Valtionavustukset Eurooppa-tiedottamiseen – vuoden 2019 hakukierros on nyt auki

Valtionavustusten haku Eurooppa-tiedottamiseen on avattu kansalaisjärjestöille. Avustusten tavoitteena on EU-tietouden lisääminen. Haku jatkuu 7. joulukuuta 2018 saakka.

Ulkoministeriö avaa haettavaksi valtionavustukset kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen. Avustukset myönnetään, mikäli eduskunta osoittaa vuoden 2019 valtion talousarviossa tähän varoja. Hakukierros on auki 3.11.–7.12.2018.

Avustuksiin on vuoden 2019 talousarviossa esitetty 470 000 euroa. Avustusten tavoitteena on Euroopan unioniin liittyvän tietouden lisääminen. Vuoden 2019 hakukierroksen painopisteitä ovat EU:n toiminnan vaikutukset Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen, EU:n mahdollisuudet torjua informaatiovaikuttamista sekä brexitin vaikutukset. Muita painopisteitä ovat EU:n budjetti ja Suomi, EU:n arktisen politiikan merkitys sekä nuorten mahdollisuudet EU:ssa.

Vuonna 2019 avataan haettavaksi myös erillinen 100 000 euron määräraha, joka kohdistetaan Europarlamentin vaalien alla järjestettävään tiedotustoimintaan.

Avustusten myöntämisessä, maksamisessa, käytössä ja käytön valvonnassa noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001). Tukea voidaan myöntää suomalaisille, voittoa tavoittelemattomille kansalaisjärjestöille.

Hakuohjeet ja hakulomakkeet löytyvät Eurooppatiedotuksen verkkosivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan).