Yhteiskunnan normit ovat keksittyjä ja niitä voi muuttaa – tasa-arvoneuvonantaja inspiroituu, kun ihmiset näyttävät voimansa ja toimivat

Yhteiskunnan normit ovat keksittyjä ja niitä voi muuttaa – tasa-arvoneuvonantaja inspiroituu, kun ihmiset näyttävät voimansa ja toimivat

Tasa-arvoneuvonantaja Eppu Mikkonen-Jeanneret oivalsi jo alakoulussa, että sukupuolittuneet käyttäytymisnormit ovat kumottavissa. Myös koronaviruksen vastaisessa työssä tarvitaan tasa-arvonäkökulmaa, sillä sen sukupuolittuneet seuraukset ovat valtavat. Kolme kysymystä kehitysyhteistyöstä -sarjassa kysytään asiantuntijoilta heidän työnsä merkityksestä.

Priya Härkönen ja Eppu Mikkonen
Eppu Mikkonen (oik.) ja Priya Härkönen, joka sijaisti kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeriä Planin tyttöjen päivän tempauksessa lokakuussa 2019.

1. Miksi teet työtä sukupuolten tasa-arvon parantamiseksi?

Muistan selvästi, kun ensimmäistä kertaa kohtasin mielestäni järjettömän sukupuolittuneen säännön. Alakoulun kolmannella luokalla tyttöjen piti tehdä käsitöitä ja poikien puutöitä. En pitänyt neulomisesta ja valitinkin asiasta, mutta tottelevaisena lapsena en uhmannut sääntöä. Äitini sen sijaan otti yhteyttä kouluun ja tämän seurauksena siirryin kuin siirryin puutöihin.

En ollut siellä sen taitavampi, mutta opin kaksi tärkeää asiaa. Ensiksikin, oikeus omiin valintoihin antaa siivet. Toiseksi, sukupuolittunutta käyttäytymistä ohjaavat yhteiskunnan normit ovat keksittyjä ja niitä voi muuttaa. Näin jälkeenpäin ajatellen oivallus on ollut yksi elämäni merkityksellisimpiä.

Olen tehnyt koko työurani kehitysyhteistyön ja nimenomaan sosiaalisen kehityksen saralla Balkanilla ja Keski-Aasiassa. Sekä lastensuojelutyö että ikääntymispolitiikka toivat toistuvasti esiin naisten roolin, joka piti yhteisöjä ja perheitä koossa, mutta toisaalta suurin osa tästä työstä jäi näkymättömäksi. Nykyisessä työssäni UM:n tasa-arvoneuvonantajana olen suunnattoman onnekas voidessani tuoda yhteen pitkän maakohtaisen kokemuksen, johon liittyy sekä ruohonjuuritason yhteistyö paikallisten ryhmien kanssa että kansallisten politiikkalinjausten tukeminen monenvälisten järjestöjen rinnalla.  

Juuri nyt luovimme koronapandemian keskellä. Myös viruksen vastaisessa työssä tarvitaan tasa-arvonäkökulmaa, sillä sen sukupuolittuneet seuraukset ovat valtavat. Aiemmista epidemioista tiedämme, että liikkumisrajoitukset ja karanteenit lisäävät lähisuhdeväkivaltaa. Naiset ja tytöt kantavat suurimman osan kotitalouksien hoivatyöstä, ja globaalisti yli 70 prosenttia sairaanhoitohenkilökunnasta on naisia. Tämä johtaa naisten ja tyttöjen merkittävästi suurempaan riskiin altistua sairastuneille ja siten sairastua itse. 

Eppu Mikkonen (toinen oikealta) kollegoineen työmatkalla Nepalissa marraskuussa 2019.

Koska kaikki naiset eivät ole samanlaisia ja samassa asemassa, on todella tärkeä ymmärtää, miten sukupuolen lisäksi esimerkiksi vammaisuus vaikuttaa naisten ja tyttöjen oikeuksien toteutumiseen. Vammaiset naiset kokevat paljon muita enemmän syrjintää normaalioloissa; kriisissä riskit moninkertaistuvat.

Monissa maissa naisia ja tyttöjä pidetään miehiä vähempiarvoisina. Tämän vuoksi heillä on sairastuttuaan riski jäädä terveydenhoidon ulkopuolelle tai saada hoitoa liian myöhään. Toimintakyvyn rajoitukset ja vammaisuus heikentävät naisten mahdollisuuksia tässäkin asiassa, elleivät koronakriisin vastaavat toimet lähtökohtaisesti varmista erilaisten naisten pääsyä palveluiden ja hoidon piiriin.

2. Mikä tasa-arvosaavutus on tehnyt sinut erityisen onnelliseksi? Mikä lannistaa?

Minulla on savolainen geeniperimä jota ei lannista mikään. Juuri nyt naisten oikeudet ovat kuitenkin voimakkaassa vastatuulessa. Tämä saa joskus aikaan huokauksia. On turhauttavaa puolustaa olemassa olevia sopimuksia ja saavutuksia sen sijaan, että suuntaisimme täyttä vauhtia eteenpäin. Jos emme ole sitkeitä ja tarkkoja, tasa-arvotilanne voi taantua.

Erityisen innostavia ja inspiroivia minulle ovat tilanteet, joissa ihmiset näyttävät voimansa ja toimivat. Vuosi sitten tapasin Myanmarissa ihmissalakuljettajilta pakoon päässeitä, väkivaltaa kokeneita tyttöjä. Heidän kanssaan istui nuori asianajaja, johon tytöt selvästi luottivat. Hän oli päättänyt omistaa uransa siihen, että salakuljettajat saadaan vastuuseen teoistaan. Työn lähtökohdat olivat hirvittävän vaikea, mutta tyttöjen päättäväisyys ja asianajajan peräänantamattomuus olivat tuottaneet jo useammankin tuomion.

Näitä tyttöjä ja naisia on kaikkialla. Meidän tehtävämme on antaa heille ääni. Kun se onnistuu, maailma muuttuu – kirjaimellisesti.

3. Mitä vastaat sille, jonka mielestä työ sukupuolten tasa-arvon parantamiseksi on turhaa?

Usein tasa-arvotyön näkevät turhana ne, joita itseään syrjintä ei koske tai jotka eivät tunnista syrjintää. Tasa-arvotyön tarpeellisuutta voidaan kyseenalaistaa esimerkiksi sanomalla, etteivät kaikki naiset koe syrjintää.

Syrjintä on kuitenkin niin syvällä rakenteissa, että sitä on vaikea huomata: esimerkiksi autot on suunniteltu keskivertomiehen mitoille, ja autojen turvallisuutta parantavissa tutkimuksissa käytettävät kolarinuket on tehty miehen muotoisiksi. Tämän seurauksena naiset loukkaantuvat ja menehtyvät kolareissa suhteellisesti useammin kuin miehet.

Tasa-arvotyötä voidaan myös pitää turhana, jos halutaan säilyttää olemassa oleva valtarakenne, sillä tasa-arvon edistäminen vaatii vallan uudelleenjakoa. Mutta tasa-arvo ei ole nollasummapeliä, vaan päinvastoin: naisten vahvempi asema tukee koko yhteiskuntaa.