Viisuminhaku perhesiteen tai vakiintuneen parisuhteen perusteella COVID-19-pandemian aikana

Määriteltyjen erityisryhmien viisumihakemuksia otetaan pandemian aikana rajoitetusti vastaan kaikissa Suomen maahantuloasioita hoitavissa edustustoissa. Näihin erityisryhmiin kuuluvat mm. perhesiteen tai vakiintuneen parisuhteen perusteella viisumia hakevat. Myös Schengen-viisumin myöntämisen edellytysten on täytyttävä.

Päivitetty 4.1.2021

Suomessa asuva henkilö, jolla on kolmannessa maassa asuva puoliso, alaikäisiä lapsia tai vakituinen kumppani, on saattanut COVID-19-pandemian aikana joutua olemaan pitkään erossa näistä läheisistään. Schengen-jäsenmaat ovat pandemian vuoksi keskeyttäneet maaliskuussa 2020 viisumiedustamissopimusten soveltamisen.

Määriteltyjen erityisryhmien viisumihakemuksia otetaan pandemian aikana rajoitetusti vastaan kaikissa Suomen maahantuloasioita hoitavissa edustustoissa. Näihin erityisryhmiin kuuluvat mm. perhesiteen tai vakiintuneen parisuhteen perusteella viisumia hakevat.  Perhesiteellä tarkoitetaan tässä puolisoa, kumppania ja Suomessa asuvan henkilön alaikäisiä lapsia. Myös Schengen-viisumin myöntämisen edellytysten on täytyttävä.

Mikäli asut laillisesti Suomessa ja alaikäinen lapsesi, puolisosi tai vakituinen kumppanisi, joka oleskelee laillisesti maassa, jossa Suomella ei ole maahantulolupa-asioita käsittelevää edustustoa, haluaa hakea viisumia Suomeen perhesiteen tai vakiintuneen parisuhteen perusteella :

  1. Maissa, joissa Suomea edustaa viisumiasioissa toinen Schengen-maa viisumiedustamissopimuksen perusteella, Suomi voi yksittäistapauksessa pyytää nootilla, että Suomea edustava maa ottaisi erityisryhmään kuuluvan henkilön viisumihakemuksen käsiteltäväkseen. Edustavalla maalla ei ole velvollisuutta ottaa hakemusta vastaan, sillä viisumiedustamissopimukset ovat keskeytettynä pandemian johdosta.

    Viisumiasioissa Suomea edustava maa tekee itsenäisesti kaikki päätökset viisumihakemuksen vastaanottamisesta viisumipäätökseen. Se noudattaa harkinnassaan viisumisäännöstöä sekä omia kansallisia vaatimuksiaan ja ohjeitaan, joihin Suomi ei voi vaikuttaa. Myös monien muiden maiden asiakaspalvelu on ruuhkautunut, joten prosessi voi olla pitkä eikä sen kestoa voi ennakoida.

    Viranomaiselle lähetettävään noottiin tarvittavat tiedot:
    - Ministeriön on ilmoitettava toisen maan viranomaiselle viisumin hakijan nimi.
    - Tietojen luovuttamiseksi toisen maan viranomaiselle tarvitaan hakijan tai laillisen huoltajan kirjallisen suostumus, esimerkiksi älypuhelimella otettu kuva allekirjoitetusta suostumuksesta.

    Yllä olevassa tapauksessa ota yhteyttä ulkoministeriöön sähköpostitse (visas.mfa@formin.fi) tai puhelimitse (valtioneuvoston vaihteen kautta p.+358 295 16001, arkisin klo 8:00–16:15).
     
  2. Maissa, joissa Suomella ei ole viisumiedustamissopimusta toisen Schengen-maan kanssa, viisumihakemuksen voi jättää siihen Suomen edustustoon, jonka toimipiiriin hakija asuinpaikkansa perusteella kuuluu.

    Suomi ajaa viisumiedustamissopimusten uudelleen käynnistämistä erityisryhmien osalta

    Viisumiedustamissopimukset ovat olleet keskeytettyinä 19.3. alkaen pandemian johdosta. Pandemian pitkittyessä Suomi on ollut ainoana Schengen -maana aloitteellinen viisumiedustamissopimusten uudelleen käynnistämiseksi näitä erityisryhmiä koskien, mutta toistaiseksi yhteistä eurooppalaista ratkaisua ei ole löydetty. Suomi jatkaa asian eteenpäin viemistä.

    Suomi on lähestynyt kaikkia Suomea edustavia maita erikseen ja pyytänyt näitä maita aloittamaan viisumihakemusten vastaanoton erityisryhmien osalta, mukaan lukien vakiintuneessa parisuhteessa olevien hakemukset. Kaikki maat eivät ole vielä vastanneet pyyntöön, mutta jo nyt on selvää, etteivät kaikki Suomea edustavat maat pysty käynnistämään viisumiedustamissopimuksia. Tämän vuoksi Suomi ottaa käyttöön järjestelyn, jossa Suomi pyytää yksittäistapauksissa nootilla Suomea edustavalta maalta viisumihakemuksen vastaanottamisen mahdollisuutta. Tämä menettely ottaa huomioon myös perustuslaissa säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen.

    Yllä oleva ohjeistus ei koske oleskelulupia. Oleskelulupahakemuksia ulkomailla voivat käsitellä vain Suomen edustustot. Suomella ei ole sellaisia sopimuksia toisen jäsenmaan kanssa, joiden perusteella toinen jäsenmaa voisi käsitellä Suomea koskevia oleskelulupahakemuksia. Sopimusten tekeminen toisen jäsenmaan oleskelulupahakemusten käsittelemiseksi edellyttää myös yhteensopivia tietojärjestelmiä. Tällaisia tietojärjestelmiä ei ole millään Schengen-maalla.