12.1926R-49Viron uusi valtiolaina
31.12.1926R-501.Venäjän ja Saksan yhteistoiminta; 2. Vähän vastausta
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340 341 342 343 344 345 346 347 348 349 350 351 352 353 354 355 356 357 358 359 360 361 362 363 364 365 366 367 368 369 370 371 372 373 374 375 376 377 378 379 380 381 382 383 384 385 386 387 388 389 390 391 392 393 394 395 396 397 398 399 400 401 402 403 404 405 406 407 408 409 410 411 412 413 414 415 416 417 418 419 420 421 422 423 424 425 426 427 428 429 430 431 432 433 434 435 436 437 438 439 440 441 442 443 444 445 446 447 448 449 450 451 452 453 454 455 456 457 458 459 460 461 462 463 464 465 466 467 468 469 470 471 472 473 474 475 476 477 478 479 480 481 482 483 484 485 486 487 488 489 490 491 492 493 494 495 496 497 498 499 500 501 502 503 504 505 506 507 508 509 510 511 512 513 514 515 516 517 518 519 520 521 522 523 524 525 526 527 528 529 530 531 532 533 534 535 536 537 538 539 540 541 542 543 544 545 546 547 548 549 550 551 552 553 554 555 556 557 558 559 560 561 562 563 564 565 566 567 568 569 570 571 572 573 574 575 576 577 578 579 580 581 582 583 584 585 586 587 588 589 590 591 592 593 594 595 596 597 598 599 600 601 602 603 604 605 606 607 608 609 610 611 612 613 614 615 616 617 618 619 620 621 622 623 624 625 626 627 628 629 630 631 632 633 634 635 636 637 638 639 640 641 642 643 644 645 646 647 648 649 650 651 652 653 654 655 656 657 658 659 660 661 662 663 664 665 666 667 668 669 670 671 672 673 674 675 676 677 678 679 680 681 682 683 684 685 686 687 688 689 690 691 692 693 694 695 696 697 698 699 700 701 702 703 704 705 706 707 708 709 710 711 712 713 714 715 716 717 718 719 720 721 722 723 724 725 726 727 728 729 730 731 732 733 734 735
 

Suomen edustusto Tokio, Japani

Gustaf John Ramstedt, va. asiainhoitaja
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99
 

Suomen edustusto Tukholma, Ruotsi

Werner Söderhjelm, lähettiläs
16.1.1926R-1Valtiopäiväin avajaiset; Hallituksen esitykset
26.1.1926R-2Lähetekeskustelu; Hallituksen muutos tulossa? Suomen asioita
24.2.1926R-3Ruotsi ja Kansainliiton neuvosto; Suomen edustus Saar-komiteassa
23.3.1926R-4Genèven tapahtumat ja mieliala Ruotsissa
22.5.1926R-5Sisäpoliittinen asema
3.6.1926R-6Hallituspula
8.6.1926R-7Uusi hallitus
16.6.1926R-8Ruotsin ja Venäjän väliset neuvottelut
18.6.1926R-9Kauppasopimusneuvottelut
23.6.1926R-10Ruotsin sanomalehdistö ja Suomi
3.7.1926R-11Keskustelu ulkoministerin kanssa: Saksa-Sovjet; Ruotsi-Sovjet
15.7.1926R-12Käynti pääministerin luona
17.8.1926R-13Ilmailuvierailu
16.10.1926R-14Maakäräjävaalit
30.10.1926R-15Ruotsin-Sovjetin sopimuksen vaiheet
2.11.1926R-16Puhelinkaapeli
13.11.1926R-17Tiedotukset Suomesta Ruotsiin
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112
 

