Kansainvälinen kauppa
Kansainvälinen kauppa ja taloudelliset suhteet ulkomaille ovat keskeinen osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Näillä tuetaan maamme kilpailukykyä, työllisyyttä ja hyvinvointia.
Tutustu yrityspalveluihin
Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot edistävät suomalaisten yritysten vientiä ja kansainvälistymistä.
Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteko
Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteko täydentää ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa tarkemmilla kauppa- ja kehityspolitiikan toimenpiteillä. Tavoitteena on tukea paremmin Suomen kaupallis-taloudellisia intressejä kehittyvillä markkinoilla ja lisätä maiden taloudellista riippumattomuutta vahvistamalla kehittyvien maiden vastuuta kehityksestään.
Ajankohtaista aiheesta
Hallitus esittää muutoksia kaksikäyttötuotteiden vientivalvontalakiin
Valtioneuvosto antoi 5. marraskuuta eduskunnalle kaksikäyttötuotteiden vientivalvontalainsäädännön päivitystä koskevan hallituksen esityksen. Esityksen tarkoituksena on poistaa päällekkäisyyksiä EU-asetuksen kanssa ja vahvistaa vientivalvonnan tehokkuutta.
Suomi ja Yhdysvallat syventävät yhteistyötään teknologiassa ja kriittisissä mineraaleissa
Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittivat 29.10.2026 Washingtonissa maiden välistä teknologiayhteistyötä vahvistavan Technology Prosperity Deal -asiakirjan (TPD) sekä yhteistyötä kriittisissä mineraaleissa vahvistavan puiteasiakirjan.
Export Control Forum marraskuussa Brysselissä
Euroopan komissio järjestää Export Control Forumin 20. marraskuuta 2026 Brysselissä.
Ministeri Tavio vierailee Indonesiassa ja Vietnamissa
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio vierailee Indonesiassa 12.–14. lokakuuta ja Vietnamissa 15.–16. lokakuuta. Vierailuilla hän tapaa maiden ministereitä ja elinkeinoelämän edustajia. Vierailuohjelmaan osallistuu useita suomalaisyrityksiä.
Suomi ja Kalifornia vahvistavat kaupallistaloudellista yhteistyötä
Ulkoministeri Elina Valtonen ja Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom allekirjoittivat 23. syyskuuta 2026 Suomen ja Kalifornian osavaltion välisen yhteisymmärryspöytäkirjan (Memorandum of Understanding), joka vahvistaa Suomen ja Kalifornian välisiä kaupallistaloudellisia suhteita.