Ulkoministeri Erkki Tuomioja: Ytimissä

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan kirjoitus, joka on julkaistu hänen verkkosivuillaan 26. toukokuuta.

Ydin-lehden entisenä päätoimittajana tiedän, että Ytimessä on hyvä olla. En kuitenkaan tee siihen kuulumisesta aina ja kaikissa olosuhteissa ehdotonta opinkappaletta. Sama koskee myös Euroopan unionia, jossa Suomen on hyvä olla kaikissa keskeisessä yhteistyössä ja päätöksenteossa mukana - aina silloin kun se on Suomen etujen mukaista. Useimmiten näin on, ja sen mukaisesti on Suomi toiminut.

Myös toiseen annettuun viisauteen tulee suhtautua tervejärkisesti. On usein parempi pitää sellainen yhteistyö, jossa kaikki EU-maat eivät voi tai halua olla mukana, EU-rakenteiden sisällä kuin niiden ulkopuolella. Yleispätevää sääntöä tästäkään ei tule tehdä.

Ajankohtaisessa EU:n puolustusyhteistyötä koskevassa keskustelussa molempia käsityksiä on viljelty ahkeraan. Kysymys siitä, missä joukossa Suomi seisoo, on kuitenkin ennenaikainen. Toisin kuin mediasta voisi päätellä, ei missään ole vielä sovittu, että mahdollisuus ns. joustavaan yhteistyöhön puolustuksen suhteen tulee mukaan EU:n uuteen perustuslailliseen sopimukseen. Ehdotuksia on kyllä tehty, mutta niiden takana ei näytä olevan kuin vähemmistö asiassa, josta on päätettävä yksimielisesti.

Joustavuuden torjumiseen puolustusyhteistyössä voidaan päätyä vähän erilaisista lähtökohdista. Yhteistä on kuitenkin se - siitä Suomikin on samaa mieltä - että EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (YUTP) on nyt vahvistettava. Siltä kannalta on tärkeätä että jo olemassa olevaa yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa (ESDP) kehitetään yhdessä niin, että kaikki jäsenmaat ovat siinä mukana. Kriisinhallintayhteistyön tehtävien laajentaminen, päätöksenteon yksinkertaistaminen, voimavarojen lisääminen ja puolustusteollisen yhteistyön ottaminen ESDP:n osaksi näyttää olevan kaikkien tahto. Silloin erillisen pienemmän joukon puolustusyhteistyön muodostaminen unionin piiriin ei YUTP:tä vahvistaisi, vaan päinvastoin heikentäisi sitä tuomalla uuden jakolinjan unionin piiriin - aivan siitä riippumatta, mihin ryhmään Suomi kuuluisi.

Tämä on sekä välttämätön että riittävä linjaus. Vaikka jatkokysymykset ovatkin turhia on niiden suhteen hyvä vähän selkeyttää ilmaa. Kun Olli Kivinen Helsingin Sanomissa 22.5. perustelee Suomen viemistä puolustusytimeen (pohtimatta sitä onko sellainen edes tulossa ja olisiko se hyvä asia) hän esittää sarjan retorisia kysymyksiä: Kuka haluaa pitää Suomen poissa Venäjän-politiikan muotoilun ytimestä? Esimerkiksi silloin kun viisumivapaus tulee seuraavan kerran esille? Tai pohjoista ulottuvuutta käsiteltäessä?

Ei varmaan kukaan ainakaan Suomen hallituksessa. Mikään esitetyistä kysymyksistä ei kuitenkaan liity mahdolliseen puolustusytimeen. Viisumivapaudesta päätetään Unionissa Schengen-maiden ja vain niiden kesken, ja siinä Suomi on mukana. Jos taas haluaisimme, että Helsinki olisi ainoa EU-pääkaupunki, jossa Suomen ja Venäjän viisumivapaudesta päätettäisiin, ei meidän tulisi olla lainkaan Schengenissä mukana. Tätä Kivinen tuskin silti ajoi takaa.

Puolustuksessa eräillä EU-mailla on alusta alkaen ollut yhteistyötä EU:n ulkopuolella. Länsi-Euroopan unioni on Natoakin vanhempi edelleen olemassa oleva järjestö ja joukolla EU-maita on yhteistyötä joidenkin mielestä euroarmeijan alkioksi kelpaavan Eurocorps-armeijakunnan puitteissa. Nämä ovat hyviä esimerkkejä sellaisesta joidenkin jäsenmaiden yhteistyöstä jonka tuominen EU-rakenteisiin ei antaisi unionille mitään lisäarvoa.