Suomen edustusto Varsova, Puola

Hjalmar Procopé, lähettiläs
4.1.1926R-79Det inre politiska läget i Polen/Sekret meddelande/; Det finansiella saneringsarbetet; Polen och Tcheckoslovakien; Den föregivna generalstabskonferensen i Warschau; Den i Bukarest avslutade militär- och transitokonventionen; Polen och Ryssland
1.2.1926R-80Det inre politiska läget i Polen /sekret meddelande/; Polens baltiska politik; Polens inträde i folkförbundskonseljen
9.2.1926R-81Polsk-rumäniska allianstraktaten och Rysslands förhållande till densamma
29.3.1926R-1Vastaanotto Presidentti Wojciechowskin luuona; Non-agression-sopimukset Venäjän kanssa; Hallituskriisi; Valkoisten venäläisten puuhia
31.3.1926R-2Non-agression-sopimuksen Venäjän kanssa
10.4.1926R-3Eräitä Puolan ulkopolitiikan suuntaviivoja; Puola ja Locarno; Puola ka Kansainliiton neuvosto; Puola ja Venäjä; Puola, Baltian maat ja Suomi; Puolalais-romanialainen uusi sopimus; Ministeri Skrzy´nskin matka Pragiin ja Wieniin. Erinäisiä virtauksia itäisen Keski-Euroopan poliittisissa asioissa; Puolan sisäiset olot
16.5.1926R-4Venäjän non-agressio-sopimukset; Vallankaappaus toukokuussa 1926
18.5.1926R-5Vallankaappaus ja poliittiset tapahtumat Puolassa; Puolan uusi ulkopoliittinen johto
20.5.1926R-6Vallankaappaus ja poliittiset tapahtumat Puolassa
21.5.1926R-7Venäjän non-agressio-sopimukset ja Baltian maiden liitot; Vallankaappaus ja poliittiset tapahtumat Puolassa
22.5.1926R-8Saksalais-venäläinen sopimus
4.6.1926R-9Venäjän non-agressio-sopimukset ja Baltian maiden liitot
12.6.1926R-10Venäjän non-agressio-sopimukset ja Valtian maiden liitot; Yleisiä ulkopoliittisia huomautuksia
15.6.1926R-11Poliittiset tapahtumat Puolassa; Uusi presidentin vaali; Muutamia mietteitä ja havaintoja Puolan ulkopolitiikasta; Venäjän non-agressio-sopimukset ja Baltian maiden liitot; Pikku-Ententen ministerikonferenssi Belgradissa
24.6.1926R-12Venäjän kanssa tehtäviksi suunnitellut non-agressio-sopimukset; Puolan ja Liettuan väliset suhteet; Muutamia reunamuistutuksia Pikku-Ententen konferenssin ja romanialais-italialaisen politiikan johdosta
1.7.1926R-16Sisäinen kehitys Venäjällä Varsovasta arvosteltuna
4.7.1926R-13Ulkoasiainministeri Zaleski non-agressio-asiasta; Ulkoasiainministeri Zaleski ministerikonferenssista ja Puolan yleisestä kansainvälisestä asemasta
10.7.1926R-14Keskustelusta Turkin täkäläisen uuden ministerin kanssa; Lähinnä non-agressio-asiasta koskevista keskusteluista ulkoasiainministeri Zaleskin ja varaministei Knollin kanssa; Yksityiskeskustelusta marsalkka Pilsudskin kanssa
31.7.1926R-15Non-agressio-asia ja Riian konferenssi
5.8.1926R-17Puolan ulkopolitiikka
10.8.1926R-18Sisäpoliittinen tila Puuolassa. Hallitusmuodon muutokset ja valtuudet nykyiselle hallitukselle; Muutamia mietteitä Puolan taloudellisista oloista
18.10.1926numerotonPuolalais-romanialainen puolustusliitto ja Ranska
4.11.1926R-20Keskustelu ministeri Zaleskin kanssa non-agressioni-asiasta; Liettualais-venäläinen sopimus ja Puola
6.11.1926R-21Keskusteluja non-agressioni-asiasta
7.11.1926R-22Valtakunnan Puolustuskomitean muodostaminen
15.11.1926R-23Keskusteluja non-agressioniasiasta; Tchitcherinin ja Rudski Beyn tapaaminen Odessassa; Suomen asema Kansainliitossa
23.11.1926R-24Keskusteluja non-agressioni-asiasta; Vielä Puolan ja Venäjän keskinäisistä suhteista
26.11.1926R-25Odessan kohtaus, Venäjän ja läheisen idän politiikkaa; Kunnallisvaalit Ylä-Sileesiassa
30.11.1926R-26Keskusteluja non-agressioni-asiasta; Käsitys Puolassa Herra Stresemannin 23.XI.26 pitämästä puheesta
3.12.1926R-27Muutamia huomautuksia Puolan taloudellisista oloista
6.12.1926R-28Federalisationiajatus Puolan poliittisessa elämässä
11.12.1926R-29Puolan suhde pikku-ententeen kuuluviin valtioihin; Huhut Romanian ja Unkarin lähentelemisestä
23.12.1926R-30Kaunasissa tapahtunutta vallankaappausta koskevia huhuja ja mietteitä
31.12.1926R-31Edelleen Liettuan tapahtumista Varsovasta arvosteltuina
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 193 194 195 196 197 198 199 200 201 202 203 204 205 206 207 208 209 210 211 212 213 214 215 216 217 218 219 220 221 222 223 224 225 226 227 228 229 230 231 232 233 234 235 236 237 238 239 240 241 242 243 244 245 246 247 248 249 250 251 252 253 254 255 256 257 258 259 260 261 262 263 264 265 266 267 268 269 270 271 272 273 274 275 276 277 278 279 280 281 282 283 284 285 286 287 288 289 290 291 292 293 294 295 296 297 298 299 300 301 302 303 304 305 306 307 308 309 310 311 312 313 314 315 316 317 318 319 320 321 322 323 324 325 326 327 328 329 330 331 332 333 334 335 336 337 338 339 340 341 342 343 344 345 346 347 348 349 350 351 352 353 354 355 356 357 358 359 360 361 362 363 364 365 366 367 368 369 370 371 372 373 374 375 376 377 378 379 380 381 382 383 384 385 386 387 388 389 390 391 392 393 394 395 396 397 398 399 400 401 402 403 404 405 406 407 408 409 410 411 412 413 414 415 416 417 418 419 420 421 422 423 424 425 426 427 428 429 430 431 432 433 434 435 436 437 438 439 440 441 442 443 444 445 446 447 448 449 450 451 452 453 454 455 456 457 458 459 460 461 462 463 464 465 466 467 468 469 470 471 472 473 474 475 476 477 478 479 480 481 482 483 484 485 486 487 488 489 490 491 492 493 494 495 496 497 498 499 500 501 502 503 504 505 506 507 508 509 510 511 512 513 514 515 516 517 518 519 520 521 522 523 524 525 526 527
 

