Liputus

Suomen lippua koskevat asiat kuuluvat sisäministeriölle. Lipun käyttöä koskeviin kysymyksiin vastaa myös Suomalaisuuden liitto.

Miten Suomen lippu sijoitetaan suhteessa muiden maiden lippuihin

Peruslähtökohta on yksinkertainen. Suomen lippu tulee heraldisesti oikealle (ts. edestäpäin katsottuna vasemmalle) ja tämän viereen vierailevien valtioiden liput ranskalaisen tai skandinaavisen aakkosjärjestyksen mukaisesti.

Perussäännöstä voidaan poiketa eräissä tapauksissa:

  • Esimerkiksi, kun tankoja on pieni pariton lukumäärä, kuten 3 tai 5, voidaan keskimmäistä tankoa pitää arvokkaimpana paikkana. 
  • Mikäli tankoja on kolme ja vierailevia maita kaksi, voidaan Suomen lippu laittaa keskelle ja katsojan suunnasta vasemmalle aakkosjärjestyksessä ensin tulevan valtion lippu ja oikealle puolelle toisen vieraan lippu. Kuitenkaan tässäkään tapauksessa ei ole väärin sijoittaa Suomen lippua heraldisesti oikealle.
    • Kaikkia tankoja ei ole pakko käyttää eli rivistön lopussa voi olla tyhjiä lipputankoja. Kuitenkaan tyhjiä tankoja ei tule jättää rivistön väliin.
    • Mikäli tankoa ei haluta jättää tyhjäksi tilanteessa, jossa on yksi vieraileva valtio ja kolme lipputankoa, voidaan vierailevan valtion lippu laittaa keskelle ja Suomen liput molempiin reunoihin. Tällöin Suomen lippu on heraldisesti arvokkaimmalla paikalla, mutta toisaalta vieraan valtion lippu samoin arvokkaasti keskellä.

 

 

Tämän sivun sisällöstä vastaa