Suurlähettiläs Arto Mansalan teos Suomen ja Kiinan välisestä yhteistyöstä julkaistu

Arto Mansalan teos Asemapaikkana Peking julkistettiin 20. helmikuuta ulkoministeriössä.

Kuva: Mikko Kerttula
Kuva: Mikko Kerttula

Arto Mansala oli Suomen Kiinan-suurlähettiläs 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Hän toimi asemapaikaltaan Pekingistä käsin suurlähettiläänä myös Pohjois-Koreassa.

Ensimmäisen kerran Mansala vieraili Kiinassa jo 1960-luvulla kulttuurivallankumouksen aikaan ja oli Pekingissä, kun Tiananmenin aukion mielenosoitukset väkivaltaisesti kukistettiin.

Kuva: Mikko Kerttula
Kuva: Mikko Kerttula

Kirjassaan Mansala kertoo miten Suomen ja Kiinan valtiollisia suhteita on hoidettu matkalle osuneita mäkiä ja mutkia unohtamatta. Kirja auttaa ymmärtämään myös tämän päivän Kiinaa.

Vuosi 2020 on Suomen ja Kiinan diplomaattisuhteiden 70-vuotisjuhlavuosi.