Yritys, vastaa kyselyyn Brexitin vaikutuksista toimintaanne

Ulkoministeriö kerää tietoja Ison-Britannian EU-eron siirtymäkauden järjestelyiden vaikutuksista suomalaisyritysten toimintaan tai tuotteiden arvoketjuihin. Vastaamalla voit vaikuttaa.

EU:ssa valmistaudutaan Yhdistyneen kuningaskunnan (jäljempänä UK) eroon EU:sta. Ero tapahtuu 29.3.2019. Neuvotteluja erosopimuksesta ja siirtymäajan järjestelyistä käydään parhaillaan. Mahdollinen siirtymäaika kestäisi lähtökohtaisesti 31.12.2020 saakka.

EU:n lähtökohtana siirtymäkauden järjestelyiden osalta on, että

  • UK eroaa unionista ja menettää jäsenvaltiostatuksensa, eikä siten osallistu enää mm. EU-instituutioiden toimintaan tai omaa päätösvaltaa unionissa,
  • UK noudattaa täysimääräisesti EU:n lainsäädännön velvoitteita, ml. sisämarkkinat, tulliunioni sekä kansainväliset sopimukset.

Eron jälkeen UK ei olisi enää EU:n kansainvälisten sopimusten, mukaan lukien vapaakauppasopimusten osapuoli. Lähtökohtaisesti tämä tarkoittaa, että siirtymäkauden aikana:

  • EU:n vapaakauppakumppanimaista tapahtuvassa tuonnissa EU-28-alueelle ei tapahdu muutoksia
  • EU:n vapaakauppakumppaneilla ei enää ole velvollisuutta myöntää vapaakauppasopimusten mukaisia etuuksia, ml. tullittomuutta, UK-alkuperää olevien tuotteiden viennille;
  • EU27-maista tapahtuvassa viennissä, UK:ssa tuotettuja aineksia, sisältöä tai komponentteja ei laskettaisi enää mukaan EU-alkuperään (ts. UK-sisältö ei enää kumuloisi EU-alkuperää).

Jotta pystyisimme ulkoministeriössä arvioimaan siirtymäaikajärjestelyiden vaikutuksia suomalaisyrityksiin ja vaikuttamaan tarvittaessa meneillään oleviin siirtymäkauden neuvotteluihin, toivomme tietoja ylläkuvattujen muutosten vaikutuksista suomalaisyritysten toimintaan, ml. tuotteiden arvoketjuihin.

Toivomme erityisesti, että vastauksessanne – siinä määrin kuin on mahdollista – käsiteltäisiin seuraavia näkökohtia:

  • Onko siirtymäaikajärjestelyillä vaikutusta yrityksenne tai tiettyjen tuotteiden tuotantoketjuihin? Jos kyllä, minkä tuotteiden osalta? Lisätiedot arvoketjuista ovat tervetulleita.
  • Viekö yrityksenne loppu- tai välituotteita UK:sta tai EU27:n alueelta, jotka kuuluvat EU:n va-paakauppasopimusten etuuskohtelun piiriin ja joissa on UK:ssa tuotettua sisältöä/komponentteja? Jos vie, mitä tuotteita? Kuinka suuri on tällaisen viennin arvo?
  •  Vienti UK:sta kolmansiin maihin:
    • Mihin maihin yrityksenne tuotteita tai komponentteja viedään UK:sta tai UK:ssa sijaitsevista tuotantolaitoksista?
  • Tuotanto UK:ssa:
    • Voiko UK:ssa olevaa tuotantoa siirtää EU27-maihin?
    • Kuinka suuren osuuden yrityksenne toiminnasta muodostaa UK:ssa sijaitseva tuotanto, jota ei voida siirtää EU27-alueelle?
  • EU27-maissa oleva tuotanto ja vienti:
    • Käytättekö yhtiönne tuotteissa UK:ssa tuotettuja aineksia/komponentteja/sisältöä? Jos kyllä, kuinka suuri on tällaisten komponenttien arvo tai merkitys?
    • Voiko UK-komponentteja/tuotantoa/sisältöä korvata EU27-maissa tuotetuilla komponenteilla/tuotannolla/sisällöllä?
  • Muita näkökohtia, joita tulisi huomioida siirtymäkauden järjestelyiden osalta?

EU:n vapaakauppakumppaneita ovat mm. Kanada, Etelä-Korea, Meksiko, Chile, Etelä-Afrikka, Karibian maat, Ukraina, Moldova, sekä vielä voimaansaattamisvaiheessa olevat Singapore, Vietnam ja Japani.

Lähetä vastaus ulkoministeriön taloudellisten ulkosuhteiden osaston brexit-kauppakoordinaattori Kristiina Kauppiselle (kristiina.kauppinen@formin.fi, p. 0295 251 826) viimeistään 26.3.2018. Vastaamme mielellämme myös brexitiä tai toimeksiantoa koskeviin muihin kysymyksiin. Saatuja tietoja käsitellään luottamuksellisesti.

kauppa