Suomen edustusto Washington, Yhdysvallat

Leonard Åström, lähettiläs
20.1.1926R-1Tilanne 69:n kongressin toiminnan alkutaipaleella; Kysymys maailmantuomioistuimeen liittymisestä; Muiden valtioiden velat Yhdysvalloille
27.1.1926R-2Presidentin kabinetti nykyisessä kokoonpanossaan; Valtiodepartementissa tapahtuneita henkilömuutoksia
28.1.1926R-3Lyhyt katsaus Yhdysvaltain obligatiomarkkinoihin
31.3.1926R-4Kertomus lähetystön toiminnasta vuonna 1925
15.4.1926R-5Ambassadööri Houghton’in indiskretioni; Kansainliiton kutsu neuvotteluihin Yhdysvaltain maailmantuommioistuimeen liittymisestä; Senaattori McKinley’n vaalihäviö; Kansainliitosta loitolla pysymistä puoltavain leiri vahvistunut
23.4.1926R-6Ministeri Pearson’ista; Pari pientä piirrettä valtiosihteeri Kellogg’in karakterisoimiseksi
12.7.1926R-7Poliittinen tilanne kongressin istuntokauden päättyessä; Maatalouden avustamiskysymyksestä; Tariffin alentamiskysymyksen etualalla joutumisen oireita; Kieltolaki säilynyt muuttumattomana
22.11.1926R-8Kongressivaaleista; Vaalien yhteydessä toimeenpantuja, kieltolakia koskevia kansanäänestyksiä
29.11.1926R-9Valaistusta nykyiseen Yhdysvaltain ja Meksikon väliseen hankaukseen
Kaikki sivut pdf
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 123 124 125
 

Ulkoministeriö
Utrikesministeriet
Merikasarmi, PL 176
00023 Valtioneuvosto

Vaihde 0295 16001
kirjaamo.um@formin.fi

  • Suomen edustustot verkossa
  • Tietoa sivustosta
  • Tietosuoja
  • Kysy ja anna palautetta sähköpostitse