Ulkoministeri Tuomioja: Laajentuminen EU:n historian suurin muutos

”EU:n laajentuminen muuttaa unionia sekä määrällisesti että laadullisesti enemmän kuin juuri mikään muu tapahtuma sen historiassa”, totesi ulkoministeri Erkki Tuomioja avatessaan ministeriön vuotuisen edustustonpäällikkökokouksen. Hän ei ollut huolestunut laajentumisen kannatuksesta suomalaisten keskuudessa, sillä todellista keskustelua sen merkityksestä ei vielä ole käyty. EU:n tulevaisuudesta käynnistyneen keskustelun osalta Tuomioja arveli, että siinä lopulta päädytään hyvin lähelle ns. post-Nizza-asialistaa ja suurten visioiden toteutuminen siirtyy kauemmaksi.

”Euroopan unioni menestyy parhaiten pragmaattisella linjalla. Myöskään aina ongelmallista unionin suhdetta kansalaisiin ei hoideta institutionaalisilla ratkaisuilla, mainoskampanjoilla, eikä edes Euroopan parlamenttia vahvistamalla. EU:n on vain tehtävä paremmin asioita, jotka tuntuvat myönteisellä tavalla ihmisten elämässä.”

”Vuoden 2002 budjetissa saatiin katettua 40 prosenttia ulkoministeriön resurssivajeesta, mutta ongelmia on edelleen”, totesi Tuomioja. Ulkoasiainhallinnon haasteita ja voimavaroja koskeneen keskustelun osalta hän piti myönteisenä tuloksena sitä, että ministeriön palkkauudistuksen eteenpäin viemisestä vallitsee nyt yhteisymmärrys. ”Näin voidaan jatkossa ehkäistä osaavan henkilöstön siirtyminen parempia palkkoja maksaviin muihin ministeriöihin.” Ministeri Tuomioja muistutti myös, että ulkoministeriön arvostus on varsin korkealla viitaten äskettäiseen mielipidetutkimukseen kansalaisten suhtautumisesta hallinnon eri instituutioihin.

Äskettäisen Yhdysvaltain vierailunsa osalta ulkoministeri Tuomioja totesi, että perinteisen kahdenvälisyyden sijasta puhumme suhteessamme Yhdysvaltoihin nykyään transatlanttisuudesta ja eurooppalaisesta näkökulmasta. Hän oli luottavainen sen suhteen, että transatlanttisten suhteiden perusta on kunnossa ja Yhdysvaltain sitoumus yhteistyöhön Euroopan kanssa on voimassa. Ulkoministeri Colin Powell oli vakuuttanut Tuomiojalle, että Yhdysvallat ei aio eristäytyä. ”Yhdysvallat onkin pidettävä mukana kansainvälisissä sopimusneuvotteluissa, muutoin seuraukset ovat kohtalokkaat”, Tuomioja totesi.

Suomen ja Venäjän suhteet ovat hyvät ja vilkas vierailuvaihto ulottuu myös maakuntiin. ”Suomella on tietenkin oma Venäjän politiikkansa, jonka keskeinen väline on lähialueyhteistyö. Euroopan unionin Venäjän politiikka, Pohjoinen ulottuvuus mukaan luettuna, antaa omalle Venäjän politiikallemme lisää syvyyttä ja lisää myös Venäjän mielenkiintoa Suomea kohtaan”.

Sasi: Vienninedistämisen merkitys kasvaa

Ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi puhui vienninedistämisen ja kauppapolitiikan merkityksen lisääntymisestä globaalin talouskasvun hidastuessa. Yritysten kilpailukykyä on nyt kaikin tavoin tuettava.

Globalisaatiokehityksen hallinnassa WTO:lla on merkittävä roolinsa. Suomen ja EU:n tavoitteena on, että uusi laaja-alainen kauppaneuvottelukierros voitaisiin aloittaa Dohan ministerikokouksessa marraskuussa.

Sasi puhui myös Suomen ja Venäjän taloussuhteiden tiivistymisestä. Venäjän liittyminen WTO:hon on tärkeää sen integroitumiselle maailmantalouteen. Suomalaisyritykset ovat osaavia investoinneissaan Venäjälle, ja suuremmilta epäonnistumisilta on vältytty.

Suomi on huolissaan siitä, että nykyvauhdilla EU:sta ei tule maailman kilpailukykyisintä taloutta vuoteen 2010 mennessä. Markkinoita on vapautettava edelleen, ja Suomi tulee Sasin mukaan aktiivisesti vaikuttamaan tähän, jotta aikatauluissa pysytään.

Sasi mukaan EU:n elintarvikeviraston sijoittamisesta Helsinkiin tulisi tehdä päätös mahdollisimman pian.

Enestam: Pohjoismaisia yhteistyörakenteita hyödynnettävä

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam kertoi puheenvuorossaan, että valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittely alkaa eduskunnassa 5. syyskuuta.

Pohjoismaisesta yhteistyöstä ja lähialueyhteistyöstä ulkoasiainministeriössä vastaava Enestam sanoi, että pohjoismaisia yhteistyörakenteita tulisi jatkossakin hyödyntää tehokkaasti. Enestamin mukaan erinomaiset yhteistyösuhteet Pohjoismaiden ja muiden naapureiden välillä helpottavat useimmissa tapauksissa Suomen etujen ja tavoitteiden ajamista.

"On luonnollista, että Pohjoismaat koordinoivat kantojaan kysymyksissä, joissa niillä on yhteisiä etuja. EU-kysymysten lisäksi tämä pätee YK:n globaaliteemoihin ja yhteistyöhön muissa kansainvälisissä järjestöissä", Enestam sanoi.



























Ministeri Kimmo Sasin puhe edustustonpäällikkökokouksessa

Ministeri Jan-Erik Enestamin puhe edustustonpäällikkökokouksessa

Ministeri Satu Hassin kirjallinen katsaus edustustonpäällikkökokouksessa

Suurlähettiläät koolla Helsingissä

EU
EU-jäsenyys
WTO