Toimiiko työnjako Suomen kehitysyhteistyössä?

Miten suomalaisten kehitysyhteistyötä sovitetaan yhteen kumppanimaissa? Kulkeeko tieto eri toimijoiden välillä? Ulkoministeriön tilaama tuore arviointi tarjoaa vastauksia näihin kysymyksiin.

Suomi rahoittaa kehitysyhteistyötä monin eri tavoin. Ulkoministeriön tilaama tuore arvio Suomen kehitysyhteistyön täydentävyydestä selvitti, kuinka hyvin eri toimijoiden hankkeet täydentävät toisiaan, eli toimiiko työnjako ja kulkeeko tieto toimijoiden välillä.

Tulos: ei kovin hyvin.  

Suomen kehitysyhteistyön maaohjelma Mosambikissa arvioitiin osana Suomen kehityspolitiikan täydentävyyden arviointia. Katu Mosambikin pääkaupungissa Maputossa. Kuva: Liisa Takala

Arvioinnin mukaan sekä suomalaisten kansalaisjärjestöjen että valtion laitosten toteuttamat kehitysyhteistyöhankkeet toimivat irrallaan Suomen muusta kehitysyhteistyöstä. Hankkeita rahoittavat ja seuraavat ulkoasiainministeriön eri yksiköt ja edustustot, eikä tieto aina kulje sisäisesti tai järjestöihin päin.

”Kenelläkään ei tunnu olevan kokonaiskuvaa siitä, ketkä kaikki suomalaiset jollakin alueella toimivat”, arviointiin osallistunut Gunnar Olesen sanoo.

Risuja saavat myös kansalaisjärjestöt. Ne eivät sovita toimintaansa yhteen eivätkä eri järjestöjen hankkeet täydennä toisiaan.

”Järjestöt elävät täydellisessä eristyksessä toisistaan”, Olesen kärjistää. 

Mikä on ydintoimintaa jota muut täydentävät?

Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen ohjelmasuunnittelija Kaisu Tuominen kertoo kansalaisjärjestöjen olevan huolissaan siitä, että heidän autonomista asemaansa ollaan rajoittamassa.

Täydentävyydestä käsitteenä pitäisi sopia yhdessä.

”Työn yhteensovittamisella on monta näkökulmaa. Kenen on oikeastaan tarkoitus täydentää ketä? Pitääkö suomalaisten hankkeiden lähteä Suomen virallisista tavoitteista ja täydentää toisiaan? Vai olisiko järkevämpi ottaa lähtökohdaksi kumppanimaan tarpeet ja huolehtia, että kaikki toimijat maassa sovittavat hankkeitaan yhteen, kotimaastaan riippumatta?”

Tuominen ei täysin yhdy arvion kritiikkiin.

”Avoimuus ja yhteistyö ovat kaikkien intressissä”, hän vastaa Olesenin kritiikkiin eristäytymisestä.  

”Kokemukseni on, että järjestöt tekevät paljon yhteistyötä. Se ei kuitenkaan rajoitu vain toisiin suomalaisiin järjestöihin, vaan keskittyy paljon myös kansainvälisiin verkostoihin.”

Yhteistyö sujuu muiden avunantajien kanssa

Vaikka suomalaisten keskinäinen tiedonkulku välillä takkuilee, arvioinnin mukaan Suomi koordinoi työtään hyvin muiden avunantajamaiden kanssa.

”Suomi huomioi hyvin kumppanimaiden toiveet ja täydentää kehitysyhteistyöllään sitä, mitä muut maat tekevät”, tiivistää ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston apulaisosastopäällikkö Riikka Laatu.

Asscodecha-järjestön perustajajäsen ja puheenjohtaja Amandio Eduardo Fondo päässään kehitysyhteistyön otsalamppu. Taksvärkki ja ulkoministeriö ovat vuodesta 2012 alkaen tukeneet Chamanculon 70 000 asukkaan slummissa toimivaa Asscodecha-järjestöä. Kuva: Hanna Öunap

Arvio toteaa lisäksi, että Suomi on toiminnallaan YK:ssa, OECD:ssä ja EU:ssa onnistunut tuomaan eri toimijoiden antaman avun yhteensovittamisen kansainvälisiin keskusteluihin.

Suomi voisi nostaa teeman myös nousevien talouksien, kuten Kiinan, Brasilian, Intian ja Etelä-Afrikan kanssa käytäviin keskusteluihin.

Mitä seuraavaksi?

Järjestöt ja ulkoministeriö pitävät kehitysyhteistyön yhteensovittamista tärkeänä. Ongelmana on pikemminkin se, ettei käytössä ole menettelytapoja, jotka auttaisivat toteuttamaan sitä käytännössä.

Arviointi suosittelee, että tiedonkulkua ja yhteistyötä sekä ministeriön sisällä että kaikkien toimijoiden välillä parannetaan. Ulkoministeriö voisi ohjata toimintaa vahvemmin kehittämällä ohjeistuksia, kannustimia ja käytännön menettelytapoja.

Ministeriön johto käsittelee suositukset ja päättää jatkotoimenpiteistä kevään aikana.

Hanna Öunap

Kokemuksista oppia

Arviointi – niin sanottu evaluointi – ”Täydentävyys Suomen kehityspolitiikassa ja -yhteistyössä” sisältää neljä osaa: kansalaisjärjestötuet, instituutioiden välisen kehitysyhteistyön instrumentin (IKI) sekä Mosambikin ja Sambian maaohjelmat täydentävyysnäkökulmasta.

Arvioinnissa käytettiin useita menetelmiä, kuten dokumenttianalyysia, haastatteluja, survey-tutkimuksia ja vierailuja kymmeneen kumppanimaahan.

Arvioinnin tarkoituksena oli oppia vuosina 2004–2012 saaduista kokemuksista ja ehdottaa tuloksien pohjalta mekanismeja täydentävyyden parantamiseksi.

Lue lisää: