Ulkopolitiikka ja etiikka -seminaarissa etsittiin malleja johdonmukaiselle ulkopolitiikalle

Kansallinen etu vai globaali etiikka? Tähän kysymykseen kiteytyy keskustelu, jota käytiin Ulkopolitiikka ja etiikka -seminaarissa Merikasarmissa maanantaina 11. lokakuuta. Seminaari liittyy ulkoministeriön tilaamaan tutkimukseen, jossa Helsingin tutkijakollegiumin sekä Jyväskylän ja Turun yliopistojen tutkijat etsivät vastauksia ulkopolitiikan ja etiikan ongelmiin nykymaailmassa.

Seminaarin puheenjohtajan, yksikönpäällikkö Klaus Korhosen mukaan hankkeen tavoiteena on oppia puhumaan entistä johdonmukaisemmin tai ainakin tiedostaa ulkopolitiikan epäjohdonmukaisuudet. Seminaarissa esiteltyjä papereita jalostetaan syksyn aikana tammikuussa pidettävää jatkoseminaaria varten. Johtopäätökset julkaistaan myöhemmin ensi vuonna.

Poliittinen realismi
ja kosmopoliittisuus


Seminaarissa esiintyneet tutkijat ruotivat ulkopolitiikan ja etiikan suhteita osin käsitteellisesti, osin konkreettisiin ongelmiin pureutuen. Filosofi Juha Sihvola pohti kansallisen edun ja moraalin suhteita. Sihvolan mukaan Suomalaista ulkopolitiikka on ohjannut viime vuosiin asti poliittinen realismi, jossa keskeistä on kansallisen edun tavoittelua. Kosmopoliittisen ajattelun mukaan moraalia ei kuitenkaan voi pakottaa valtioiden rajojen sisälle.

Sihvola otti esille käytännön esimerkin, miinakieltoa ajavan Ottawan sopimuksen. Filosofin mukaan kaikissa ulkopolitiikan traditioissa poliittisesta realismista kosmopoliittisuuteen voidaan valita sekä sopimuksen allekirjoittaminen että sen allekirjoittamatta jättäminen. Valinnan perustelut tosin ovat eri koulukunnissa erilaiset.

Julkisuus ja demokratia
ongelmallisia


Professori Eerik Lagerspetz pureutui jännitteeseen demokraattisen järjestelmän ja ulkopoliittisen päätöksenteon välillä. Ulkopolitiikkaa on syytetty epädemokraattisuudesta, joka johtuu päätöksenteossa vaadittavasta asiantuntemuksesta. Toinen jännite syntyy julkisuuden vaatimuksesta, sillä demokratiaan kuuluu aina julkinen keskustelu.

Lagerspetz hahmotteli kaksi mahdollista skenaariota. Optimistisemmassa päätöksentekijät ovat sisäistäneet "demokraattisen eetoksen" ja kykenevät siten toimimaan eettisesti oikein, vaikka demokratian ihanne ei täyttyisikään. Pessimistempi skenaario liittyy kriisitilanteisiin, jolloin epädemokraattiset toimintatavat levittäytyvät uusiin ympäristöihin. Lagerspetz korosti vuorovaikutusta kansalaisten ja ulkopolitiikan tekijöiden välillä.

Eettisiä ohjeita
ja konkreettisia tilanteita


Dosentti Markku Oksanen ei epäröinyt antaa eettisiä ohjeita ulkopoliittisille päätöksentekijöille. Lähtökohtana on Oksasen mukaan se, että on tunnustettava tilanteiden ongelmallisuus ja tiedostettava vaihtoehdot. Kun valinta tehdään, kolme perusperiaatetta määrittelevät eettisyyden: valinnan täytyy olla demokraattinen, sen on oltava vaikutuksiltaan hyödyllinen ja vielä yhteensopiva ihmisoikeuksien kanssa.

Kun puhutaan ulkopolitiikasta, kansallinen etu ei voi jäädä täysin huomioimatta. Valtiotieteilijä Minna Jokela korosti, ettei turvallisuus ole enää nykymaailmassa valtiokeskeistä. Siksi globaalin turvallisuuden hallintaan osallistuminen on myös valtioiden oman edun mukaista.

Johanna Valeniuksen alustus puolestaan pohjautui tapaustutkimukseen, jossa näkökulmana on rauhanturvaamisen ennakoimattomat sukupuolivaikutukset. Keskeinen viesti Valeniuksen esityksessä oli, että rauhanturvaamista kehitettäessä tulisi kiinnittää enemmän huomiota paikalliskulttuurien tuntemukseen.

Seminaari herätti keskustelua monista käytännön kysymyksistä, kuten Ottawan ja Kioton sopimuksista. Myös tutkijat olivat ilahtuneita saamastaan palautteesta.

”Toivomme, että dialogi jatkuu tämän jälkeenkin”, professori Lagerspetz totesi.