Tekstiviestit pelastavat ihmishenkiä Keniassa

Nuori kenialaisäiti Abby Njeri pitelee sylissään 11-kuukautista poikaansa. Hänen ympärillään on ryhmä suomalaisia ja Totohealth-startupin henkilökuntaa. Kaikkien katseet ovat keskittyneet Abbyn poikaan, jonka pienuutta ihastelee yksi jos toinenkin.

Olemme Abby Njerin olohuoneesa Nairobin Umojan kaupunginosassa. Päädyimme tänne, koska halusimme kuulla Totohealth-yrityksen  toiminnasta ja  tavata asiakasta, joka käyttää heidän palveluitaan.

Totohealthin toimitusjohtaja Felix Kimaru järjesti tapaamisen mielellään, ja on itsekin paikalla yhdessä pediatrikko Fonda Ruiterin kanssa.

Totohealthin toimitusjohtaja Felix Kimaru Abbyn ja lasten kanssa. Kuva: Hanna Päivärinta.

Totohealthin liikeidea on tekstiviestipalvelu, joka ohjaa raskaana olevia ja synnyttäneitä äitejä huolehtimaan sekä omasta että lapsensa terveydestä. Tällä pyritään vähentämään äitiys- ja lapsikuolleisuutta, sekä ennustamaan lapsen mahdollisia kehitysvaikeuksia.

Tekstiviestit ohjeistavat vanhempia muun muassa ravitsemuksesta, rokotuksista, läheisistä lääkäripalveluista, sekä varoitusmerkeistä lapsen terveydessä.

Palvelu toimii lähes kolmessakymmenessä Kenian 47 piirikunnasta. Myös monet sairaalat ja kansalaisjärjestöt kehottavat asiakkaitaan rekisteröitymään palvelun käyttäjiksi.

Tekstiviestit ohjaavat hakemaan apua

Totohealthin tekstiviestit auttavat asiakkaita tunnistamaan terveysongelmia ja hakemaan apua niiden hoitoon. Sen sijaan terveyspalvelujen tarjoaminen kuuluu terveyskeskuksille ja joillekin kansalaisjärjestöille.

Terveyskeskuksessa käynti Keniassa ei kuitenkaan suju usein ilman vaikeuksia, sillä keskusten henkilökunnalla on yleensä hyvin vähän aikaa potilailleen. Tämä johtuu apua tarvitsevien suuresta määrästä.

Näin ollen terveyskeskuksissa palvelu ei välttämättä ole tarpeeksi kattavaa ja moni kysymys jää ilman vastausta, koska kysymyksille ei ole aikaa.

Abby on käyttänyt Totohealthin palvelua viime vuoden syyskuusta lähtien. Hän pitää sitä kätevänä, koska hän näin osaa  itse tarkkailla lapsensa terveyttä paremmin. Jotkut viesteistä pyytävät häntä vastaamaan takaisin lapsen kehitykseen liittyvissä asioissa.

Jos hän sen jälkeen saa palvelulta vastauksen, että jotain on vialla, hän tietää että on aika hakea apua. Ilman tällaista palvelua vanhempi ei välttämättä tunnistaisi, että lapsen terveydessä on ongelmia.

Totohealth-startupin tarina alkoi vasta noin vuosi sitten. Tässä ajassa yli 6 000 asiakasta on rekisteröitynyt palvelun käyttäjiksi. Nuori yritys pyrkii jatkuvasti parantamaan palveluaan.

Esimerkiksi nyt on kehitteillä järjestelmä, joka lähettää asiakkaille videoviestejä.

Totohealthin tekstiviestipalvelun avulla Abby pystyy tarkkailemaan lapsensa terveyttä paremmin. Kuva: Alex Kamweru.

Suomi tukee yritysten verkostoitumista

Totohealthin edustajat kävivät  Suomessa viime vuoden lopulla, kun suomalainen Startup Sauna valitsi heidät edustamaan Keniaa suuressa startup-tapahtumassa, Slushissa.

Ulkoministeriö tuki heidän matkaansa Helsinkiin. Toimitusjohtaja Felix Kimaru vietti tuolloin neljä viikkoa Suomessa. Tuona aikana hän verkostoitui tärkeiden toimijoiden kanssa. Muun muassa Helsingin yliopisto ja Rovio tekevät nyt yhteistyötä Totohealthin kanssa.

Videoviestipalvelua kehitetään yhdessä Helsingin yliopiston kanssa, ja Rovio auttaa Totohealthia kehittämään äitiyspakkausta, jota tullaan myymään terveyskeskuksissa synnyttäville äideille.

Suomalaisryhmä on kuunnellut tarkasti Abbyn ja Totohealthin henkilökunnan välistä keskustelua. On kehitysyhteistyön eurooppalainen teemavuosi, ja ryhmä on tutustumassa Suomen kehitysyhteistyöhön ja kenialaisten arkeen.

Ryhmään kuuluu kehitysyhteistyön teemavuoden lähettiläs Diandra, bloggaaja Tume, toimittajia, sekä ulkoministeriön ja suurlähetystön edustajia.

Heidän on aika siirtyä seuraavaan tapaamiseen toiselle puolelle kaupunkia. Ryhmän poistuessa Abby kiirehtii vielä peräämme: "Ette syöneet tarpeeksi hedelmiä", hän toteaa, ja ojentaa pussillisen mangoja Felix Kimarulle kiitokseksi.

Petra Töller

Kirjoittaja työskentelee tiedottajana Suomen suurlähetystössä Nairobissa

terveys